Nastolan Pisarateatteri ry:n vuosikokous pidetään Pisarateatterin harjoitustiloissa osoitteessa Kirkkokatu 19 B Lahti klo 18 alkaen. Käsiteltävinä asioina sääntöjen määräämien asioiden lisäksi kunniajäsenten nimeäminen.

Ajankohtaiset uutiset
Nastolan pisarateatterin Nummisuutarit -näytelmästä ovat pitäneet niin kriitikot kuin yleisökin. Olemme saaneet erinomaista palautetta.
” Hukea Esko kantaa Nummisuutareita. Kansallisromanttisella kuvastolla leikittelevä Nastolan Kiviklassikko on viimeisen päälle tehty komedia” – Ilkka Kuosmanen ESS 15.7.2022
”Nastolan Pisarateatterin Aleksis Kiven Nummisuutarit herättää kunnioitusta kokonaisuudellaan: suuri, valtavan monitasoinen, rooleihinsa uppoutunut näyttelijäkunta, teoksen ytimiin, ajatussisältöön ja kansanperinteisiin tiukan asiantuntevasti pureutunut ohjaajan näkemys huumoritilkkeineen ja taitavavainuinen esittäjien rooliohjaus, useat keskeiset roolityöonnistumiset, valtaosaltaan hienosti omaksuttu ihana Kiven kieli, suomalaisnäyttämöllisen perinteisen kulissilavastuksen erinomainen toimivuus ja briljanttina loistokas, uskomattoman elävä Esko-luomus hämäläisluonteisen nuoren pojan silmittömän älykkäästä, hurjasta, rohkeasta ensi askelesta itsenäistymiseen, aikuistumiseen ovat vaativan viisinäytöksisen näytelmäkirjallisuutemme perusteoksen, sen nerokkaan monijuonisen tragikomedian katsomisen väärtit.” -Tarmo Virtanen. Lahen Uutiset 14.7.2022
”Nummisuutarit yllättää. Ohjaaja Liski lataa Nastolan Pisarateatteriin sellaisen cocktailin Kiven suomalaista perskansan huumoria ja luonnekuvia, jota harvoin kesäteatterissa näkeeNummisuutarien ravi muuttuu lopussa kiitolaukaksi” -Juhani Melanen, Uusi Lahti 20.07.2022!
”Olen nähnyt eläessäni lähes 20 kertaa Nummisuutarit-näytelmän. Upea Aleksis Kiven näytelmä. Nyt Nastolassa Pisarateatterissa menee Nummisuutarit. Se on ehdottomasti paras näkemäni versio! Esko on upein näkemäni Esko! Menkää ihmeessä katsomaan!” – Reijo Salminen, FB
Tule ja näe yleisön ja kriitikoiden ylistämä Aleksis Kiven komedia NUMMISUUTARIT Taidekeskus Taarastin rantanäyttämöllä KATETUSSA KATSOMOSSA Kansallisteatterin näyttelijän Petri Liskin ohjaamana. Seuraavat esitykset torstaina 21.07.2022 klo 19.00 ja sunnuntaina 24.07.2022 klo 14.00. Liput: www.pisarateatteri.fi tai alkaen tuntia ennen esityksiä ovelta. Ryhmävaraukset ja tiedustelut: pisarateatteri@gmail.com tai 044 9841301. #nummisuutarit #kesäteatterit #harrastajateatterit #pisarateatteri #nastolanpisarateatteri #taidekeskustaarasti www.pisarateatteri.fi
Nastolan Pisarateatterin oma lippukauppa on avattu osoitteessa liput.pisarateatteri.fi
Lippukaupasta voit ostaa kesän Nummisuutarit -näytöksiin liput (peruslippu, alennuslippu ja lastenlippu) valitsemaasi näytökseen.
Ryhmälippuja lippukaupan kautta ei voi ostaa, vaan ryhmävaraukset tehdään osoitteella pisarateatteri@gmail.com tai numerossa 044 9841301.
Lippukauppaan pääset alle olevalla painikkeella!
Käy ostamassa lippusi, ja nähdään kesällä Taarastissa.
Nastolan Pisarateatterin pitkäaikainen puheenjohtaja Kari Kitunen luopui yhdistyksen puheenjohtajan tehtävästä. Asia ei tullut yllätyksenä, kun Kitunen jo hyvissä ajoin ilmoitti aikeistaan luopua puheenjohtajuudesta. Tiistaina pidetyssä yhdistyksen kevätkokouksessa yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Marko Varjonen. Samaisessa kokouksessa yhdistyksen hallitukseen valittiin Varjosen lisäksi Marko Hiekkanen, Riitta Kärkinen, Petri Liski, Toni Taimen, Hannele Väisänen ja Timo Väisänen.
Yhdistyksen kokouksessa puheenjohtajuudesta luopuvaa Kitusta kiiteltiin ja tuotiin esille, kuinka hän on ollut aktiivinen niin yhdistyksen johdossa, lavalla kuin myös näytelmäkirjailijana. Todettiin myös, että ei hän ole Pisarateatteria jättämässä, vaikka puheenjohtajuudesta luopuukin, sillä nähdäänhän Kitunen tulevana kesänä Taarastin lavalla Mikko Vilkastuksena. ”Karin aikakaudella Pisarateatterin toiminta on kehittynyt paljon tai oikeastaan Seiväsmatkojen tapaan lähtenyt lentoon”, kertoo pitkän linjan pisarateatterilainen, ex-puheenjohtaja ja nykyinen varapuheenjohtaja Timo Väisänen.
Yhdistyksen uusi puheenjohtaja Marko Varjonen on aika uusi tekijänä harrastajateatteritoiminnassa.
Pisarateatterissa hän on ollut mukana vuodesta 2019 lähtien ja näytellyt Seiväsmatkoissa sekä viime kesän Tuplakuplassa. Varjonen on mukana myös Pisarateatterin tulevan kesän produktiossa suutarimestari Topiaksena. Vaikka harrastajateatteritoiminnasta Markolla ei ole kokemusta kovinkaan paljoa, niin sitä vastoin seura- ja yhdistystoiminnasta hänellä on pitkä ja laaja-alainen kokemus, josta varmasti on hyötyä myös yhdistyksemme kehittämisessä. ”Halusimme Markon uudeksi puheenjohtajaksi, sillä tunnemme Markon ja tiedämme hänen johtamis- ja talousosaamisensa ja niitä taitoja teatteriyhdistyksen johtamisessa tarvitaan”, toteaa yhdistyksen varapuheenjohtaja Timo Väisänen.
Nastolan Pisarateatteri ry on perustettu 1985 ja se on tuottanut vuosittain yhden kesäteatterinäytelmän. Näytelmämme ovat olleet komediaa, draamaa ja musiikkiteatteriakin. Viime vuonna Pisarateatteri oli Tuplakupla -farssillaan Lahden seudun suosituin harrastajakesäteatteri.
Tulevana kesänä Pisarateatteri esittää Suomen kaikkien aikojen suosituimman komedian, Aleksis Kiven Nummisuutarit. Tämän kansallisiin aarteisiin kuuluvan näytelmän kesäteatteriimme ohjaa ja sovittaa Suomen Kansallisteatterin näyttelijä Petri Liski.