Nastolan Pisarateatterista on viime vuosina kuulunut vain hyvää…

Tässä kooste kuluvan esityskauden lehtiarvosteluista. Iso Paha Susi on ollut Pisarateatterille iso haaste, koska se on vienyt meidät harrastajat taitojemme äärirajoille – monien osalta myös niide ylikin. Tiesimme jo näytelmää valitessamme, että koko perheen näytelmä on aina riski, koska se ei ole aina kesäteatterien vakioyleisön mieleen. Tämä riski on jo myös näkynyt tämän vuoden katsojamäärissä.

Mutta kun luemme kovan uurastuksemme hedelmästä alla olevia arvosteluja, niin tiedämme, että tämä kannatti tehdä juuri nyt, juuri näin. Erityisesti pisaralaisia lämmittää, kun Anne Honkanen kirjoittaa, että ”Nastolan Pisarateatterista on viime vuosina kuulunut vain hyvää, niin nytkin — Katsomossa asti aistii, miten näyttelijöillä on kivaa”.  Nämä huomiot lämmittävät meitä erityisesti siksi, että tämä on se suunta, johon Pisarateatteria on pyritty viemään kuluneen kahden ja puolen vuoden aikana.

Enemmittä puheitta todettakoon, että Ison Pahan Suden esitykset jatkuvat vielä, joten olette kaikki sydämmellisesti tervetulleita seuraamaan kuluvan kesän esitystämme.

PS. Iso Paha Susi on koko perheen näytelmä, ei siis lasten tai aikuisten näytelmä, vaan kaikkien 😉

Etelä-Suomen Sanomien arvostelu Isosta Pahasta Sudesta
Etelä-Suomen Sanomien arvostelu Isosta Pahasta Sudesta
Ison Pahan suden arvostelu Nastola-lehdessä
Ison Pahan suden arvostelu Nastola-lehdessä

 

Teksti: Sami Metsäranta, Pisarateatteri

Artikkelikuva: Mikko Turunen, Nastolan valokuvauskerho

 

Tyttö – sinä olet tähti

Krista & Taru - Kesän 2013 punahilkat Isossa Pahassa Sudessa
Krista & Taru – Kesän 2013 punahilkat Isossa Pahassa Sudessa

Krista Tuominen Nastolasta, kaipaa ehkä vielä esittelyä, mutta jatkamalla tähän malliin, ei sitä enää tarvitse. Pippurinen punahilkka aloitti viime kesänä Pisarassa, kun mukaan tarvittiin lapsia. Tänä vuonna Krista sitten näytteleekin kaksoisroolin, sävelsi näytelmään muutaman laulun, valmisti rekvisiittoja ja lavasti. Miten ihmeessä 16-vuotias tekee tuon kaiken?

– Aikaisemmat kokemukset ovat Minoksesta (lasten ja nuorten teatteri Nastolassa), jossa olin mukana neljä vuotta. Olen aina pitänyt esiintymisestä ja taiteesta ylipäätään: musiikista ja kuvataiteista, Krista valottaa.

Edellisen kesän lapsirooleja täyttäessään ei Krista olisi uskonut, että tänä vuonna ohjaaja soittaa ja pyytää mukaan. Edessä olikin Punahilkan rooli ja siihen sivuun vielä Kili, parhaimmillaan molempia samassa näytöksessä. Millainen prosessi on ollut?

– Roolin rakentumisen muodostavat vuorosanat ja kohtaukset, joista hahmo lähtee rakentumaan itsekseen. Eläytyminen on avainsana ja näytteleminen on paljon aidompaa ja näin mukavampaa, kun voi oikeasti ajatella elävänsä hahmon maailmassa.

– Kaksoismiehitys antaa mahdollisuuden nähdä hahmosta eri version toisen ihmisen näkökulmasta. Silti kummassakin on aina oma vivahteensa ja toiselta voi oppia. Kaksoisroolissa on paljon haastetta, nopeissa vaihdoissa kohtauksesta toiseen. Mutta muiden eläytyessä sitä tempautuu mukaan kulloinkin oikeana hahmona.

