Pisara Bergman, jonka etunimen jo monta vuotta Nastolan Pisarateatterissa näytellyt Karoliina Bergman yhdessä vanhimman lapsensa Pepin kanssa päätti antaa teatteriharrastuksen innoittamana, on Seiväsmatkojen nuorin näyttelijä. Elokuussa koulun aloittava 7-vuotias Pisara on näyttämöllä näytelmän avauskohtauksessa Someron seiväskisoissa nakei ja makkaroita myymässä.
Vaikka Pisara on nyt ensimmäistä kertaa näyttämöllä, on teatteri hänelle tuttua, sillä äidin matkassa hän on kulkenut monissa harjoituksissa ja esityksissä. Siksi oli luontevaa, että niin Pisara kuin rippikouluikäinen isosisko Peppikin esiintyvät Seiväsmatkat-näytelmässä.
Kaksi esitystä on jo takana eikä Pisaraa ole lainkaan jännittänyt.
”Esiintyminen on kivaa”, sanoo Pisara. Näyttelijäksi hän ei silti ainakaan tässä vaiheessa aio ryhtyä.
”Minusta tulee isona puutarhuri”, toteaa Pisara topakasti. Siis teit isäin astumaan, tässä tapauksessa kyllä äidin mallin mukaan, sillä Karoliina, tuttavallisesti Karo, on puutarhuri.
Kaikissa esityksissä Pisara ei ole mukana, sillä kesäleiri vie muutaman esityksen. Samoin Pepiltä jää jokunen esitys väliin rippileirin vuoksi.
Lähtisikö teatterisiemen kuitenkin Pisaran osalta itämään, jää nähtäväksi. Mahdolliset tulevat koulun juhlien esiintymiset eivät vielä innosta, mutta nuori mieli muuttuu herkästi.
Me hieman varttuneemmat seiväsmatkalaiset olemme mielissämme, että mukana on lapsinäyttelijöitä, sillä Pisaran ja Pepin lisäksi nuorempaa polvea edustaa myös Reino Saarinen.
Pirkko Lönnqvist aloitti lentoemännän työt Kalevi Keihäsen Keihäsmatkoilla heti sen perustamisesta alkaen vuonna 1965. Kun Keihänen yhdessä Urpo Lahtisen kanssa perusti oman lentoyhtiön Spearair Oy:n ja osti Yhdysvalloista kaksi käytettyä DC8-konetta 1972 tuli Pirkko Lönnqvististä yhtiön päälentoemäntä. Jotta kanssakäyminen matkustajien kanssa lennon aikana olisi mutkattomampaa, keksi Lönnqvist, että lentoemännät ottavat käyttöön työnimet. Nimiä haettiin vanhoista suomalaisista nimistä. Lönnqvistin nimikyltissä luki Santra.
Ennen omaa lentoyhtiötä keihäsmatkalaisia lennätettiin etelään eri scandinaavisten lentoyhtiöiden koneilla ja sitten myös Finnairin koneilla.
Spearairin ensimmäinen oma kone ristittiin Härmän Jätkäksi. Pirkko Lönnqvist oli mukana, kun kone haettiin Miamista Suomeen. Syksyn 1972 lehtihaastattelussa Lönnqvist ja kollegansa Seija Yrjölä toteavat Jätkän osoittautuneen mukavaksi koneeksi. Myöskään tulevat seiväsmatkalaiset eivät pelottaneet. ”Päin vastoin, tässä todella saa palvella yleisöä ja sitä vartenhan me olemme”, sanoi silloin Lönnqvist.
Pian Härmän Jätkä sai seurakseen Härmän Mimmin. Tätä konetta hakemassa oli useita suomalaisia missejä. Hymy-lehti teki hakumatkasta näyttävän jutun. Tällä lennolla Pirkko Lönnqvist ei ollut mukana.
Heinäkuussa 1972 haettiin Spearairin lentoemännille lehti-ilmoituksella työasun suunnittelijaa. Ilmoituksessa perättiin, että Spearairin lentoemännille pitää vauhdilla saataman SEXIKÄS asu eli ylhäältä alas. Suunnittelukilpailun voitti Maj Kuhlefelt. Seiväsmatkat-näytelmässämme lentoemännällä on päässään aito Pirkko Lönnqvistiltä saatu Spearairin lentoemäntien asuun kuulunut sydvestihattu. Muu näytelmän lentoemännän virka-asu on tehty tarkkaan alkuperäisen asun mukaisesti.
