Kun hahmoja on paljon ja näyttelijöitä vähän, tarvitaan hyvä puvustaja

Kyllä Hansu on nyt laittanut parasta päälleen!

Hannele “Hansu” Väisänen tekee pisarateatterin puvustajana pitkää päivää, ympäri vuoden. Ensin kuljetaan läpi varastot, vintit, kirpputorit, ja vielä opetellaan omat vuorosanat. Ja voilá ensi-iltaan mennessä roolihahmot on ajan hengen mukaisissa asuissa odottamassa lavalle pääsyä. Miten ihmeessä onnistut?

– Valmistelu lähtee aina tietysti näytelmästä, aikakausi, roolit ja näyttelijät persoonineen, kokoineen, kaikkineen, rajaavat oman osansa. Sitten penkomaan pukuvarastoa, kirpputoreja ja loput ommellaan tai valmiit muokataan.

– Tänä vuonna urakka oli suuri, yli 40 hahmoa, monella näyttelijällä useampi asu ja nopeita vaihtoja. Haastavuus lisää ainoastaan mielenkiintoa. Ohjaajan antamat melko vapaat kädet ja yhteistyö koko porukan kanssa on ollut onnistunutta ja kaikesta saatiin toimivaa.

Pitkin harjoituskautta koko työryhmä on penkonut kaappejaan milloin Hansun, milloin ohjaajan käskystä. Liian paksun perhosen 60-luvulle sijoittuva tyyli ei harrastelijoiden varastolle ole sieltä helpoimmasta päästä, mutta nyt kokonaisuutta katsellessaan huomaa miten työ kannatti.

Hengästyttävän nopeita vaihtoja on monella, hahmot ovat hiottu pienimpiä yksityiskohtia myöten jotta vaihtuvuus erottuu. Välillä niinkin hyvin, ettei tunnista edes itse näyttelijää. Lähteekö puvustajan roolityö liikenteeseen vaatteista?

– Ensin luetaan käsikirjoitusta, rivienkin välistä ja kuunnellaan ohjaajaa. Ennen vaatteita tulee kyllä kaiken muun miettiminen, kävelytyyli, puhe ja eleet. Ja niin jokainen henkilö muotoutuu omaksi itsekseen.

Vielä ehdit hyvin seuraamaan Ruutinojan muotinäytöstä ja vaatteiden vaihdon ilotulitusta esityskauden viimeiseen näytökseen sunnuntaina 19.8. klo 17.00.

Liian paksu perhoseksi sai 21 tähteä!!

Jos on harrastajateatteria, niin on myös harrastajakriitikoita. Yksi tällainen on Tarja Pieviläinen, joka on ansiokkaasti tämän kesän aikana käynyt katsomassa seitsemän teatteriesitystä ja pisteyttänyt ne meidän kesäteatteri-ihmisten iloksi.

Tarja oli katsomassa Liian paksu perhoseksi -näytelmän ensi-iltaa ja teki siitä arvostelun Facebook-profiilinsa seinälle. Jaamme nyt tämän arvostelun hänen luvallaan niidenkin luettavaksi, jotka eivät esimerkiksi käytä Facebookia:

Nastolan pisarateatterin näytelmä ”Liian paksu perhoseksi” nähty. Ja täytyy sanoa, että kyllä kannatti odottaa. Tähditystä:

Iso katettu katsomo*
Hyvä kuuluvuus*
Näyttelijäkonkarin Outi Sirvon suoritus ***
Uuden ”näyttelijätuttavuuden” Ekke Hyvösen (en oikeasti tunne) suoritus *
Janica Pynnösen komediannen taidot*
Ernin äidin ja siskon yhteen ”pelaaminen”*
Lapsi kaartin suoritukset*
Roolit hyvin jaettu-oikea ihminen oikeassa roolissa*
Ei yli näyttelemistä tällä kertaa**
Konkarinäyttelijöiden maneereja ilmeisesti ohjauksella saatu pois**
Saunomiskohtaus hoidettu hienosti*
Sai jopa muutaman kyyneleen poskelle vierähtämään*
Kesäteatteriin sopiva Suomalainen rakkaustarina*
Raskaaseen tarinaan saatu hyvin komediaa ja nykyaikaa (esim. Manne Väänäsen-kohtaus ja Helsinkiläismiehen kaupassa käynti)*
Kirajailija Sisko Istanmäen vierailu ja puhe**
Hyvä, tuore väliaikapulla* 🙂

Nastolan Pisarateatterille siis tähtiä 21 kappaletta.