Krista on löytänyt teatterin taian, leikkimisen. Ja myös huomannut sen tuomat valttikortit elämässä lavan ulkopuolella: sosiaaliset taidot ja itsevarmuus kasvavat. Ikäisekseen erittäin lahjakas ja kypsä nuori analysoi varmalla otteella tuntojaan.

– On minulla pienestä pitäen ollut pieni auktoriteetti ongelma ja hihat meinaavat palaa ajoittain. Henkisesti julistekuvaukset koin todella rankkoina. Kiehuminen ja kyyneleetkin vain lisäävät lopulta sitä nautintoa, jonka teatterista saa.

Osaamisen vaikeus on juuri siinä, että aina ei voi osata eikä varsinkaan kerralla kaikkea. Toisaalta tuon tytön kehitystä seuraanneena voi vain kuvitella, mitä hänestä vielä kuulemmekaan. Mikä olisi unelmaroolisi?

– Jokin jossa pääsee revittelemään tunteita täysillä. Hauskinta ja samalla helpointa on olla vihainen. Sitä tunnetta elämällä sata lasissa on jotain hienoa.

Sen nautinnon pääsee näkemään seuraavan kerran ensi sunnuntaina (11.8.), jolloin kohtaat Punahilkan, joka ei kyllä jätä ketään kylmäksi. Eikä pidä unohtaa Kiliä, joka suloisena balleriinana pyrkii pysymään kaukana Isosta Pahasta.

Teksti: Janica Pynnönen, Pisarateatteri

Kurkistus kulisseihin Osa 2. – Ison Pahan Suden lauluharjoitukset

Janica ja Jyrki etsivät oikeaa säveltä Ison Pahan Suden lauluesityksiin. Vielä on hiottavaa sekä musiikissa että laulussa, mutta eiköhän se tästä jo ala löytymään 🙂

 

Video: Sami Metsäranta, Pisarateatteri

Artikkelikuva: Mikko Turunen, Nastolan valokuvauskerho

Draamaa, draamaa, Janica!

Possu ja kili samassa paketissa: röhkimistä vai määintää, lätti vai pellonpiennar? Janica on aikamoinen pakkaus Pisarateatterissa, mutta onnistuuko kahden erilaisen luontokappaleen esittäminen yhdeltä tipulta?

– Lähden rakentamaan roolia lukemalla tekstiä sekä tekemällä ja kokeilemalla. Sieltä se sitten löytyy ajan kanssa – alkaa vain näyttelemään sitä, mitä sanoo. Jos ei sano mitään, sitä näyttelee mitä on.

– Hahmon mukana kasvan ja kehityn. On mentävä sisälle roolihahmojen ajatuksiin ja tapoihin. Tuplaroolissa joutuu vielä hyppäämään possun diivamaisesta roolista kilin ujouteen ja pelkuruuteen. Ohjaajan avulla näyttelijä osaa rakentaa nämä mielikuvina päähänsä ja sujuvasti muuntautumaan hahmosta toiseen. Haastavaa ja palkitsevaa.

Tänä vuonna kymmenvuotistaiteilijajuhlaansa viettävä pisaralainen on ottanut haasteen vastaan ja viime vuosien kokemuksesta päätellen, kenenkään ei tarvitse pettyä. Janicalla on vuosien saatossa ollut monen moista Taarastin lavalla, mutta tämän vuoden näytelmä perinteisen sadun ja modernin kaupunkitarinan välillä on uutta.

Janican mukaan teatterin tekeminen antaa valtavat mahdollisuudet kokea sellaista, jota muuten ei ole mahdollista kokea, se antaa luvan vaikkei sitä pyydäkään. Janica on ollut Pisaran riveissä jo pitkään ja into näyttelemiseen on kasvanut siinä määrin, että haaveissa siintelee mahdollisuus saada tehdä tätä joskus (puoli)ammattilaisena työkseen. Kokemusta on jo haettu teatterikorkeakoulun pääsykokeistakin.

