Pirkko Lönnqvist aloitti lentoemännän työt Kalevi Keihäsen Keihäsmatkoilla heti sen perustamisesta alkaen vuonna 1965. Kun Keihänen yhdessä Urpo Lahtisen kanssa perusti oman lentoyhtiön Spearair Oy:n ja osti Yhdysvalloista kaksi käytettyä DC8-konetta 1972 tuli Pirkko Lönnqvististä yhtiön päälentoemäntä. Jotta kanssakäyminen matkustajien kanssa lennon aikana olisi mutkattomampaa, keksi Lönnqvist, että lentoemännät ottavat käyttöön työnimet. Nimiä haettiin vanhoista suomalaisista nimistä. Lönnqvistin nimikyltissä luki Santra.

Ennen omaa lentoyhtiötä keihäsmatkalaisia lennätettiin etelään eri scandinaavisten lentoyhtiöiden koneilla ja sitten myös Finnairin koneilla.

Spearairin ensimmäinen oma kone ristittiin Härmän Jätkäksi. Pirkko Lönnqvist oli mukana, kun kone haettiin Miamista Suomeen.  Syksyn 1972 lehtihaastattelussa Lönnqvist ja kollegansa Seija Yrjölä toteavat Jätkän osoittautuneen mukavaksi koneeksi. Myöskään tulevat seiväsmatkalaiset eivät pelottaneet. ”Päin vastoin, tässä todella saa palvella yleisöä ja sitä vartenhan me olemme”, sanoi silloin Lönnqvist. 

Pian Härmän Jätkä sai seurakseen Härmän Mimmin. Tätä konetta hakemassa oli useita suomalaisia missejä. Hymy-lehti teki hakumatkasta näyttävän jutun. Tällä lennolla Pirkko Lönnqvist ei ollut mukana.

Heinäkuussa 1972 haettiin Spearairin lentoemännille lehti-ilmoituksella työasun suunnittelijaa. Ilmoituksessa perättiin, että Spearairin lentoemännille pitää vauhdilla saataman SEXIKÄS asu eli ylhäältä alas. Suunnittelukilpailun voitti Maj Kuhlefelt.  Seiväsmatkat-näytelmässämme lentoemännällä on päässään aito Pirkko Lönnqvistiltä saatu Spearairin lentoemäntien asuun kuulunut sydvestihattu. Muu näytelmän lentoemännän virka-asu on tehty tarkkaan alkuperäisen asun mukaisesti.

YLLÄTTÄVÄ KONKURSSI 

Keihäsmatkojen ja Spearairin toiminta päättyi konkurssiin toukokuussa 1974. Silloin etelään jäi lähes pari tuhatta turistia, jotka sitten Finnairin koneet hakivat Suomeen valtion kustannuksella. Pirkko Lönnqvist ei onnekseen ollut viimeisellä lennolla.

”Hirveältä tuntui, kun työt yhtä äkkiä loppuivat.” Työttömäksi hän ei kuitenkaan jäänyt, vaan ura jatkui Kar-Airilla ja sitten Finnairilla vuonna 2005 eläkkeelle jäämiseen asti.

Kalevi Keihästä hän pitää reiluna ja mukavana työnantajana, kaikki toimi. Lennoilla Keihänen ei yleensä ollut mukana, paitsi tietysti kutsuvieraslennoilla.

Erään erikoisen lennon Lönnqvist muistaa. Keihänen oli saanut tarjouskilpailun kautta tehtäväksi viedä Englannista kotimaahansa palautettavia bangladeshiläisiä.

”Mieleen jäi heidän erikoiset ruokailutavat, söivät sormin ja lennon aikana polvistuivat rukoilemaan oletettuun Mekan suuntaan. Kerran haimme Keniasta ranskalaisia turisteja, kun heidät sinne kuljettanut yhtiö meni konkurssiin”.

Työtään Keihäsmatkoilla ja Spearairissa Lönnqvist pitää ihan normaalina lentoemännän työnä. ”Ei lennoilla yleensä mitään erityistä tapahtunut, vaikka Kihniön Kipakkaa paljon myytiinkin. Perillä kohteessa oli tietysti erilaista, mutta me palasimme aina yleensä heti takaisin Suomeen uutta lastia hakemaan. Se oli enemmän sitä, että portailla sanottiin kiitos ja näkemiin. Kohteiden oppailla olisi varmasti paljon kerrottavaa seiväsmatkalaisista.”

Kari Kitunen