Kundi Keihäsen takana

Seiväsmatkojen ensi-iltaan on kuukauden päivät ja työryhmä vapautettiin keskikesän viettoon ennen viimeistä harjoitusmaratonia. Sen myötä löytyi sopiva hetki kaivaa mies Keihäsen chinchilla turkin uumenista ja esitellä teille Marko Hiekkanen!

Tänä vuonna 50-vuotta täyttävä perheenisä Orimattilan Pennalasta on ajautunut lajin imuun, voi sanoa, että ihan tosissaan. Viime vuonna Launtainäyttämöllä debytoinut Hiekkanen, saikin kerrasta sellaisen teatterikärpäspureman, jota ei osannut odottaa.

– Neljän- ja viidenkympin välissä on tullut mietittyä mitä elämällä voisi olla vielä annettavaa ja miten voisin haastaa itseäni.  Lasten kanssa hassuttelut kotioloissa on ollut arkipäivää, mutta jokin on estänyt vapautumisen työroolista muiden edessä, Hiekkanen avaa lähtemistään näyttelemisen tielle.

Taustalla esiintymiseen vaikuttaa miehen nykyinen ammatti myynnin- ja markkinoinnin johto- ja koulutustehtävissä, joiden parissa esiintyminen ihmisille on tullut tutuksi. Mutta koulukuvuosien kevätjuhlakuvaelmat eivät vielä tuoneet nuoren ja ujon Hiekkasen tietä näyttämölle.

– Muistan kun ensimmäisen luokan kevätjuhlissa ainut tehtäväni oli soittaa lintupilliä erään esityksen aikana. Opettaja tunnisti ujouteni ja ajatteli, että tuosta hän ainakin selviää, kun saa vielä olla katseilta suojassa näyttämön takaosassa. Mutta ei, H-hetkellä henkeni salpautui enkä saanut pillistä ääntä lainkaan!

Muisto on vieläkin nolona hetkenä mielessä, mutta siitä huolimatta jokin teatterissa kiehtoi niin paljon, että sai Markon etsimään paikallisista harrastajateattereista ensiksi Launtainäyttämön ja siten uppotui mukaan, kuin tuohon hulppeaan roolivaatteeseensa konsanaan.

– Nälkä kasvoi syödessä, kun vaihe vaiheelta huomasin kuinka haastavasta ja mielenkiintoisesta harrastuksesta on kyse. Totesin hetken olevan sopiva kehittymiseen ja tuntemattomaan hyppäämiseen, Hiekkanen kertaa.

Markosta on tullut nopesti myös työryhmän silmissä virtuoosi, joka osaa vuorosanat ensimmäisenä ulkoa ja imee itseensä tulevaa roolityötään ohjaaja Petri Liskin osaavassa huomassa.

– Pelkäsin ehkä eniten kuinka muistan repliikit. Nyt tästä kuvittelemastani heikkoudesta on muodostunut vahvuus, kun muistini on yllättänyt minut iloisesti, Hiekkanen virnistää. 

Yhtä hymyä, aina! Kuvat: Patrik Hvitsjö

Tekeminen on tuonut ymmärrystä roolin ja kokonaisuuden rakentumiselle palasista, jotka sisältää kaikki nyanssit puheesta liikkeeseen, sijoittumiseen lavalla ja kulkemisesta kulisseihin.

– Parhaimmillaan roolihahmon löytämisestä saa valtavia kiksejä ja haastavimmillaan sitä on vaikea tavoittaa. Itse teen töitä repliikkien- ja roolihahmon löytymiseksi paljon myös harjoitusten välissä, usein jopa lähes joka päivä.

Myös Hiekkasen musikaalisuus on huomattu, ja tästä mies on pelkästään iloinen. Vaikkei se kukkopilli niin nuorena soinutkaan, on Taarastin lavalla nähtävissä kuukauden kuluttua komeaääninen Keihänen.

Vapaa-ajallaan muutoin ahkerana kuntosalikävijänä hyvä fyysinen kestävyys ja lihaskunto ovat mahdollistaneet laajaa ja monipuolista tekemistä teatterin lavalla. Lisäksi koneiden ja laitteiden parissa puuhailu on Hiekkasen mieleen, vaikka kokee, että kyllä harrastajateatterista on myös nyt tullut se juttu.

– Yhteisöllisyys on ollut molemmissa ryhmissä hyvä, uusia tuttuja ja kavereita on tullut paljon. Olen varma, että minua voi olla vaikea pitää poissa lavalta jatkossakaan, sikäli hyvän harrastuksen olen löytänyt ja saan vielä kehittyä valtavasti tämän parissa lisää.

