Kakskytä vuotta! Ei sikana, mutta monena!

Hyvät naiset ja herrat! Kesän 2017 Mielensäpahoittaja ja Pisarateatterin tuorein vahvistus. Kannonnokasta, pystymetsästä, mietteitään virkkova sysisuomalainen. Ei sentään, ilolla ja kunnialla esittelyyn 20-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävä Kari Kitunen!

– Työpaikan pikkujoulusta se alkoi. Vuosi oli yhdeksänkymmentä ja kuusi. Kaupunki oli Savonlinna, Kitunen aloittaa.

Seuraa hetken tuumaustauko, muisteltavaa riittää, miten teatterikärpänen sai puraistua näinkin pysyvästi?

– Minua pyydettiin kaupungin pikkujouluun tekemään pantomiimiesitys. Sain noin viikon verran ennen tapahtumaa harjoiteltavaksi Hectorin Juodaan viinaa-biisin. Se piti esittää. Koska esiintymiskokemusta ei entuudestaan ollut, lähdin suoritukseen vähän ”rohkaistuneessa” mielentilassa. Sitten paljastui, että kyse olikin kilpailusta. Tuomarina oli paikallisen harrastajateatteriryhmän Teatterimyllyn taitava näyttelijä ja minä voitin! Siitä alkoi suostuttelu tulla näyttelemään ja houkutuksille alttiina lupauduin. Ensimmäinen rooli oli kesällä 1997 Siunatun hulluuden Nestori, Kitunen kertoilee teatteriharrastuksensa alkuajoista.

Ura lähti nopeasti huikeaan nousuun, sillä jo saman vuoden syksyllä hän oli mukana Savonlinnan Kaupunginteatterin Akselissa ja Elinassa.

– Rooleja oli kolme, vanha rovasti, toimittaja ja Eetu Salin. Roolit olivat pieniä, mutta Salinin roolista pidin erityisesti. Siinä pääsi pitämään hurmoshenkisen agitaatiopuheen. Suuri kiitos alkuun pääsemisestä menee silloiselle Savonlinnan Kaupunginteatterin johtaja Kimmo Lavasteelle. Hänen ohjauksessa näyttelin pääosan Savonlinnan ajasta, Kitunen summaa.

Nyt Immilän myllyllä Mielensäpahoittajan miniässä tulee täyteen kunnioitettavat 20 vuotta harrastajateatteria.

– Ei se niin hirveästi ole. Harmittaa, ettei ”herääminen” tapahtunut nuorempana, mutta ei koskaan tullut pieneen mieleenikään, että näyttelisin.

Kyllä, ei Kitusen kanssa mieli pääse pahaksi.

Kahdenkymmenen vuoden aikana Kitunen on näytellyt seitsemässä teatterissa ja 23 eri näytelmässä. Savonlinnassa työn alla oli usein kaksikin näytelmää vuoden aikana. Esityskertoja oli paljon, joten Kitunen on kavunnut näyttämölle reilusti yli 300 kertaa.

Harrastus on tuonut mukanaan myös vastuuta yhdistystehtävissä: Savonlinnassa parin vuoden ajan Teatteri Myllyn puheenjohtajana ja täällä Lahdessa kahtena vuotena Lahden Lauantainäyttämön varapuheenjohtaja.

– Vaikka tämä harrastus sitoo paljon, en ole koskaan katunut, että lähdin mukaan. Työelämä ja näytteleminen tukivat toisiaan. Työssäni kunnanjohtajana jouduin paljon olemaan esillä ja esiintymään.

No Kari, teatterintekijöiden suuri mystinen kysymys, mikä näyttelemisessä on kiehtovaa?

