Kundi Keihäsen takana

Seiväsmatkojen ensi-iltaan on kuukauden päivät ja työryhmä vapautettiin keskikesän viettoon ennen viimeistä harjoitusmaratonia. Sen myötä löytyi sopiva hetki kaivaa mies Keihäsen chinchilla turkin uumenista ja esitellä teille Marko Hiekkanen!

Tänä vuonna 50-vuotta täyttävä perheenisä Orimattilan Pennalasta on ajautunut lajin imuun, voi sanoa, että ihan tosissaan. Viime vuonna Launtainäyttämöllä debytoinut Hiekkanen, saikin kerrasta sellaisen teatterikärpäspureman, jota ei osannut odottaa.

– Neljän- ja viidenkympin välissä on tullut mietittyä mitä elämällä voisi olla vielä annettavaa ja miten voisin haastaa itseäni.  Lasten kanssa hassuttelut kotioloissa on ollut arkipäivää, mutta jokin on estänyt vapautumisen työroolista muiden edessä, Hiekkanen avaa lähtemistään näyttelemisen tielle.

Taustalla esiintymiseen vaikuttaa miehen nykyinen ammatti myynnin- ja markkinoinnin johto- ja koulutustehtävissä, joiden parissa esiintyminen ihmisille on tullut tutuksi. Mutta koulukuvuosien kevätjuhlakuvaelmat eivät vielä tuoneet nuoren ja ujon Hiekkasen tietä näyttämölle.

– Muistan kun ensimmäisen luokan kevätjuhlissa ainut tehtäväni oli soittaa lintupilliä erään esityksen aikana. Opettaja tunnisti ujouteni ja ajatteli, että tuosta hän ainakin selviää, kun saa vielä olla katseilta suojassa näyttämön takaosassa. Mutta ei, H-hetkellä henkeni salpautui enkä saanut pillistä ääntä lainkaan!

Muisto on vieläkin nolona hetkenä mielessä, mutta siitä huolimatta jokin teatterissa kiehtoi niin paljon, että sai Markon etsimään paikallisista harrastajateattereista ensiksi Launtainäyttämön ja siten uppotui mukaan, kuin tuohon hulppeaan roolivaatteeseensa konsanaan.

– Nälkä kasvoi syödessä, kun vaihe vaiheelta huomasin kuinka haastavasta ja mielenkiintoisesta harrastuksesta on kyse. Totesin hetken olevan sopiva kehittymiseen ja tuntemattomaan hyppäämiseen, Hiekkanen kertaa.

Markosta on tullut nopesti myös työryhmän silmissä virtuoosi, joka osaa vuorosanat ensimmäisenä ulkoa ja imee itseensä tulevaa roolityötään ohjaaja Petri Liskin osaavassa huomassa.

– Pelkäsin ehkä eniten kuinka muistan repliikit. Nyt tästä kuvittelemastani heikkoudesta on muodostunut vahvuus, kun muistini on yllättänyt minut iloisesti, Hiekkanen virnistää. 

Yhtä hymyä, aina! Kuvat: Patrik Hvitsjö

Tekeminen on tuonut ymmärrystä roolin ja kokonaisuuden rakentumiselle palasista, jotka sisältää kaikki nyanssit puheesta liikkeeseen, sijoittumiseen lavalla ja kulkemisesta kulisseihin.

– Parhaimmillaan roolihahmon löytämisestä saa valtavia kiksejä ja haastavimmillaan sitä on vaikea tavoittaa. Itse teen töitä repliikkien- ja roolihahmon löytymiseksi paljon myös harjoitusten välissä, usein jopa lähes joka päivä.

Myös Hiekkasen musikaalisuus on huomattu, ja tästä mies on pelkästään iloinen. Vaikkei se kukkopilli niin nuorena soinutkaan, on Taarastin lavalla nähtävissä kuukauden kuluttua komeaääninen Keihänen.

Vapaa-ajallaan muutoin ahkerana kuntosalikävijänä hyvä fyysinen kestävyys ja lihaskunto ovat mahdollistaneet laajaa ja monipuolista tekemistä teatterin lavalla. Lisäksi koneiden ja laitteiden parissa puuhailu on Hiekkasen mieleen, vaikka kokee, että kyllä harrastajateatterista on myös nyt tullut se juttu.

