Mikä olet Mikko miehiäsi? Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 1.)

Händyesperando – Mikon toinen äidinkieli…

Kuka: Mikko Lammi
Ammatti: Ohjaaja
Kysymys: Mistä tulet Mikko?

Olen ihmiseksi kasvanut Nastolan Uudessakylässä, missä oli kyllä hyvä kasvaa: Samassa talossa oli kaikki elämän tarpeet; posti, apteekki, pankki, kirjasto ja heti vastapäätä kirjakauppa, juna-asema, mäen alla koulu!

Ankean armeija-aika sai hakemaan Teatterikorkeaan

Hakeuduin vahvan pappiskutsumuksen kautta teologiseen tiedekuntaan, mutta armeija-aikani oli sen verran ankeaa, että päätin saada sieltä lomaa käymällä erinäisissä pääsykokeissa. Kohtalon ivaako se oli kun osuin Teatterikorkeankin kokeisiin – minä, joka en ollut koskaan edes koulun näytelmissä uskaltanut esiintyä.

Niin se syrjäkylän poika sitten kuitenkin koulunsa selvitti ja lähti sitten näyttelijänä maakuntakierrokselle – Kouvola (1987), Tampereen Työväenteatteri, Oulu ja sitten takaisin Helsinkiin (1991), johon päättyi kiinnitysnäyttelijän ura kaupunginteatterin suurelle näyttämölle (2002).

On ollut riemullista palata paikoille, joissa sain harrastaa ihmiseksi kasvamista

Näyttelijän toimi ei antanut riittävästi tilaa taka-alalla väijyneen kutsumuksen toteuttamiseen, joten jo heti alkuun otin tavakseni perustaa aina kulloiselle paikkakunnalleni oman teatterin ja kirjoittaa ja ohjata siellä näytelmiä ihmisten koettavaksi.

Viimeiset kymmenen vuotta olen jo pelkästään kirjoittanut ja ohjannut, lähinnä Helsingissä, kunnes vihdoin tuli kutsu takaisin tänne kasvukunnailleni. On ollut riemullista palata tänne tutuille paikoille ja törmäillä ihmisiin joiden kanssa aikoinaan sai täällä harrastaa ihmiseksi kasvamista.

Tällä hetkellä ohjaan siis täällä Nastolan Pisarateatterissa ja Helsingissä Via Crucista -pääsiäisvaellusta aina keväisin. Vapaa-aikana purjehdin (kesäisin) ja pelaan sulkapalloa (lopun aikaa).

Kuva: Mikko Turunen, Nastolan Valokuvauskerho

Lue lisäksi:

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 2.)

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 3.)

Pisarateatteri on liian hyvä vain röhönaurattajaksi

Nastolan Pisarateatteri ei turhia ujostele tänä kesänä, vaan tuo Taarastin näyttämölle yhden kesän vaativimmista tuotannoista koko maakunnassa. Pisarateatteri on liian hyvä vain röhönaurattajaksi, kirjoittaa Orvokki Jaakkola Seutunelosten Nastola-lehdessä. Olemme tehneet Orvokki Jaakkolan alkuperäisestä artikkelista (Nastola-lehti 23.5.2012, 13) nyt lyhennelmän, jotta artikkelin voisivat lukea nekin, jotka eivät vielä ole tajunneet tilata Nastolan-lehteä.

Kaisu on suomalainen naisen malli

Mikko Lammi sanoo jännittäneensä hiukan etukäteen, mutta se oli turhaa. Kaisu Pisarateatterilla oli omasta takaa: Vaimolaarin tomera poliisi ja monen muun hersyvän roolin tulkki Outi Sirvo sopii rooliin mainiosti. Rooli ei ole helppo, sillä Istanmäen Kaisu-kauppias ei suinkaan ole mikään kuoliaaksinaurattaja – jopa itseään hennomman Erni-puolison olalle nostaminen on kaikessa kooomisuudessaan enemmänkin pakahduttava kuin röhönaurua herättävä episodi sydämeenkäyvän parisuhteen käänteissä.

Ernin rooliin tulikin sitten valittua kaksi herrahenkilöä, ensikertalainen lahtelaisnuorukainen Ekke Hyvönen ja Timo Suvisilta, jolla on joitakin hajakokemuksia näyttämöltä. Lopuissa rooleissa on tuttuja pisaralaisia, jotka kertovat nauttineensa Mikko Lammin kovasta koulutuksesta. Taru Leskinen sai pienen mutta tärkeän roolin kylän naisena, josta tulee Kaisun ystävä.