– Siihen on helppo vastata, itsensä likoon laittaminen ja upea porukkahenki. Näytelmissä kokoonpanot vaihtelevat, mutta en muista, että koskaan olisi ollut ikävää. Päinvastoin kaikki harrastajat, joiden kanssa olen saanut työskennellä, ovat olleet iloisia, taitavia, huumorintajuisia ja kaikin puolin mukavia tyyppejä. Hyvää on ollut sekin, että useimmat ohjaajistani ovat olleet ammattilaisia. Nyt haastava Mielensäpahoittajan rooli työstyy taitavan Väinö Weckströmin johdolla, Kitunen kertoo.

Näyttelemisen ohella on syntynyt myös tekstiä, sillä Kitusen kynästä on syntynyt näytelmiä joita on esitetty muun muassa Tuuloksen Ruuttanäyttämöllä

– Ensimmäinen raakile muotoutui Matti Wanneen opastuksessa, kun Puumalassa näyttelimme hänen kirjoittamaansa näytelmää Poikamiehen pesäpuu. Yrityksen ja erehdyksen tuloksena syntyi ensimmäinen näytelmäni Helskutin hyvä mies. Taas uusi tuttavuus johti eteenpäin. Matti pyysi minua Tuulokseen näyttelemään minulle jo entuudestaan tutussa Poikamiehen pesäpuussa. Tuuloksessa on usean vuoden ajan ohjannut Kansallisteatterin näyttelijä Petri Liski. Petrin kanssa kuljimme Lahti-Tuulos väliä ja tulin maininneeksi hänelle näytelmästäni. Hän luki sen ja niin sitten kesällä 2013 näytelmä kantaesitettiin Tuuloksen Ruuttanäyttämöllä, Kitunen kokoaa.

Tuolle maalaiskomedialle valmistui syksyllä 2013 itsenäinen jatko-osa, Pirun kiinalainen juttu. Se sai kantaesityksen Tuuloksessa kesällä 2014. Kolmas maalaiskomedia on nimeltään Noitatohtori ja sen kantaesitti kesällä 2015 Kerimäen Pitäjänteatteri. Lisäksi Kitunen on kirjoittanut Liskin kanssa farssin Naisvaara.

– Nyt on meneillään tyttäreni Kikka Heikkisen kanssa lastennäytelmä Elli ja Nelli, Kitunen paljastaa.

Mielensäpahoittaja on siis tälle miehelle vain rooli. Vain siksi, että vakavaa tai tosikkoa ei Kitusesta saa millään ilveellä. Roolin takana on utelias ja aikaansaava harrastajanäyttelijä, jonka silmät tuikkivat.

– Kliseisesti voi teatteriharrastuksesta todeta, että päivääkään en vaihtaisi pois. Se vain harmittaa, että en ajautunut näihin kuvioihin aikaisemmin. ”Pystymetsän miehenä” olisi jonkin sortin kursseista ollut paljon apua, varsinkin kirjoittamiseen, mutta näillä mennään.

Ja kyllä, niin mennäänkin! 26.7. alkaen Immilän myllyllä! 

Yksi yhdistävä tekijä

Vietämme tänään ystävien päivää. Teatteri on tekijä joka aina jollain tasolla yhdistää ihmisiä.  Ohjaajan esiintyjään, näyttelijän katsojaan, tarinan todellisuuteen. Parhaimmassa tapauksessa se voi pitää kiinni ja kannatella vuosikymmeniä. Ystävyys ei katso ikää, sukupuolta, statusta, vakaumusta, ei mitään minkä voi määritellä. Ystävyys on. Sitä on myös teatteri. Toivotamme entisille ja tuleville ystävillemme mitä parhainta päivää tänään ja huomenna. ❤

Syökö lähiön isoin ja pahin susi kaiken, jopa poikansa Ruikun, vai voiko tarina päättyä jotenkin toisin?
Tämän kaksikon ystävyys alkoi 20 vuotta sitten. Niin, teatterista.

 

P.S. Jos sulla ei ole ystävää, niin sellaista voi tulla etsimään 4.7. alkaen Puhelinluettelosta, Taidekeskus Taarastista. Olemme saaneet onnekkaasti joukkoomme monta uutta ja vanhaa tekijää, kenties vuosikymmenien kestävää ystävää.

