“Kyllä tästä näytelmä tulee”

Timo ohjaajana 2016

 

Harjoituskausi on pitkällä ja produktio alkaa jo hahmottua. Kyselimme Pisaran puheenjohtajalta ja ohjaajalta Timo Väisäseltä, minkälaiset ovat fiilikset urakan tässä vaiheessa.

”Kyllä tästä näytelmä tulee”, Timppa toteaa hymyillen, samalla lisäten, että ”töitä on vielä kuitenkin paljon”. Timo on pitkän uransa aikana tehnyt monenlaista Pisarateatterissa. Tänä vuonna hän toimii teatterin puheenjohtajana, sekä on myös mukana markkinoimassa näytelmää. Miten kiireinen mies sitten päätyi myös ohjaajan hommiin?

”Viime kesänä aloin sitä miettimään, koska edellinen kesä ei ollut taloudellisesti menestys. Piti miettiä uutta ratkaisua sille, miten saisimme tämän kesän tuottamaan ilman palkattua ammattiohjaajaa. Puntaroin muutaman viikon, että minä kun olen ohjannut ennenkin, jospa mentäisiin tämä vuosi tällä tavalla”.

Timolla on takanaan monta kymmentä näytelmää, joissa hän on näytellyt, ja muutamia ohjauksia, jonka ansiosta hän kertoo tuntevansa jo suurin piirtein, millainen prosessi näytelmän synnyttäminen on.

”Onhan se jo, kun äijällä on ikää lähemmäs 60, ja sosiaali- ja terveysalalla ollut johtotehtävissä koko ikänsä. Sieltäkin sitten ammentaa kokemuksia siitä miten ihmiset käyttäytyvät, ja miten heidän kuuluisi käyttäytyä näytellessään. Tämä on tällainen sekametelisoppa kaikesta elämänkokemuksesta mitä on”.

Pisarateatterilla on muutamana aiempana vuonna ollut ammattiohjaaja. Näkeekö Timo vaihdoksen harrastajaohjaajaan haasteena vai mahdollisuutena?

”Olen varautunut siihen palautteeseen, ettei tämä näytä ammattiohjaajan tekemältä. Ja niinhän se on! Mutta on se ihme jos tällä materiaalilla ja porukalla, ei saisi hyvää näytelmää aikaiseksi”.

Tänä vuonna Pisarateatteri esittää Ilkka Malmin ja Rami Saarijärven näytelmää Tahdotko Naimisiin. Timo kertoo lukeneensa syksyllä kymmeniä näytelmiä, pitäen mielessä sen, että tänä vuonna näytelmää tekemässä on suhteellisen pieni porukka.

Hän kertoo haaveilleensa kansallisista näytelmistä, kuten Tukkijoesta, mutta näyttelijäkaartin pienuuden vuoksi, se ei ollut mahdollista. Yhtäkkiä Tahdotko Naimisiin teksti löytyi, ja Timo kertoo olleensa yllättynyt siitä, että teksti oli hauska ja kevyt näytelmä kesäteatteriin.

”Näytelmässä on uusi tuore sanoma miehen ja naisen elämästä ja ennakkoluuloista, ja kaikesta siitä miten ihmiset nykyään suhtautuvat yhteisöllisyyteen, ja yhdessä tekemiseen. Luulenpa, että moni katsoja saa kiinnekohtia siitä, millainen tämä kiireinen yhteiskuntamme on, sekä siitä, millaisia ennakkoluuloja miehillä on.”

Tämän vuoden näyttelijöihin ohjaaja kertoo olevansa hyvin tyytyväinen.

”Pidän enemmän siitä, että porukka on pieni, ettei tarvitse ohjata kymmeniä ihmisiä. Tänä vuonna mukana on osaajia, kunhan tämä kaikki osaaminen saadaan valjastettua. Olen ylpeä, sekä nuorista, että vanhemmista näyttelijöistämme”.

Warsinainen Weckström!

Väinö Weckström vastaanotti Pisarateatterin ohjaajan pestin viime syksynä. Sen jälkeen onkin menty monitoimimiehen armoilla niin, että hyvä jos kylpytakinvyöt kiinni pysyvät.

Vaikka Nastolassa keskitytäänkin Pisaran näytelmään, ei ole voinut olla huomaamatta kuinka monta rautaa yhdellä miehellä voi yhtä aikaa olla tulessa. Töitä on tehtävä harrastelun lisäksi jokaisen, tosin Väinölle tämä on työtä. Mutta onko hän nyt sitten ohjaaja vai näyttelijä?

– Molemmat. Teatterin tekeminen on kausiluontoista. Ohjaustyössä työn tekeminen loppuu ensi-iltaan, kun näytellessä se jatkuu viimeiseen esitykseen asti. Lapsen vuoksi ei voi sitoutua ihan mihin tahansa tai minne vain pitkäkestoisiin projekteihin. Teen siis kumpaa jompaa näillä puitteilla.