-Nyt on ollut aivan erilainen tapa tehdä, ja sekin on tosi hauskaa ja haastavaa. Mikko on suorastaan lutunen ja tosiammattilainen, ja se näkyy kaikessa. Meillä on harjoitukset joka päivä, ainoa tauko oli ulkomaan matkan takia viikko – mutta joka kerta kaikki ei ole paikalla, vaan kunakin iltana treenataan tiettyjä kohtauksia, Taru selvittää innostuneena.

Tekemällä, ei tankkaamalla

Taru on kokenut tehokkaana senkin, että vuorosanoja ei tankata kukin kotonaan ulkoa ennen harjoitusten varsinaista alkua, vaan kohtauksiin mentiin melkein heti.

-Jotenkin vuorosanat ovat menneet jokaisen päähän vähän kuin itsestään – tekemällä oppii kumman nopeasti ja pysyvästi roolit, Taru pohtii.

Mikko Lammi on niin innostunut tästä pestistään, että esisopimusta ensi vuodesta rustataan jo nyt. Isoja produktioita pääkaupungissa ohjannut Lammi on yllättynyt iloisesti pisaralaisten taidoista ja sitoutumisesta. Istanmäen tekstistä työryhmä on löytänyt uusiakin ulottuvuuksia sitä työstäessään. Lammin mukaan kirjailija on sisällyttänyt tarinaan monia ulottuvuuksia myös syvyyssuunnassa.

– Se on tavattoman älykkäästi rakennettu ja kannustavakin tarina ihmisistä, jotka kykenevät ratkomaan todella suuretkin ongelmansa ja löytämään tavan kulkea rinnakkain. Kaisu on monumentaalinen naishahmo, joka sitkeydellään jaksaa nousta isojenkin katastrofien jälkeen uuteen alkuun, Lammi kuvailee.

Lammi lähti kokeilemaan harrastajateatterin ohjaamista melko pienellä korvauksella, ja nyt hän paljastaa, että tekisi urakan vaikka maksutta loppuun hienona harrastuksena, niin kiintynyt hän on projektiinsa. Rooleihin hän katsoo saaneensa onnistuneen miehityksen, ja Ernin roolissa vuorottelee kaksi hyvin erityyppistä miestä.

Liian paksu perhoseksi ensi-iltaan 26.7.

Harrastajat ammattilaisen otteessa

Mikko Lammi ja Mikon "kansallispuku" eli peltipaita

Viime vuosi oli Pisarateatterille uudistumisen aikaa. Pitkäaikainen Taarastin näyttämö sai upean katoksen ja maakunnan parhaisiin puitteisiin haluttiin tarjota entistä parempaa kesäteatteria. Näytöskauden aikana pohdittiin mitä lähes kolmikymppinen harrastajateatterimme tarvitsisi palkitakseen uskolliset teatterinystävänsä ja monivuotiset harrastajansa.

Vastaus löytyi “oman kylän pojasta” Mikko Lammista, joka on tällä hetkellä Helsingissä vaikuttava ammattiohjaaja. Yhteyttä otettiin ja haasteeseen tartuttiin molemmin puolin suurella innokkuudella. Tavoitteena olisi saada uutta verta niin loppukumarrusrivistöön, katsomoon kuin taustatiimiinkin, tekemään harrastajateatteria suurella sydämellä.

Useimmiten yhdistyksinä toimivat harrastajateatterit elävät katsojistaan, joille tahdotaan tarjota elämyksiä vuodesta toiseen. Voittoa toiminnalla ei tavoitella, vaan lipputuloilla katetaan kulut kuten kirjailijapalkkiot tai tarjotaan esimerkiksi koulutusmahdollisuuksia yhdistyksen jäsenille. Minna Mänttäri toteaa opinnäytetyössään kuitenkin, että yhä useammin harrastajat sijoittavat varoja myös ulkopuoliseen apuun: tuottamiseen, ohjaajaan tai näyttelijään. Liekö syynä pitkät perinteet, mutta toiminta on enenevässä määrin vähintäänkin puoliammatillista ympäri Suomea.

Nähtäväksi jää, kuinka Pisaralaiset taipuvat ammattiohjaajan otteessa ensi kesänä. Kuka löytää kadonneen palon näyttelemiseen, kuka keinoja parempaan ulosantiin ja ennen kaikkea, kuka löytää kiinnostuksensa tekemään teatteria pisaran muotoisella kipinällä?