– Koskaan ei voi sanoa ei koskaan. Mun matka on alkanut Kannaksen ilmaisutaidon lukiosta ja aika näytellessä on mennyt nopeaan. Yhtään ei ole ajat muuttuneet, enkä ole yhtään vanhettunutkaan, vinkkaa Janica hymyillen. Ehkä näytteleminen nuorentaa! Ainakin nauru antaa ikää lisää, koska tämä harrastus ei sovi ryppyotsaisille.

Miten selvinnee Pikku-Kili susien, kettujen ja karhujen kanssa? Ehkä heikoimpia eivät olekaan Nisut tai Nasut, vaan ahneiden susien masut?

Teksti: Mari Mero, Pisarateatteri

Kuva: Mikko Turunen, Nastolan valokuvauskerho

Tee kurkistus Iso Paha Susi -näytelmän kulisseihin!

Pisarateatterin kuvagalleriaan on taas lisätty iso satsi kuvia, joiden avulla voit kurkistaa Ison Pahan Suden kulisseihin. Löydät galleriasta kuvia niin julistekuvauksista kuin harjoituksista. Kuvat on valittu galleriaan suurella sydämmellä ketään näyttelijöitä säästämättä 😀

Suora linkki Ison Pahan Suden kuva-albumiin saat tästä: http://www.flickr.com/photos/pisarateatteri/sets/72157634284398562/

Ison Pahan Suden harjoituskuva

Ison Pahan Suden harjoituskuva

Ison Pahan Suden harjoituskuva

Ison Pahan Suden harjoituskuva

Iso Paha Puheenjohtaja

Unelmaroolissaan Onnellinen mies, mutta tulevana kesänä sitä jokseenkin erikoisella tavalla. Timo Väisänen on toiminut Pisarassa niin rahastonhoitajana kuin ohjaajanakin. Nyt kolmatta vuotta puheenjohtajana häärivä vaari saa täyttää Ison Pahan mahan.. siis saapikkaat. Kuinka tässä näin kävi?

– Niinpä, pidin 10 vuoden tauon ja tulin pari kesää sitten takaisin, ajatuksella, että saan vain näytellä. Tänä vuonna olin valmis pitäytymään vain puheenjohtajan pallilla, mutta päärooli tuli. Sitä on sitten työstetty tosissaan huhtikuusta lähtien.

– Iso Paha on ollut työläs tehtävä, välillä kokonaisuuden pyörittäminen sai tunteet kuumenemaan ja sanan säilän lentämään.

Kuten sanottu roolia ei vain tehdä. Viime kevät on vaatinut lähes kaikki arki-illat ja viikonloppujakin, jotta vuorosanat siirtyisivät käsikirjoituksesta mieliin ja sieltä hahmona lavalle.

– Omasta itsestään ja kokemuksistaan sitä yrittää ammentaa sisältöä. Nyt kuitenkin harjoitustauolla rooli kypsyy mielessä ja suhtaudun turvallisin mielin esityskauteen.

Aikanaan runojakin lausunut Väisänen on 60-luvulta lähtien nauttinut esillä olosta. Alkuun oli kahden hengen näytelmäryhmä Nastolan Nuoret Kotkat. Sitten 80-luvulla nuori perheen isä halusi vain löytää jonkun harrastuksen. Tai siihen tuli tarve. Puheenjohtajamme toteaakin usein meissä harrastajissa elävän pienen pääsiäiskukkasen.

– Näytteleminen on jotenkin luonteva valinta harrastukseksi. Työni puolesta olen paljon esillä, mutta teatterissa se on ihan erilaista. Toisaalta tykkään vetäytyä mökin rauhaan nauttien lukemisesta ja hiljaisuudesta, sellaista vastapainottelua arjelle.

Arjessa mies on siis isä, vaari, palvelujohtaja, mökkeilevä harrastajateatterin puheenjohtaja, joka kaiken lisäksi toimii myös osana Pisaran markkinointiryhmää. Ei siis ihme, jos vapaa-ajan kaipuu pääsee iskemään.