Väinön ohjatessa ei jää epäselvyyttä mitä mies haluaa. Harjoitusten aikana singahdetaan näyttämön ja katsomon väliä luontevasti, jos tilanne niin vaatii. Ohjaajalle saa ja on jopa suotavaa tarjoilla vaihtoehtoja, mutta apuakin löytyy, jos tekeminen unohtuu. Millainen ohjaaja olet omasta mielestäsi?

Kuva Taru Leskinen

– Alkuun lempeä. (toim.huom. tähän hymyilyä). Vaativampi sitten etenemisen myötä. Pyrin huomioimaan ja asettumaan näyttelijän asemaan, mihin suuntaan siitä on luontevaa lähteä etenemään.

Tämän me olemme jo saaneet huomata. Lavalla saa olla täysin omana itsenään. Ja myös ryhmädynamiikka on huomioitu. Ei ole itsestään selvää tarrata tuiki tuntemattomaan, kymmenen vuotta nuorempaan missään tunnetilassa, jollei ohjaaja huolehdi sen onnistumisesta. Ohjaaminen on keskustelua ja kokeilua.

– Huutaminen on mielestäni turhaa. Siten vain lukitsee näyttelijän. Ohjaajana olen semmoinen Clint Eastwood-tyyppi.

Ohjauksesta esitykseen. Tulevan kesän näytelmä on siis Naisten sauna. Miksi?

– Jo pelkästään Kylävaaran teksti on syy. Ja tietysti tyypit, vaikka mennään karikatyyreihin, jokainen voi samaistua ja löytää jotain itsestään. Ja onhan se kiinnostava ajatus, mitä siellä naisten saunailloissa oikein tapahtuu, eroaako ne miesten vastaavista loppujen lopuksi mitenkään.

Miksi minä edes kysyin. Näinhän se on. Tekin jo palasen Nastolan toripäivässä (s.3) nähneenä tiedätte sen. Selvää myös on, että näytelmä on hauska, karikatyyrimäisen kamala, naurussa riittää pitelemistä harjoituksissa. Jotka tosin ovat enää loppusilausta vailla. Mitä sitten tekee Väinö?

– Tavoitteeni on tehdä laaja-alaista teatteria, klassikoista hömppään. Näyttelijänä haluaisin päästä haastamaan itseäni kunnolla, kuten esimerkiksi Who’s that life anyway Harrisonin roolissa. Mainittava kuitenkin, että esimerkiksi viime vuoden Badding Pesäkallion kesäteatterissa oli yksi tällainen rooli.

Niitä ennen pääsemme nauttimaan “Väinön näköisestä Naisten saunasta” 19.7. 2014 alkaen, Taarastissa tavataan!

Liian paksu perhoseksi – mikä on näytelmän sanoma? Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 2.)

Mikko juontamassa Pisaran potpuria Nastola-viikon toritapahtumassa

Kuka: Mikko Lammi
Ammatti: Ohjaaja
Kysymys: Liian paksu perhoseksi – mikä on näytelmän sanoma?

-Pois mainosten ja median sanelemasta maailmasta, jossa meidän roolimme on olla vain passiivisina kuluttajina ja manipuloinnin kohteena. Meillä on omakin elämä elettävänä, kunhan vain ymmärrämme sen, toteaa Liian paksu perhoseksi -näytelmän sanomasta ohjaaja Mikko Lammi.

Sisko Istanmäen synnyttämät sankarihahmot seikkailevat Ruutinojalla taistellen ympäristön asettamia paineita kohtaan. Kaisu ja Erni edustavat molemmat omista lähtökohdistaan ääritapauksia, joita koko ajan yritetään pakottaa yleisen normiston alle ja hallittavaksi. Onneksi nämä kaksi löytävät toisistaan tarkoituksensa ja rakkauden. Mutta elämä ei koskaan artikuloidu pelkäksi onneksi, sen tämä nuoriparimmekin saavat kokea, toteaa Mikko Lammi.

-Kaisun suuri oivallus ja vahvuus on siinä, että elämä parhaimmillaan ja onnellisimmillaan on yhteisen arkisen aherruksen onnistumisen hetkiä, joista silkkilakanat ovat kaukana – ja tarpeettomia. Haaveilusta ja haalimisesta elävillä jää se arkinen onni huomaamatta. Tästä ajatuksesta esimerkkinä Mikko lainaa Kaisun puuskahdusta Liian paksu perhoseksi -teoksen lopusta:

Kunhan makasiini saadaan kuntoon niin voimme yhdessä pyrähtää ja pulahtaa järveen. Kuinka minä en ole sitä ennen huomannut – vieressä olevaa järveä? Siinä se onnikin on koko ajan vieressä kulkenut…

-Meidän roolimme meidän omassa elämässämme on olla sen toimijoita ja toteuttajia, oman elämämme asiantuntijoina, Mikko huudahtaa haastattelun lopuksi.