Tähän huippusuoritukseen on hyvä lopettaa tämän kesän teatterivierailut (7 takana) ja kesäteatterien tähdityssarja. Kiitos mielenkiinnosta. Toivottavasi toin arkeenne ajatuksia. 🙂

On se hienoa, että Suomessa on tälläinen hieno kulttuurimuoto ja että jotkut jaksavat antaa vapaa-aikaansa vielä tänä päivänä meidän muiden nautittavaksi. Kiitos teatterintekijöille.

Kiitos itsellesi, Tarja! Harrastajakriitikoita ei ole koskaan liikaa!

T: Koko Pisarateatterin väki

Erni, Kaisu ja kyläkauppa

Kaisu – päärooli ei todentotta ole Outille mikään pala kakkua!

pieni mies, iso nainen ja vielä isompi rakkaus

Outi Sirvolla on takanaan kaksi kesää pisaralaisena ja rooli aiempina vuosina oli kutakuinkin sama poliisi ja nimismies. Tänä vuonna tilanne on melkolailla muuttunut. Liian paksun perhosen rehti ja rehevä Kaisu, taitaa kyllä poliisin otteet, mutta muutoin tämä roolityö ammennetaan jostain ihan muualta. Mistä?

– Roolin rakentuminen alkoi kun ohjaaja antoi käsikirjoituksen luettavaksi ja kysyi jo parin päivän päästä mietteitä sen sisällöstä. Itse ei heti tajunnutkaan miten oma mieli alkaa sisäistämään ja analysoimaan lukemaansa tekstiä. Tätä rooliani työstetään edelleen, ehkäpä sitten viimeisessä esityksessä se olisi koossa, kertoo Outi Kaisun alkuvaiheista.

– Kun vuorosanat oli opittu (kiitos ammattilaisen ohjauksen) alkoi vasta näyttelemisen jalon taidon oppiminen. Pääsi testaamaan kohtauksia ja etsimään uusia ulottuvuuksia. Nyt harjoittelun ja esityksien välisellä lomatauolla on luettava alkuperäinen kirja parikin kertaa läpi. Vasta nyt pystyy kirjan tekstiä havainnoimaan ja ottaa omaan näyttelemiseen mukaan kohtauksien tunnelmat, Outi lisää roolinsa monivaiheisesta rakentamisesta.

Monologimaisia repliikkejä, vaihtuvia vastanäyttelijöitä ja harjoituksia jokaisena viikonpäivänä

Päärooli ei todentotta ole harrastajalle pelkästään pala kakkua, monologimaisia repliikkejä, vastanäyttelijöinä vaihtuvat Ernit ja harjoituksissa toista kuukautta lähes jokaisena viikonpäivänä. Kuinka kaiken ehtii ja jaksaa harrastuksen muuttumatta työksi?

– Kaisun roolin opettelu on ollut varsin mielenkiintoista kahden niin erilaisen Ernin kanssa. Antoisan siitä tekee se, että kummatkin Ernit oivaltavat asioita, jotka ovat loppujen lopuksi kaikkien kolmen avuksi.

– Vaikka harjoitusaikataulu on ollut erittäin sitova, niin onhan vuodessa 12 kuukautta. Aikaa löytyy vesijumpalle, tiffany-lasitöille, kudonnalle, lukemiselle, tietokoneella ololle ja ehdottomasti mökkeilylle kalastuksen ja puutöiden parissa. Aivan ihanaa aikaa, kun lapset ovat aikuistuneet ja voit nauttia omasta ajasta itsenäisesti sekä puolison kanssa, Outi toteaa optimistin otteellaan.

Leipätyönään kurinalaista aivotyöskentelyä tekevä Outi, toteaa teatterin olevan oiva vastapaino arjelle.

– Saa heittäytyä oman minän kanssa kohti haasteita vapaasti, luovasti, ilman ennakkoluuloja. Voit etsiä itsestäsi aivan uusia ulottuvuuksia ja oivalluksia. Ja kun teatteri on harrastus, sitä ei tarvitse miettiä leipätyönä: sen voit vaihtaa toisenlaiseen harrastukseen syystä tai toisesta.