– Yhteisöllisyys on ollut molemmissa ryhmissä hyvä, uusia tuttuja ja kavereita on tullut paljon. Olen varma, että minua voi olla vaikea pitää poissa lavalta jatkossakaan, sikäli hyvän harrastuksen olen löytänyt ja saan vielä kehittyä valtavasti tämän parissa lisää.

Taidekeskus Taarastin lavalla nähdään siis 16.7. alkaen yksi unelmien täyttymys, nimittäin Marko Hiekkanen isossa roolissa kesäteatterissa huippuammattilaisen ohjauksessa. Joko sinä olet varannut paikkasi auringossa?

Liput haltuun:

pisarateatteri@gmail.com / 044 9841301

VisitLahti.fi

 

Lanka palaa!

Alkuun varoitus: kuvat tahi teksti eivät sovi heikkohermoisille. Kerrottakoon seuraavaksi Naisten saunan Miehestä, äijästä, pikkupojasta, joka pikku-Inkerin päiväunesta ja kodinkoneesta. Kyllä, esittelyvuorossa Dynamite, Dynis, jota saa luvan kanssa paukutella Sami Metsäranta ja Mauno Nissinen.

Naisvoittoisessa harrastajateatterissa näytelmän valinta aiheuttaa monesti päänvaivaa siksi, että kaikkia rooleja ei riitä jaettaviksi. Naisten sauna oli välttämätön jo miehityksen vuoksi, eikä kilpailua mies-pääosaan päässyt syntymään. Dynamite tulkitaan kahden hyvinkin erilaisen kehon kautta, yhteisellä sanomalla.

–  Tämä miesstrippari on nähtävyys. Pyykkilauta on vaihtunut pesurumpuun ja silti Dynis uskoo itseensä ja tekee työnsä tosissaan, tokaisee Mauno 61-vuotiaan kumealla rintaäänellä.

–  Itse olen 42-vuotias miehen alku Lahesta, jolle Dynis on pelisalien Beethoven, viihdyttäjä, siis ammattimies kaikinpuolin, kuvailee Sami.

Kaksikymmentä vuotta tekee eron kehonkieleen. Mauno on ollut muutoin onnekkaissa hellesäissä paikoitellen nitropurkin tarpeessa, sillä vaikka Dynis puhuu paljon, on roolisuoritus oletettavasti myös fyysinen.

"Tässä on kuormakirja", Mauno "Dynis" muistuttaa
”Tässä on kuormakirja”

– Jossain vaiheessa ajattelin ihan todella, etten mä vanha äijä pysty tähän. Ilmat ovat olleet upeat ja lämpö hellinyt, mutta kyllä 30 asteen lämmössä juoksentelu pistää kielen solmuun ja muistin pätkimään, kun puhuu yhtäsoittoa, vaikka riisuukin siinä samalla, lataa Mauno.

– Olen panostanut vuorosanojen opetteluun tänä vuonna varmasti aiempaa enemmän. Dynamiten monologit, varsinkaan selostamalla, eivät menisi ellen olisi tankannut niitä tuhannen kertaa, Sami toteaa.

Lavalle ei siis astele vain ”nuhjuinen miesstrippari”, joka vähän vilauttaa ja höpisee hölmöjä. Molemmat miehet ovat astuneet Dynamiten lateksipöksyihin ymmärtäen, että kyseessä on muutakin kuin pelleksi heittäytyminen. Se syvyys, joka hahmossa on, löytyy viimeistään kuunneltuaan mitä monologeissa sanotaan.

– Käsikirjoitus ei ole helppo, se on vaatinut, mutta myös antanut paljon, joka kerralla myös jotain uutta. Dyniksen hahmoon sulautuminen ei myöskään ollut itsestään selvää, tarvittiin muutakin kuin verkkarit ja vanhat t-paidat. Lopulta mä kasvatin tän parran, jätin käymättä parturissa ja pyrin olemaan olemukseltani muutoin hyvin epäseksikäs, muistelee Sami nauraen.

– Mä taas oon ihan omana itsenäni tässä. Tukan sentään oon ajanut, Mauno sanoo pilke silmäkulmassa.

Ne on kyllä korjattu.
Ne on kyllä korjattu.

 

Haikeudella on todettava, että tämän hurmurin päivät alkavat olemaan luetut. Mauno saa pitäytyä nitropurkin lähellä vielä tänään sekä ensi torstaina. Samin viimeinen ja ainoa kerta kunnon rytinälle on jäljellä tiistaina.