Lanka palaa!

Alkuun varoitus: kuvat tahi teksti eivät sovi heikkohermoisille. Kerrottakoon seuraavaksi Naisten saunan Miehestä, äijästä, pikkupojasta, joka pikku-Inkerin päiväunesta ja kodinkoneesta. Kyllä, esittelyvuorossa Dynamite, Dynis, jota saa luvan kanssa paukutella Sami Metsäranta ja Mauno Nissinen.

Naisvoittoisessa harrastajateatterissa näytelmän valinta aiheuttaa monesti päänvaivaa siksi, että kaikkia rooleja ei riitä jaettaviksi. Naisten sauna oli välttämätön jo miehityksen vuoksi, eikä kilpailua mies-pääosaan päässyt syntymään. Dynamite tulkitaan kahden hyvinkin erilaisen kehon kautta, yhteisellä sanomalla.

–  Tämä miesstrippari on nähtävyys. Pyykkilauta on vaihtunut pesurumpuun ja silti Dynis uskoo itseensä ja tekee työnsä tosissaan, tokaisee Mauno 61-vuotiaan kumealla rintaäänellä.

–  Itse olen 42-vuotias miehen alku Lahesta, jolle Dynis on pelisalien Beethoven, viihdyttäjä, siis ammattimies kaikinpuolin, kuvailee Sami.

Kaksikymmentä vuotta tekee eron kehonkieleen. Mauno on ollut muutoin onnekkaissa hellesäissä paikoitellen nitropurkin tarpeessa, sillä vaikka Dynis puhuu paljon, on roolisuoritus oletettavasti myös fyysinen.

"Tässä on kuormakirja", Mauno "Dynis" muistuttaa
”Tässä on kuormakirja”

– Jossain vaiheessa ajattelin ihan todella, etten mä vanha äijä pysty tähän. Ilmat ovat olleet upeat ja lämpö hellinyt, mutta kyllä 30 asteen lämmössä juoksentelu pistää kielen solmuun ja muistin pätkimään, kun puhuu yhtäsoittoa, vaikka riisuukin siinä samalla, lataa Mauno.

– Olen panostanut vuorosanojen opetteluun tänä vuonna varmasti aiempaa enemmän. Dynamiten monologit, varsinkaan selostamalla, eivät menisi ellen olisi tankannut niitä tuhannen kertaa, Sami toteaa.

Lavalle ei siis astele vain ”nuhjuinen miesstrippari”, joka vähän vilauttaa ja höpisee hölmöjä. Molemmat miehet ovat astuneet Dynamiten lateksipöksyihin ymmärtäen, että kyseessä on muutakin kuin pelleksi heittäytyminen. Se syvyys, joka hahmossa on, löytyy viimeistään kuunneltuaan mitä monologeissa sanotaan.

– Käsikirjoitus ei ole helppo, se on vaatinut, mutta myös antanut paljon, joka kerralla myös jotain uutta. Dyniksen hahmoon sulautuminen ei myöskään ollut itsestään selvää, tarvittiin muutakin kuin verkkarit ja vanhat t-paidat. Lopulta mä kasvatin tän parran, jätin käymättä parturissa ja pyrin olemaan olemukseltani muutoin hyvin epäseksikäs, muistelee Sami nauraen.

– Mä taas oon ihan omana itsenäni tässä. Tukan sentään oon ajanut, Mauno sanoo pilke silmäkulmassa.

Ne on kyllä korjattu.
Ne on kyllä korjattu.

 

Haikeudella on todettava, että tämän hurmurin päivät alkavat olemaan luetut. Mauno saa pitäytyä nitropurkin lähellä vielä tänään sekä ensi torstaina. Samin viimeinen ja ainoa kerta kunnon rytinälle on jäljellä tiistaina.