Lue lisäksi:

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 1.)

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 3.)

Mikä olet Mikko miehiäsi? Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 1.)

Händyesperando – Mikon toinen äidinkieli…

Kuka: Mikko Lammi
Ammatti: Ohjaaja
Kysymys: Mistä tulet Mikko?

Olen ihmiseksi kasvanut Nastolan Uudessakylässä, missä oli kyllä hyvä kasvaa: Samassa talossa oli kaikki elämän tarpeet; posti, apteekki, pankki, kirjasto ja heti vastapäätä kirjakauppa, juna-asema, mäen alla koulu!

Ankean armeija-aika sai hakemaan Teatterikorkeaan

Hakeuduin vahvan pappiskutsumuksen kautta teologiseen tiedekuntaan, mutta armeija-aikani oli sen verran ankeaa, että päätin saada sieltä lomaa käymällä erinäisissä pääsykokeissa. Kohtalon ivaako se oli kun osuin Teatterikorkeankin kokeisiin – minä, joka en ollut koskaan edes koulun näytelmissä uskaltanut esiintyä.

Niin se syrjäkylän poika sitten kuitenkin koulunsa selvitti ja lähti sitten näyttelijänä maakuntakierrokselle – Kouvola (1987), Tampereen Työväenteatteri, Oulu ja sitten takaisin Helsinkiin (1991), johon päättyi kiinnitysnäyttelijän ura kaupunginteatterin suurelle näyttämölle (2002).

On ollut riemullista palata paikoille, joissa sain harrastaa ihmiseksi kasvamista

Näyttelijän toimi ei antanut riittävästi tilaa taka-alalla väijyneen kutsumuksen toteuttamiseen, joten jo heti alkuun otin tavakseni perustaa aina kulloiselle paikkakunnalleni oman teatterin ja kirjoittaa ja ohjata siellä näytelmiä ihmisten koettavaksi.

Viimeiset kymmenen vuotta olen jo pelkästään kirjoittanut ja ohjannut, lähinnä Helsingissä, kunnes vihdoin tuli kutsu takaisin tänne kasvukunnailleni. On ollut riemullista palata tänne tutuille paikoille ja törmäillä ihmisiin joiden kanssa aikoinaan sai täällä harrastaa ihmiseksi kasvamista.

Tällä hetkellä ohjaan siis täällä Nastolan Pisarateatterissa ja Helsingissä Via Crucista -pääsiäisvaellusta aina keväisin. Vapaa-aikana purjehdin (kesäisin) ja pelaan sulkapalloa (lopun aikaa).

Kuva: Mikko Turunen, Nastolan Valokuvauskerho

Lue lisäksi:

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 2.)

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 3.)

Harrastajat ammattilaisen otteessa

Mikko Lammi ja Mikon "kansallispuku" eli peltipaita

Viime vuosi oli Pisarateatterille uudistumisen aikaa. Pitkäaikainen Taarastin näyttämö sai upean katoksen ja maakunnan parhaisiin puitteisiin haluttiin tarjota entistä parempaa kesäteatteria. Näytöskauden aikana pohdittiin mitä lähes kolmikymppinen harrastajateatterimme tarvitsisi palkitakseen uskolliset teatterinystävänsä ja monivuotiset harrastajansa.

Vastaus löytyi “oman kylän pojasta” Mikko Lammista, joka on tällä hetkellä Helsingissä vaikuttava ammattiohjaaja. Yhteyttä otettiin ja haasteeseen tartuttiin molemmin puolin suurella innokkuudella. Tavoitteena olisi saada uutta verta niin loppukumarrusrivistöön, katsomoon kuin taustatiimiinkin, tekemään harrastajateatteria suurella sydämellä.

Useimmiten yhdistyksinä toimivat harrastajateatterit elävät katsojistaan, joille tahdotaan tarjota elämyksiä vuodesta toiseen. Voittoa toiminnalla ei tavoitella, vaan lipputuloilla katetaan kulut kuten kirjailijapalkkiot tai tarjotaan esimerkiksi koulutusmahdollisuuksia yhdistyksen jäsenille. Minna Mänttäri toteaa opinnäytetyössään kuitenkin, että yhä useammin harrastajat sijoittavat varoja myös ulkopuoliseen apuun: tuottamiseen, ohjaajaan tai näyttelijään. Liekö syynä pitkät perinteet, mutta toiminta on enenevässä määrin vähintäänkin puoliammatillista ympäri Suomea.

Nähtäväksi jää, kuinka Pisaralaiset taipuvat ammattiohjaajan otteessa ensi kesänä. Kuka löytää kadonneen palon näyttelemiseen, kuka keinoja parempaan ulosantiin ja ennen kaikkea, kuka löytää kiinnostuksensa tekemään teatteria pisaran muotoisella kipinällä?