– Tulkaa ainakin katsomaan tätä partaa. Sitä ei sitten enää koskaan nähdä, huokaa Sami muka tuskastuneena

Tähän voisi lisätä, että on siinä ja siinä nähdäänkö Samin viimeisessä vedossa enää vartavasten modifioituja esiintymisboksereita, ne nimittäin repesivät muutama ilta sitten.  Mauno puolestaan lupautuu pyrkiä samaan helteestä huolimatta. Tänään nähdään klo 17!

Coition koetinkivet

Naisten saunassa jo käyneet arvaavat keistä on kyse. Kyllä tuon illanistujaisen lahjomattomimmat ja tiukimmat ääripäät ovat Marja ja Anna-Riitta. Roolien takaa siis Hannele ”Hansu” Väisänen ja Janica Pynnönen. Molemmat ovat pisaralaisia jo toisella vuosikymmenellä, Hansulla pian jo kolmas edessä.

– Aloitin vuonna 1986, tein kaikkea mahdollista sihteeristä ohjaukseen, kunnes jäin tauolle vuonna 1999. Palasin ensisijaisesti puvustamaan vuonna 2009, mutta niin se roolivihko vain jäi käteen myös vuorosanojen opettelua varten, kertoo Hansu pisaralaisuudestaan.

– Minä synnyin vuonna 1986, joten on epistä, etten ole voinut aloittaa jo silloin. Mukaan tulin 2003 ja kesät ovat vierineet lavalla, mutta muutaman vuoden ajan enemmän myös näitä markkinointi ja kirjoitushommia tehdessä, valottaa Janica. (Kirj.huom. itsestään 3.persoonassa puhuminen on vaikeaa, mutta harrastajanäyttelijälle mahdollista. Kirjoitan siis tätä juttua itsestäni parasta aikaa. Älkää antako sen häiritä.)

Rooleja on näytelmässä viisi ja jo aiemmin kirjoitetut jutut antavat osviittaa millainen karikatyyri-sakki heistä koostuu. Näiden kahden hahmon kohdalla päästään sitten ääripäihin: Hansun esittämä Marja, varatoimitusjohtaja, piinkova bisnesnainen ja Anna-Riitta, toimittaja, jolla sanansäilä on myös kynän lisäksi hallussa kielenkannassa.

– Marjan ainoa unelma on päästä johtajaksi, näyttää kaikille kuinka nainen voi olla johtaja olematta mies. Toisaalta elämänkoulu on jo opettanut sen, että yhtälö on mahdoton. Tämän vuoksi Marja on mitä odotetaan olevan, kuvailee Hansu.

– ”Kaiken nähnyt ja kaunainen” koostaa Anna-Riitta näytelmässä persoonansa. Pinnan alla on toki muutakin. Muiden silmissä Anna-Riitta on äijä ja sitä hän haluaakin olla: elämä on opettanut myös surullisen kovalla kädellä, Janica toteaa.

Anna-Riitta ja Marja, samalla puolella.

Naisten saunassa lentää löylyn lisäksi myös huumori, mustakin, mutta myös vain naisten keskinäisen ymmärryksen vaativa herjanheitto. On selvää, että sitä eivät kaikki ymmärrä. Ei kai niin ole tarkoitettukaan.

– Teksti on haastava, moniulotteinen. Mielestäni siitä saa sen mitä tulee katsomaan ja millä asenteella. On mahdotonta tarjota sellaista, joka  kelpaisi kaikille. Naisten sauna on kuitenkin viihdyttävä ja opettava kokemus, jos sen sellaisena ottaa, tiivistää Janica.

– Yleisön eläminen mukana kertoo kuitenkin sen, että tekstin sisällön ovat useimmat tavoittaneet. Naiskuva voi olla ruma, katkera, mutta ei se ole koko tarkoitus, eikä pidä ottaa liian tosissaan, tämähän on näytelmää, kesäteatteria, Hansu tarkentaa.

Lehdistä (ESS ja Seutuneloset s.10) ja Pisarateatterin facebook-sivuilta on jo voinut lukea ilahduttavan paljon katsojien mielipiteitä. Kyllähän ne eroaa toisistaan ja löytää puolesta ja vastaan puhujia, mutta eikö se juuri ole elämää. Naisten sauna tarjoaa palan elämää, joka pitää kokea. Tule ja totea itse, oletko puolesta vai vast..siis vihtaan!

Näytelmä kuumana tänään klo 17. Loput esitysajankohdat löydät täältä!

