Viime vuosi oli Pisarateatterille uudistumisen aikaa. Pitkäaikainen Taarastin näyttämö sai upean katoksen ja maakunnan parhaisiin puitteisiin haluttiin tarjota entistä parempaa kesäteatteria. Näytöskauden aikana pohdittiin mitä lähes kolmikymppinen harrastajateatterimme tarvitsisi palkitakseen uskolliset teatterinystävänsä ja monivuotiset harrastajansa.

Vastaus löytyi “oman kylän pojasta” Mikko Lammista, joka on tällä hetkellä Helsingissä vaikuttava ammattiohjaaja. Yhteyttä otettiin ja haasteeseen tartuttiin molemmin puolin suurella innokkuudella. Tavoitteena olisi saada uutta verta niin loppukumarrusrivistöön, katsomoon kuin taustatiimiinkin, tekemään harrastajateatteria suurella sydämellä.

Useimmiten yhdistyksinä toimivat harrastajateatterit elävät katsojistaan, joille tahdotaan tarjota elämyksiä vuodesta toiseen. Voittoa toiminnalla ei tavoitella, vaan lipputuloilla katetaan kulut kuten kirjailijapalkkiot tai tarjotaan esimerkiksi koulutusmahdollisuuksia yhdistyksen jäsenille. Minna Mänttäri toteaa opinnäytetyössään kuitenkin, että yhä useammin harrastajat sijoittavat varoja myös ulkopuoliseen apuun: tuottamiseen, ohjaajaan tai näyttelijään. Liekö syynä pitkät perinteet, mutta toiminta on enenevässä määrin vähintäänkin puoliammatillista ympäri Suomea.

Nähtäväksi jää, kuinka Pisaralaiset taipuvat ammattiohjaajan otteessa ensi kesänä. Kuka löytää kadonneen palon näyttelemiseen, kuka keinoja parempaan ulosantiin ja ennen kaikkea, kuka löytää kiinnostuksensa tekemään teatteria pisaran muotoisella kipinällä?