YLLÄTTÄVÄ KONKURSSI
Keihäsmatkojen ja Spearairin toiminta päättyi konkurssiin toukokuussa 1974. Silloin etelään jäi lähes pari tuhatta turistia, jotka sitten Finnairin koneet hakivat Suomeen valtion kustannuksella. Pirkko Lönnqvist ei onnekseen ollut viimeisellä lennolla.
”Hirveältä tuntui, kun työt yhtä äkkiä loppuivat.” Työttömäksi hän ei kuitenkaan jäänyt, vaan ura jatkui Kar-Airilla ja sitten Finnairilla vuonna 2005 eläkkeelle jäämiseen asti.
Kalevi Keihästä hän pitää reiluna ja mukavana työnantajana, kaikki toimi. Lennoilla Keihänen ei yleensä ollut mukana, paitsi tietysti kutsuvieraslennoilla.
Erään erikoisen lennon Lönnqvist muistaa. Keihänen oli saanut tarjouskilpailun kautta tehtäväksi viedä Englannista kotimaahansa palautettavia bangladeshiläisiä.
”Mieleen jäi heidän erikoiset ruokailutavat, söivät sormin ja lennon aikana polvistuivat rukoilemaan oletettuun Mekan suuntaan. Kerran haimme Keniasta ranskalaisia turisteja, kun heidät sinne kuljettanut yhtiö meni konkurssiin”.
Työtään Keihäsmatkoilla ja Spearairissa Lönnqvist pitää ihan normaalina lentoemännän työnä. ”Ei lennoilla yleensä mitään erityistä tapahtunut, vaikka Kihniön Kipakkaa paljon myytiinkin. Perillä kohteessa oli tietysti erilaista, mutta me palasimme aina yleensä heti takaisin Suomeen uutta lastia hakemaan. Se oli enemmän sitä, että portailla sanottiin kiitos ja näkemiin. Kohteiden oppailla olisi varmasti paljon kerrottavaa seiväsmatkalaisista.”
Hollolassa asuva Laineen pariskunta Jarmo ja Mirja vihittiin juhannuksena 1971 Kalevi Keihäsen yhden tempauksen ansiosta Finnairin Jean Sibelius-lentokoneessa Keihäsmatkalla Malagaan.
Laineet olivat yksi 15 parista, jotka valittiin noin tuhannesta hakijasta Keihäsen ja Hymy-lehden järjestämälle matkalle. Kaikki parit vihittiin pikatahtia ilmassa lentokoneen kierrellessä vihkimisen ajan Suomen ilmatilassa, koska muuten liitot eivät olisi olleet laillisia.
”Vihkiraamatussa lukee, että vihitty ilmassa”, kertoo Jarmo Laine.
Kun Hymy-lehti julkaisi hakuilmoituksen tästä erikoisesta vihkimismahdollisuudesta, innostui Jarmo Laine asiasta, sillä hänellä oli vaikeuksia päästä edes esittämään asiaansa Mirjan isälle. Mirja oli tuolloin 17-vuotias ja alaikäinen avioliittoon.
Jarmo päätti kokeilla Jammun eli toimittaja Erkki Kanervan Yrjö-pakinoissaan käyttämää murretta.
Hymy-lehden numerossa 6/1971 julkaistiin osia hakukirjeistä. Jarmo kirjoitti mm: ”Ei siinä mittään, menin häntä appiukollen puhuu häistä. Ei häntä ehtinyt risoihin kiinni, kun naapurit ehti hättiin…perskeles ku alkaa puhumaan naimisesta, alkaa appiukko puhista, liekö puhkutauti, tielä häntä.”
Jarmo kertoo, että aina, kun hän meni Mirjan kotiin sisälle, appiukko astui ovesta ulos. Lopulta asia ratkottiin perisuomalaisesti saunan ja konjakin voimalla. Myös presidentiltä tuli poikkeuslupa Mirjalle. Vielä oli yksi este lennolla vihkimiselle. Morsian ei saanut olla raskaana. Se piti todistaa lääkärintodistuksella. Mirja kertoo lääkärin naurahtaneen, että on hän monta raskaustodistusta kirjoittanut, mutta ei vielä koskaan ole joutunut todistamaan, että nainen ei ole raskaana.
Ilmassa vihkiminen oli yksi Keihäsen bisneksen edistämistoimista ja Hymyn osalta myynnin lisäämistä. Piispakin katsoi asian markkinatouhuksi ja antoi huomautuksen parit vihkineelle Lamminpään kirkkoherra Matti Tuomistolle.
