Krista Tuominen Nastolasta, kaipaa ehkä vielä esittelyä, mutta jatkamalla tähän malliin, ei sitä enää tarvitse. Pippurinen punahilkka aloitti viime kesänä Pisarassa, kun mukaan tarvittiin lapsia. Tänä vuonna Krista sitten näytteleekin kaksoisroolin, sävelsi näytelmään muutaman laulun, valmisti rekvisiittoja ja lavasti. Miten ihmeessä 16-vuotias tekee tuon kaiken?

– Aikaisemmat kokemukset ovat Minoksesta (lasten ja nuorten teatteri Nastolassa), jossa olin mukana neljä vuotta. Olen aina pitänyt esiintymisestä ja taiteesta ylipäätään: musiikista ja kuvataiteista, Krista valottaa.

Edellisen kesän lapsirooleja täyttäessään ei Krista olisi uskonut, että tänä vuonna ohjaaja soittaa ja pyytää mukaan. Edessä olikin Punahilkan rooli ja siihen sivuun vielä Kili, parhaimmillaan molempia samassa näytöksessä. Millainen prosessi on ollut?

– Roolin rakentumisen muodostavat vuorosanat ja kohtaukset, joista hahmo lähtee rakentumaan itsekseen. Eläytyminen on avainsana ja näytteleminen on paljon aidompaa ja näin mukavampaa, kun voi oikeasti ajatella elävänsä hahmon maailmassa.

– Kaksoismiehitys antaa mahdollisuuden nähdä hahmosta eri version toisen ihmisen näkökulmasta. Silti kummassakin on aina oma vivahteensa ja toiselta voi oppia. Kaksoisroolissa on paljon haastetta, nopeissa vaihdoissa kohtauksesta toiseen. Mutta muiden eläytyessä sitä tempautuu mukaan kulloinkin oikeana hahmona.

Krista on löytänyt teatterin taian, leikkimisen. Ja myös huomannut sen tuomat valttikortit elämässä lavan ulkopuolella: sosiaaliset taidot ja itsevarmuus kasvavat. Ikäisekseen erittäin lahjakas ja kypsä nuori analysoi varmalla otteella tuntojaan.

– On minulla pienestä pitäen ollut pieni auktoriteetti ongelma ja hihat meinaavat palaa ajoittain. Henkisesti julistekuvaukset koin todella rankkoina. Kiehuminen ja kyyneleetkin vain lisäävät lopulta sitä nautintoa, jonka teatterista saa.

Osaamisen vaikeus on juuri siinä, että aina ei voi osata eikä varsinkaan kerralla kaikkea. Toisaalta tuon tytön kehitystä seuraanneena voi vain kuvitella, mitä hänestä vielä kuulemmekaan. Mikä olisi unelmaroolisi?

– Jokin jossa pääsee revittelemään tunteita täysillä. Hauskinta ja samalla helpointa on olla vihainen. Sitä tunnetta elämällä sata lasissa on jotain hienoa.

Sen nautinnon pääsee näkemään seuraavan kerran ensi sunnuntaina (11.8.), jolloin kohtaat Punahilkan, joka ei kyllä jätä ketään kylmäksi. Eikä pidä unohtaa Kiliä, joka suloisena balleriinana pyrkii pysymään kaukana Isosta Pahasta.

Teksti: Janica Pynnönen, Pisarateatteri