Me olemme tällaisia, suvaitsevaisia!

Me olemme tällaisia, suvaitsevaisia!

Joka vuosi esityskauden päätteksi suuntamme vuorovuosin koti- tai ulkomaan matkalle vetämään kuluneen kauden yhteen ja tapaamaan toisemme viimeisen kerran, kunnes uusi harjoituskausi alkaa. Tänä vuonna suuntasimme Tarvasjoelle, Herrasmannin tilalle.

Matka alkoi bussilla perjantaiaamuna 25.8. keräten 16 iloista reissuun lähtijää Nastolan ja Lahden väliltä. Kilometrit taittuivat viimeisiä muistellen ja arkeen paluusta höpisten. Puolilta päivin olimme kohteessamme Tarvasjoella, jossa meitä odotti mitä lämpimin vastaanotto ja majoittumisen myötä nautimme tervetulijaiskahvit.

Tulopäivän ohjelmistossa oli ensin palaveri, jossa jaoimme kiitosta ja kehitysideoita tulevaa varten. Sen jälkeen alkoi taistelu mölkkymestaruudesta, jossa pisaran naiset suvereenisti peittosivat miehet, kärkikolmikon mitellessä pitkään sijoituksistaan. Voiton ratkettua pääsimme syömään ja pesemään matkapölyt saunoen ja paljussa loikoillen. Illan kruunasi karaoke ja vaikkei Tipitiitä valikoimassa ollutkaan, hoilasimme sydämiemme kyllyydestä.

Lauantaina lähdimme opastetulle patikoinnille kohti Otsonlinnaa ja vietimme hulvattoman päivän köysiratakierroksella, vaijerikeinulla, kirvestä ja tikkaa heittäen. Päivän kohokohta oli loimulohi ja tikkupullien paisto upeassa miljöössä. Illan tullen pääsimme vielä korsusavusaunaan ja uimaan ennen paluuta majapaikalle.

Sunnuntaiaamu menikin haikein mielin auringossa paistatellen, koska paluumatkalle lähdimme jo klo 11. Herrasmannin väkeä käy kiittäminen mielettömän matkaelämyksen loihtimisesta ja Tarja Heinosta matkamme suunnittelusta. Suosittelemme kohdetta yhdestä suusta lämpimästi!

Nyt on aika vetää hieman henkeä ja nollata kulunut kesä. Syksyn tullen järjestämme koulutuspäivät ja ensi vuoden odotus alkaa. Seuraa meitä ja pysy pisaran matkassa!

PS. Jos olet kiinnostunut toiminnastamme, niin Nastolan Pisarateatterin jäseneksi voit ilmoittautua täyttämällä ilmoittautumislomakkeen. Mukana voit näyttelemisen ohella olla myös myymällä lippuja, rakentamalla lavasteita, kampaamalla jne. Järjestämme teatterin tuottamisen lisäksi myös muuta virkistävää, kehittävää  ja yhteisöllistä toimintaa.Täytettyäsi ilmoittautumislomakkeen sinuun otetaan yhteyttä viimeistään siinä vaiheessa, kun Pisaran harjoittelukausi alkaa.