Vihityt parit viettivät viikon Torremolinoksessa, missä kaikki oli heille ilmaista. ”Sampanjaa ja kaviaaria joka päivä”, muistelevat Laineet.
”Meno oli rentoa ja mukavaa, mutta kaikki osasivat käyttäytyä. Ylilyöntejä ei tapahtunut”.
Kaikkiaan tuolla lennolla vihittiin 17 paria, mutta kaksi näistä oli Hymyn organisaatiosta. Hymyn hakuprosessin läpäisseet 15 paria ovat pitäneet yhteyttä toisiinsa. Kokoontumisia on ollut viiden vuoden välein juhannuksena. Myös parit vihkinyt Matti Tuomisto on ollut niissä mukana. Samoin häälennolla ja Torremolinoksessa matkalaisia viihdyttänyt Tapani Perttu osallistui tapaamisiin niin pitkään kuin terveys salli. Näistä 15 parista yksikään ei ole eronnut. Kahdesta parista toinen osapuoli on jäänyt leskeksi.
”Tapaamisten välillä kysellään kuulumisia sähköpostilla, mutta jouluna lähetetään aina oikea joulukortti postin kautta”, sanoo Jarmo.
SUKUNIMI LAINE EI AUTTANUT PÄÄSEMÄÄN TEATTERIKOULUUN
Keskustelutuokiossa Laineiden kanssa Jarmolta tulee juttua vuolaasti. Hän kertoo aina halunneensa näytellä.
”Hain teatterikouluun, mutta en päässyt vaikka väitin olevani Edvin Laineen sukua”, naurahtaa Jarmo.
Harrastajateatteritoimintaan hän ei kuitenkaan lähtenyt. ”Sain ilmaista itseäni erilaisissa tilaisuuksissa ja työpaikkani Muuramen huonekalutehtaan tapahtumissa. Kaikki Vesku Loirin roolitkin on tullut tehtyä”.
”Nasse-sedän punainen nenä on vieläkin tallessa”, sanoo Mirja.
Laineet odottavat mielenkiinnolla Pisarateatterin Seiväsmatkat-näytelmän ensi-iltaa, mihin he itseoikeutettuina vieraina ovat kutsun saaneet.
Seiväsmatkojen ensi-iltaan on kuukauden päivät ja työryhmä vapautettiin keskikesän viettoon ennen viimeistä harjoitusmaratonia. Sen myötä löytyi sopiva hetki kaivaa mies Keihäsen chinchilla turkin uumenista ja esitellä teille Marko Hiekkanen!
Tänä vuonna 50-vuotta täyttävä perheenisä Orimattilan Pennalasta on ajautunut lajin imuun, voi sanoa, että ihan tosissaan. Viime vuonna Launtainäyttämöllä debytoinut Hiekkanen, saikin kerrasta sellaisen teatterikärpäspureman, jota ei osannut odottaa.
– Neljän- ja viidenkympin välissä on tullut mietittyä mitä elämällä voisi olla vielä annettavaa ja miten voisin haastaa itseäni. Lasten kanssa hassuttelut kotioloissa on ollut arkipäivää, mutta jokin on estänyt vapautumisen työroolista muiden edessä, Hiekkanen avaa lähtemistään näyttelemisen tielle.
Taustalla esiintymiseen vaikuttaa miehen nykyinen ammatti myynnin- ja markkinoinnin johto- ja koulutustehtävissä, joiden parissa esiintyminen ihmisille on tullut tutuksi. Mutta koulukuvuosien kevätjuhlakuvaelmat eivät vielä tuoneet nuoren ja ujon Hiekkasen tietä näyttämölle.
– Muistan kun ensimmäisen luokan kevätjuhlissa ainut tehtäväni oli soittaa lintupilliä erään esityksen aikana. Opettaja tunnisti ujouteni ja ajatteli, että tuosta hän ainakin selviää, kun saa vielä olla katseilta suojassa näyttämön takaosassa. Mutta ei, H-hetkellä henkeni salpautui enkä saanut pillistä ääntä lainkaan!
Muisto on vieläkin nolona hetkenä mielessä, mutta siitä huolimatta jokin teatterissa kiehtoi niin paljon, että sai Markon etsimään paikallisista harrastajateattereista ensiksi Launtainäyttämön ja siten uppotui mukaan, kuin tuohon hulppeaan roolivaatteeseensa konsanaan.
– Nälkä kasvoi syödessä, kun vaihe vaiheelta huomasin kuinka haastavasta ja mielenkiintoisesta harrastuksesta on kyse. Totesin hetken olevan sopiva kehittymiseen ja tuntemattomaan hyppäämiseen, Hiekkanen kertaa.