P.S. kuten artikkelikuvasta näkee, sateen uhka on aina mahdollinen, mutta joka ilta on näyttänyt tältä ennen esitystä!

 

Tyttö – sinä olet tähti

Krista & Taru - Kesän 2013 punahilkat Isossa Pahassa Sudessa
Krista & Taru – Kesän 2013 punahilkat Isossa Pahassa Sudessa

Krista Tuominen Nastolasta, kaipaa ehkä vielä esittelyä, mutta jatkamalla tähän malliin, ei sitä enää tarvitse. Pippurinen punahilkka aloitti viime kesänä Pisarassa, kun mukaan tarvittiin lapsia. Tänä vuonna Krista sitten näytteleekin kaksoisroolin, sävelsi näytelmään muutaman laulun, valmisti rekvisiittoja ja lavasti. Miten ihmeessä 16-vuotias tekee tuon kaiken?

– Aikaisemmat kokemukset ovat Minoksesta (lasten ja nuorten teatteri Nastolassa), jossa olin mukana neljä vuotta. Olen aina pitänyt esiintymisestä ja taiteesta ylipäätään: musiikista ja kuvataiteista, Krista valottaa.

Edellisen kesän lapsirooleja täyttäessään ei Krista olisi uskonut, että tänä vuonna ohjaaja soittaa ja pyytää mukaan. Edessä olikin Punahilkan rooli ja siihen sivuun vielä Kili, parhaimmillaan molempia samassa näytöksessä. Millainen prosessi on ollut?

– Roolin rakentumisen muodostavat vuorosanat ja kohtaukset, joista hahmo lähtee rakentumaan itsekseen. Eläytyminen on avainsana ja näytteleminen on paljon aidompaa ja näin mukavampaa, kun voi oikeasti ajatella elävänsä hahmon maailmassa.

– Kaksoismiehitys antaa mahdollisuuden nähdä hahmosta eri version toisen ihmisen näkökulmasta. Silti kummassakin on aina oma vivahteensa ja toiselta voi oppia. Kaksoisroolissa on paljon haastetta, nopeissa vaihdoissa kohtauksesta toiseen. Mutta muiden eläytyessä sitä tempautuu mukaan kulloinkin oikeana hahmona.

Krista on löytänyt teatterin taian, leikkimisen. Ja myös huomannut sen tuomat valttikortit elämässä lavan ulkopuolella: sosiaaliset taidot ja itsevarmuus kasvavat. Ikäisekseen erittäin lahjakas ja kypsä nuori analysoi varmalla otteella tuntojaan.

– On minulla pienestä pitäen ollut pieni auktoriteetti ongelma ja hihat meinaavat palaa ajoittain. Henkisesti julistekuvaukset koin todella rankkoina. Kiehuminen ja kyyneleetkin vain lisäävät lopulta sitä nautintoa, jonka teatterista saa.

Osaamisen vaikeus on juuri siinä, että aina ei voi osata eikä varsinkaan kerralla kaikkea. Toisaalta tuon tytön kehitystä seuraanneena voi vain kuvitella, mitä hänestä vielä kuulemmekaan. Mikä olisi unelmaroolisi?

– Jokin jossa pääsee revittelemään tunteita täysillä. Hauskinta ja samalla helpointa on olla vihainen. Sitä tunnetta elämällä sata lasissa on jotain hienoa.

Sen nautinnon pääsee näkemään seuraavan kerran ensi sunnuntaina (11.8.), jolloin kohtaat Punahilkan, joka ei kyllä jätä ketään kylmäksi. Eikä pidä unohtaa Kiliä, joka suloisena balleriinana pyrkii pysymään kaukana Isosta Pahasta.

Teksti: Janica Pynnönen, Pisarateatteri

Minustahan on muuhunkin kuin hepsankeikaksi!

Anna Ruutinojan sekatavarakaupassa näkkäriostoksilla

Paljasjalkainen Nastolan tyttö löysi tiensä pisaraan, kun palasi kotikuntaansa ja pojan päivähoitaja houkutteli mukaan toimintaan. Nyt mukana on oltu lähes 10-vuotta ja pelkän lavalla heilumisen lisäksi Taru hoitaa Pisarateatterin tiedoitussihteerin virkaa, miten siinä näin kävi?

– Sitä vaan Pipsan (toim.huom. Pirjo Haukkavuori, Pisaran pitkäaikanen puvustaja, ohjaaja ja jäsen) innostamana eksyin harjoituksiin ja tämä vaan vei mukanaan, Leskinen kertaa.