Taidekeskus Taarastin lavalla nähdään siis 16.7. alkaen yksi unelmien täyttymys, nimittäin Marko Hiekkanen isossa roolissa kesäteatterissa huippuammattilaisen ohjauksessa. Joko sinä olet varannut paikkasi auringossa?

Liput haltuun:

pisarateatteri@gmail.com / 044 9841301

VisitLahti.fi

 

Valelääkäri valloittaa

Taidekeskus Taarastissa koettiin hekumallinen ensi-ilta tiistaina, kun katetun katsomon alla Valelääkärin valloittavaa vaikutusta seurasi 187 silmäparia!

Tänäänkin nautittiin kauniissa kesäillassa esityksestä. Muistin virkistykseksi vielä muutama muistutus tuleville katsojille:

  • Lippuluukulla käy vain käteinen, lipunmyynti aukeaa tuntia ennen esitystä
  • Esityksen kesto on n. 1h 50 min väliajan kanssa
  • Liput voit varata ennakkoon osoitteesta pisarateatteri@gmail.com tai numerosta 041 808 3716
  • Liput 17€ aikuiset / 15€ eläkeläiset, lapset
  • Tai ostaa VisitLahden verkkosivuilta
Ensimmäisen illan yleisö

Katsojien kommentteina mainittakoon ”Taattua kesäviihdettä”, ”Varsinaista nauruhermojen jumppaa”. Unohtamatta väliaikapullien arvosanaa 10+, jotka tarjoilee Taidekeskus Taarasti: tarjoilun ryhmävaraukset ma-pe ja su 12.00-17.00 puh: 045 1099 450

Seuraavan kerran Taidehotelli Taarastiin astellaan sunnuntaina klo 14 ja klo 18

Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleiksi!

 

Valelääkäriä valmistamassa

Harjoitukset etenevät suunnitellusti Taidekeskus Taarastin lavalla ja 24.7. klo 19.00 pääsemme tarjoilemaan teille valmista Valelääkäriä!

VisitLahden verkkosivujen kautta lippuvaraus onnistuu nyt päivitetyn linkin kautta sekä edelleen osoitteesta pisarateatteri@gmail.com tai numerosta 041 808 3716

Väliaikatarjoilut Taidekeskus Taarasti: tarjoilun ryhmävaraukset ma-pe ja su 12.00-17.00 puh: 045 1099 450

Pian nähdään!

Paloja purtavaksi

Maistiaisia, muisteloita, muutosta ja makuasioita. Kevät tuo mukanaan taas monenmoista ja Pisarateatterikin on viritellyt taajuutensa ajantasalle: niin on vuosikokoustanut hallitus kuin pakerrettu kesän esitystä valmiiksi kohti ensi-iltaa

Alkupaloiksi yhdistysuutisia: Pisarateatteri Ry.n puheenjohtajana toimii tätä nykyä Janica Pynnönen. Edeltäjänsä Timo Väisänen siirtyi tästä vastuutehtävästä omasta toiveestaan, mutta jatkaa edelleen hallituksen jäsenenä sekä toimii tulevan kauden tuotannollisissa tehtävissä. Yhdistystoiminnan elvyttämistä on ainakin hallituksen haaveissa tulevalle kaudelle. Mikäli moinen on sinun mieleesi, seuraa päivityksiä tai laita ehdotuksesi pisarateatteri@gmail.com mitä haluaisit/toivoisit jäsenyydeltä harrastajateatterissa.

Mielensäpahoittajan miniän ensi-iltaa silmällä pitäen olemme myös jo aikamoisessa iskussa. Kuvia räpsittiin eilen ja tässä ohessa siitä suupala makusteltavaksi. Piakkoin päivittyvät Ohjelmisto sekä yhteystiedot jälleen ajantasalle, mutta koska esityskalenterista olemme jo saaneet tiedusteluja paljastettakoon se kirsikaksi kakun päälle tässä:

Ensi-ilta keskiviikkona 26.7.2017 klo 19:00

Pe 28.7. klo 19

Su 30.7. klo 15

Ke 2.8. klo 19

Pe 4.8. klo 19

Su 6.8. klo 15

Ke 9.8. klo 19

Pe 11.8. klo 19

Su 13.8. klo 15

Ke 16.8. ko 19

Pe 18.8. klo 19

Su 20.8. klo 15

Kaikki esitykset Immilän Myllyllä, liput 17 €/ 15€. Lippuvarauksista kuulemme pian tarkemmin!