Markosta on tullut nopesti myös työryhmän silmissä virtuoosi, joka osaa vuorosanat ensimmäisenä ulkoa ja imee itseensä tulevaa roolityötään ohjaaja Petri Liskin osaavassa huomassa.
– Pelkäsin ehkä eniten kuinka muistan repliikit. Nyt tästä kuvittelemastani heikkoudesta on muodostunut vahvuus, kun muistini on yllättänyt minut iloisesti, Hiekkanen virnistää.
Yhtä hymyä, aina! Kuvat: Patrik Hvitsjö
Tekeminen on tuonut ymmärrystä roolin ja kokonaisuuden rakentumiselle palasista, jotka sisältää kaikki nyanssit puheesta liikkeeseen, sijoittumiseen lavalla ja kulkemisesta kulisseihin.
– Parhaimmillaan roolihahmon löytämisestä saa valtavia kiksejä ja haastavimmillaan sitä on vaikea tavoittaa. Itse teen töitä repliikkien- ja roolihahmon löytymiseksi paljon myös harjoitusten välissä, usein jopa lähes joka päivä.
Myös Hiekkasen musikaalisuus on huomattu, ja tästä mies on pelkästään iloinen. Vaikkei se kukkopilli niin nuorena soinutkaan, on Taarastin lavalla nähtävissä kuukauden kuluttua komeaääninen Keihänen.
Vapaa-ajallaan muutoin ahkerana kuntosalikävijänä hyvä fyysinen kestävyys ja lihaskunto ovat mahdollistaneet laajaa ja monipuolista tekemistä teatterin lavalla. Lisäksi koneiden ja laitteiden parissa puuhailu on Hiekkasen mieleen, vaikka kokee, että kyllä harrastajateatterista on myös nyt tullut se juttu.
– Yhteisöllisyys on ollut molemmissa ryhmissä hyvä, uusia tuttuja ja kavereita on tullut paljon. Olen varma, että minua voi olla vaikea pitää poissa lavalta jatkossakaan, sikäli hyvän harrastuksen olen löytänyt ja saan vielä kehittyä valtavasti tämän parissa lisää.
Taidekeskus Taarastin lavalla nähdään siis 16.7. alkaen yksi unelmien täyttymys, nimittäin Marko Hiekkanen isossa roolissa kesäteatterissa huippuammattilaisen ohjauksessa. Joko sinä olet varannut paikkasi auringossa?
Valelääkäri sai ansiokkaan kesän päätökseen Taidekeskus Taarastissa 9.8.2018. Kokonaiskatsojamääräksi muodostui hulppeat 2390, joka tarkoittaa 890 katsojan lisäystä edellisvuoteen, upeaa!
On aika kiittää vielä ihan jokaista katsojaa, yhteistyökumppania, ohjaajaa, tuottajaa, ääni- ja valomiehiä sekä loistavaa näyttelijäkaartiamme. Teidän ansiostanne Pisarateatteri ylsi historiansa yhteen parhaimmista tuloksista katsojamäärällään, joka oli myös maakunnan neljänneksi suurin.
Tällainen onnistuminen monipuolisen ja runsaslukuisen tarjonnan keskellä lämmittää harrastajan mieltä ja sydäntä. Se, että onnistutaan omasta mielestämme ihan joka vuosi, on kuitenkin mainiomman makuista, kun sitä on käyty todistamassa näin monen katsojan silmin, kiitos!
Eikä pisaralaisilla ole tämän myötä mitään syytä jäädä lepäämään laakereilleen, sillä tulevan kauden ja kesän 2019 suunnitelmat on jo aloitettu vähintäänkin yhtä kovalla sykkeellä, kuin kulunut vuosi toteutettiin. Ja meillä on teille jo uutisia:
Kesällä 2019 Nastolan Pisarateatteri esittää kantaesityksenä Kari Kitusen ja Petri Liskin kirjoittaman Seiväsmatkat, joka sukeltaa suoraan 60-70-luvun massaturisimin syntyvuosiin Kalevi Keihäsen johdolla chinchillaturkin helmat lepattaen. Tämän musiikillisen komedian ohjaa Kansallisteatterinkin lavalta tuttu näyttelijä-muusikko Petri Liski.
Markkinointi ja ryhmämyynti aloitetaan jo syksyllä, joten silmä tarkkana, että olet ensimmäisten joukossa varaamassa ikkunapaikkaa ”markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle”!
NASTOLAN PISARATEATTERI 