Taru Leskiselle on vähintäänkin tuttua harrastajateatterilaisten joka vuotuinen kamppailu ensin vuorosanojen, sitten sään ja lavasteiden kanssa ennen yleisön eteen astumista. Mikä se on se teatterin juju?

– Teatterin tekeminen on pääsääntöisesti hauskaa. Kamppailut kuitenkin unohtuu, kun näytökset alkavat ja saa yleisön nauramaan ja taputtamaan, toteaa Leskinen innokkaana ja muistuttaa teatterin tekemisen olevan muutakin kuin näyttelemistä.

– Aina tarvitaan lavasteet ja rekvisiitta. Talkoilla ne on joka vuosi valmiiksi puuhattu ja jokaiselle on tekemistä löytynyt.

Tarusta on muuhunkin kuin hepsankeikaksi

Useamman kesän kokemus takana ja olet tehnyt rooleja näpsäkkänä naisena kuten, sihteerikkönä, mallina ja kauneuskonsulttina. Tänä vuonna on luvassa jotain aivan muuta, miltä ammattiohjaajan käsissä on tuntunut, miten roolisi rakennat?

– Tänä vuonna se on ollut haastavaa, rooli on niin erilainen aikaisempiin verrattuna. Mutta niin vaan palaset löytää paikkansa ja ehkä se kuitenkin kumpuaa siitä, mitä elämä on opettanut.

– Vaikeudet on tehty voitettaviksi, sitä kautta myös roolihahmo löytää syvyytensä. On ollut mukava tehdä ihan erilaista, eikä ohjaajan apua voi väheksyä, vaikka itse roolia saakin rakentaa.

Paljastettakoon sen verran, että tulevan kesän Annan roolissa, Kaisun ainoana naispuolisena ystävänä, on niitä kohtalon pohjamutien syvänteitä ja vakavuutta, joita Taru ei aiemmin ole tulkinnut.

– Tämä menisi kuitenkin vaikka siitä unelmaroolista, juuri erilaisuutensa vuoksi. Ja on antanut eväitä näyttelemiseen, minustahan on muuhunkin kuin hepsankeikaksi, Leskinen hymyilee.

Ja mihin Tarusta vielä onkaan, sen verran harjoituksissa nähneenä voinee todeta, että tätä roolitulkintaa kannattaa esityksen keskellä pysähtyä miettimäänkin. Tule, koe ja ihastu!

Lue lisäksi:

Ernit – yksi miespääosa, kaksi erilaista näyttelijää

Mane – ilmeikäs näyttelijä ja Pisaran lavastemestari

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 1.)

Mane – ilmeikäs näyttelijä ja Pisaran lavastemestari

Mane kuvassa 2. oikealta

Mauno ”Mane” Nissinen on pisaralainen pitkän matkan takaa. Harrastajanäyttelijää on nähty usean kesän ajan rooleissa laidasta laitaan, joten voidaan kai puhua jo näyttelijästä, joka harrastuksenaan häärii lavalla ja vähän sen reunallakin. Mauno, mistä lähti kipinä teatteriin?

– Tutustuin pisaralaisiin Saksan risteilyllä, ja lähdin sitten kokeilemaan uskaltautuisiko sitä itsekin lavalle, kyseessä oli siis täysi vahinko.

Tämä vahinko on kesäteatterimme onneksi kantanut jo vuosia ilmeikästä hedelmää, mistä roolin rakentuminen lähtee?

– On tullut koettua elämän aikana aikamoinen tunteidenkirjo, sitten vaan käännetään tunnekytkin kuhunkin rooliin sopivalle kohdalle ja naps. Välillä se kytkin on aika jäykkä, toteaa Nissinen nauraen.

Lavastaminen on ohjaajan toiveiden kuulemista ja epätoivoista piirtelyä ruutupaperille

Vuosien ajan lavasteidenkin kimpussa ahertanut Mauno on tulevan kesän näytelmää varten tekemisissä, ehkä haastellisimpien kulissien kanssa koskaan. On Ruutinojan Sekatavaraa, makasiinia, kioskia ja huvilaa, miten kaikki rakentuu?

– Lavastaminen on ohjaajan toiveiden kuulemista ja epätoivoista piirtelyä ruutupaperille. Onneksi pisarassa on monen alan osaajia, jotka toteuttavat käytännön.