– Tulkaa ainakin katsomaan tätä partaa. Sitä ei sitten enää koskaan nähdä, huokaa Sami muka tuskastuneena

Tähän voisi lisätä, että on siinä ja siinä nähdäänkö Samin viimeisessä vedossa enää vartavasten modifioituja esiintymisboksereita, ne nimittäin repesivät muutama ilta sitten.  Mauno puolestaan lupautuu pyrkiä samaan helteestä huolimatta. Tänään nähdään klo 17!

Ernit – yksi miespääosa, kaksi erilaista näyttelijää

Kaisu ja kaksi Erniä!

Liian paksun perhoseksi -näytelmän miespääosan, Ernin, kapeita hartioita on täyttämässä kaksi uutta pisaralaista. Luokanopettaja Timo Suvisilta ja lukiolainen Ekke Hyvönen ovat ottaneet uuden harrastuksen pilke silmäkulmassa tosissaan.

Minusta tulee joskus näyttelijä

Puoli vuotta näytelmän valmistamista alkaa olla takana ja ensi-ilta lähestyy yhtä varmasti, kuin pääskysestä ei ole enää päivääkään. Missä tunnelmissa herrat elävät tulevaa kesää kohti, miksi tulitte ja mitä harrastus on tuonut mukanaan?

-Harrastajateatteriin liityin puhtaasti kokemuksen kartuttamiseksi, sekä jonkun näköisen pohjan luomiseksi tulevaisuutta varten. Päätin jo ala-asteella, että minusta tulee joskus näyttelijä, enkä oikeastaan osaa sanoa, mistä se johtuu, tuntui vain siltä ja se sama tunne on voimassa vieläkin, kertoo Hyvönen. Suvisilta puolestaan lähti mukaan Pisarateatterin puheenjohtajan, Timo Väisäsen innoittamana.

Vaikka miehet lähtivät uuteen harrastukseen erilaisista lähtökohdista, teatteria tehdään samalla sykkeellä. Aikaa ja paneutumista vaativa harrastus on saanut Suvisillan mietteliääksi.

-Juuri nyt olisin kaikkein mieluiten pienessä sivuroolissa taka vasemmalla lavastekoivun juurella. Ernin roolin omaksuminen vie yllättävän paljon aikaa ja aika on minusta riippumattomista syistä kortilla.

Rooli rakentuu hiljalleen pala palalta

Ohjaaja Mikko Lammia käy kumpaiseltakin kiittäminen, että roolia on saanut kehittää vapaasti. Alusta asti on myös ollut selvää, ettei Lammi hae kahta samanlaista näkemystä.

-Rooli rakentuu hiljalleen pala palalta. Mikko on julmetun hyvä neuvomaan ja valamaan itseluottamusta. Hän osaa kuunnellakin, jos joskus päähän pätkähtää joku ajatuksen poikanen. Taidan tehdä enemmän tunteella kuin ajatuksella, miettii Suvisilta.

Harjoituksissa nähtyjä oivalluksia saatetaan kokeilla molemmin puolin, mutta Ernin eleet, ilmeet ja reaktiot ovat kuitenkin omanlaisensa toisen esittämänä.

-On ollut antoisaa, sekä myös hauskaa nähdä toisenkin näyttelijän näkemys Ernistä. Siten on ollut helppoa nähdä ja kokea, kuinka hän (Suvisilta) ja minä reagoimme usein samalla tavalla ärsykkeisiin ympärillä, mutta sanomme asiamme hieman eri sävyllä. Toki yhtäläisyyksiä löytyy myös, toteaa Hyvönen.

Yksi pääosa, kaksi näyttelijää

Esityksissä miehet vuorottelevat niin, että Suvisilta näyttelee kenraalissa (25.7.) ja Hyvönen ensi-illassa (26.7.). Sen myötä esitykset Erneillään vuorotellen. Paitsi viimeiseen esitykseen ohjaaja kaavailee molemmille puoliajoille kummankin Ernin näkyvyyttä. Jopas!

Tässähän on jo syytä tulla katsomaan Liian paksu perhonen vähintään kolme kertaa. Oi, ensi-illan odotusta!