– Isäni Tauno olisi suonut minusta metsästäjän tai kalastajan, mutta innokas kulttuurintekijä tuli! Terveisiä vaan sinne pilven reunalle.

Tuskinpa Väisäs-Narsissi jaksaisi kovin kauaa vapa kädessä istuskella, kun olisi tarve ihmisten ilmoille, esille. Monen roolin mies, se onnellinen mies, ei ihan Jaatinen, mutta Timo Väisänen.

Teksti: Janica Pynnönen, Pisarateatteri

Kuva: Mikko Turunen, Nastolan valokuvauskerho

Pisaran purjehtiva punk-poliitikko

Pikku-Hukka, Ruuperi, Ruikku. Rakkaalla lapsella on lähes yhtä monta nimeä kuin Sami “Samppa” Metsärannalla. Lahden lahja Nastolan näyttämötaiteelle valloittaa tulevana kesänä pienenä sudenpoikana. Mutta miksi sinulla on tämmöinen harrastus?

– Jos minut otettaisiin mukaan punk-bändiin, niin jättäisin heti nämä teatterihommat. Totuus on se, ettei niin älyvapaata yhtyettä olekaan, että musiikillinen lahjakkuuteni otettaisiin tosissaan, Sami kertoo.

Iso Paha Susi on kuitenkin melko musiikkipitoinen näytelmä ja olen saanut vihiä, että loppulauluakin olet joutunut jopa herkällä otteella harjoittelemaan. Miten rooli ja sen herkkyys rakentuu?

– Ihan alkuun opetellaan vuorosanat ja sitten yritetään löytää eri konstein se rohkeus, jolla yleisön eteen astutaan. Luin aiheesta taannoin laulaja Kim Gordonin haastattelun. Hänen mukaansa rokkikeikoissa on kyse siitä, että ihmiset pääsevät maksusta näkemään, kuinka joku seisoo lavalla ja uskoo itseensä. Tästä tilanteesta katsoja saa imettyä itseensä varmuutta ja voimaa, ja kaikki ovat tyytyväisiä, Sami pohtii.

Vuorosanoja onkin tänä vuonna ollut opeteltavana melkoinen määrä, ei taida montaa kohtausta olla, joissa pikku sutta ei näy tai kuulu. Miten teatteria jaksaa harrastaa?

– Ajankäytöllisesti harrastajateatterilla ei ole mitään tekemistä harrastelun kanssa. Sitä tekee lähes täysipäiväisesti kahta duunia ja vielä nauttii siitä. Omalla kierolla tavallaan ihan hillitöntä elämänjanoa, josta vain pystyynkuolleet voivat kieltäytyä, kertoo mies jonka vapaa-aikaa täyttää myös aikido, purjehtiminen sekä ei-niin-harrastuspohjalta Lahden kunnallispolitiikka.

– Eniten teatterin tekemisessä tykkään siitä, että tämä on todellista tee-se-itse-meininkiä. Siitä mitä yhdessä tekemällä saadaan aikaiseksi ollaan perkuleen tyytyväisiä sanoivat kriitikot siitä mitä hyvänsä, Sami nivoo yhteen.

Pilkkeen silmäkulmassa omaava velmu onkin teatterin puolesta monessa mukana. Markkinointi ja etenkin verkkomarkkinointi on Samin vastuualueina. Niiden viimeaikaiset tulokset ovat olleetkin apukäsistä huolimatta paljolti hänen osaamisensa aikaansaannosta.

Ihan pian päästään näkemään onko Ruikkuun rakentunut punk-henkeä vain auki jääneiden kengännauhojen muodossa ja osaako se murista. Sillä aikaa voit osallistua vapaalippujen arvontaan tai varata majoituspaketin Pajulahdesta!

Teksti: Janica Pynnönen, Pisarateatteri

Kuva: Mikko Turunen, Nastolan valokuvauskerho