Talkoovoimaa taaskin tarvittiin, kun näitä kulissikomeuksia kyhättiin. Maalattiin ja rakennettiin uutta, entisöitiin edelliskesän seiniä, sahattiin, porattiin ja saranoita etsittiin. Siellä ne nyt Taarastin lavalla komeilee ja ensi-iltaa odottelee.

Sitä ennen Mauno haalii vielä lisää rakennustarvikkeita ja maalattavaakin on. Kaiken kukkuraksi välillä täytyy käydä ohjaajan toiveesta heittämässä repliikit, ainakin kolmeen rooliin tänä vuonna.

– Joka kevät päätän etten koskaan enää. Ja edelleen mukana olen. Kai tässä sitten joku juttu on, keksis vaan että mikä?

Ei se keksi, ainakin toivotaan niin, että saadaan ihastella ilmeikästä työskentelyä edelleen. Myös kulissien edessä!

Ernit – yksi miespääosa, kaksi erilaista näyttelijää

Kaisu ja kaksi Erniä!

Liian paksun perhoseksi -näytelmän miespääosan, Ernin, kapeita hartioita on täyttämässä kaksi uutta pisaralaista. Luokanopettaja Timo Suvisilta ja lukiolainen Ekke Hyvönen ovat ottaneet uuden harrastuksen pilke silmäkulmassa tosissaan.

Minusta tulee joskus näyttelijä

Puoli vuotta näytelmän valmistamista alkaa olla takana ja ensi-ilta lähestyy yhtä varmasti, kuin pääskysestä ei ole enää päivääkään. Missä tunnelmissa herrat elävät tulevaa kesää kohti, miksi tulitte ja mitä harrastus on tuonut mukanaan?

-Harrastajateatteriin liityin puhtaasti kokemuksen kartuttamiseksi, sekä jonkun näköisen pohjan luomiseksi tulevaisuutta varten. Päätin jo ala-asteella, että minusta tulee joskus näyttelijä, enkä oikeastaan osaa sanoa, mistä se johtuu, tuntui vain siltä ja se sama tunne on voimassa vieläkin, kertoo Hyvönen. Suvisilta puolestaan lähti mukaan Pisarateatterin puheenjohtajan, Timo Väisäsen innoittamana.

Vaikka miehet lähtivät uuteen harrastukseen erilaisista lähtökohdista, teatteria tehdään samalla sykkeellä. Aikaa ja paneutumista vaativa harrastus on saanut Suvisillan mietteliääksi.

-Juuri nyt olisin kaikkein mieluiten pienessä sivuroolissa taka vasemmalla lavastekoivun juurella. Ernin roolin omaksuminen vie yllättävän paljon aikaa ja aika on minusta riippumattomista syistä kortilla.

Rooli rakentuu hiljalleen pala palalta

Ohjaaja Mikko Lammia käy kumpaiseltakin kiittäminen, että roolia on saanut kehittää vapaasti. Alusta asti on myös ollut selvää, ettei Lammi hae kahta samanlaista näkemystä.

-Rooli rakentuu hiljalleen pala palalta. Mikko on julmetun hyvä neuvomaan ja valamaan itseluottamusta. Hän osaa kuunnellakin, jos joskus päähän pätkähtää joku ajatuksen poikanen. Taidan tehdä enemmän tunteella kuin ajatuksella, miettii Suvisilta.

Harjoituksissa nähtyjä oivalluksia saatetaan kokeilla molemmin puolin, mutta Ernin eleet, ilmeet ja reaktiot ovat kuitenkin omanlaisensa toisen esittämänä.

-On ollut antoisaa, sekä myös hauskaa nähdä toisenkin näyttelijän näkemys Ernistä. Siten on ollut helppoa nähdä ja kokea, kuinka hän (Suvisilta) ja minä reagoimme usein samalla tavalla ärsykkeisiin ympärillä, mutta sanomme asiamme hieman eri sävyllä. Toki yhtäläisyyksiä löytyy myös, toteaa Hyvönen.

Yksi pääosa, kaksi näyttelijää

Esityksissä miehet vuorottelevat niin, että Suvisilta näyttelee kenraalissa (25.7.) ja Hyvönen ensi-illassa (26.7.). Sen myötä esitykset Erneillään vuorotellen. Paitsi viimeiseen esitykseen ohjaaja kaavailee molemmille puoliajoille kummankin Ernin näkyvyyttä. Jopas!

Tässähän on jo syytä tulla katsomaan Liian paksu perhonen vähintään kolme kertaa. Oi, ensi-illan odotusta!