Ne lukuisat toisenlaiset harrastukset odottavat sitten siellä syksymmällä, sitä ennen Outi liihottaa Taarastin lavalla valmiina, kuoriutuneena Kaisuna. Enää reilut kaksi viikkoa ensi-iltaan!

Minustahan on muuhunkin kuin hepsankeikaksi!

Anna Ruutinojan sekatavarakaupassa näkkäriostoksilla

Paljasjalkainen Nastolan tyttö löysi tiensä pisaraan, kun palasi kotikuntaansa ja pojan päivähoitaja houkutteli mukaan toimintaan. Nyt mukana on oltu lähes 10-vuotta ja pelkän lavalla heilumisen lisäksi Taru hoitaa Pisarateatterin tiedoitussihteerin virkaa, miten siinä näin kävi?

– Sitä vaan Pipsan (toim.huom. Pirjo Haukkavuori, Pisaran pitkäaikanen puvustaja, ohjaaja ja jäsen) innostamana eksyin harjoituksiin ja tämä vaan vei mukanaan, Leskinen kertaa.

Taru Leskiselle on vähintäänkin tuttua harrastajateatterilaisten joka vuotuinen kamppailu ensin vuorosanojen, sitten sään ja lavasteiden kanssa ennen yleisön eteen astumista. Mikä se on se teatterin juju?

– Teatterin tekeminen on pääsääntöisesti hauskaa. Kamppailut kuitenkin unohtuu, kun näytökset alkavat ja saa yleisön nauramaan ja taputtamaan, toteaa Leskinen innokkaana ja muistuttaa teatterin tekemisen olevan muutakin kuin näyttelemistä.

– Aina tarvitaan lavasteet ja rekvisiitta. Talkoilla ne on joka vuosi valmiiksi puuhattu ja jokaiselle on tekemistä löytynyt.

Tarusta on muuhunkin kuin hepsankeikaksi

Useamman kesän kokemus takana ja olet tehnyt rooleja näpsäkkänä naisena kuten, sihteerikkönä, mallina ja kauneuskonsulttina. Tänä vuonna on luvassa jotain aivan muuta, miltä ammattiohjaajan käsissä on tuntunut, miten roolisi rakennat?

– Tänä vuonna se on ollut haastavaa, rooli on niin erilainen aikaisempiin verrattuna. Mutta niin vaan palaset löytää paikkansa ja ehkä se kuitenkin kumpuaa siitä, mitä elämä on opettanut.

– Vaikeudet on tehty voitettaviksi, sitä kautta myös roolihahmo löytää syvyytensä. On ollut mukava tehdä ihan erilaista, eikä ohjaajan apua voi väheksyä, vaikka itse roolia saakin rakentaa.

Paljastettakoon sen verran, että tulevan kesän Annan roolissa, Kaisun ainoana naispuolisena ystävänä, on niitä kohtalon pohjamutien syvänteitä ja vakavuutta, joita Taru ei aiemmin ole tulkinnut.

– Tämä menisi kuitenkin vaikka siitä unelmaroolista, juuri erilaisuutensa vuoksi. Ja on antanut eväitä näyttelemiseen, minustahan on muuhunkin kuin hepsankeikaksi, Leskinen hymyilee.

Ja mihin Tarusta vielä onkaan, sen verran harjoituksissa nähneenä voinee todeta, että tätä roolitulkintaa kannattaa esityksen keskellä pysähtyä miettimäänkin. Tule, koe ja ihastu!

Lue lisäksi:

Ernit – yksi miespääosa, kaksi erilaista näyttelijää

Mane – ilmeikäs näyttelijä ja Pisaran lavastemestari

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 1.)

Missä nyt mennään? Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 3.)

Ei oo helppoo olla ohjaaja…

Kuka: Mikko Lammi
Ammatti: Ohjaaja
Kysymys: Missä nyt mennään?

– Käsityö alkaa olla tehty, teksti alkaa olla jo päässä, olemme siirtymässä seuraavaan, luovaan vaiheeseen jossa kaikki on luvallista. Saamme kokeilla mahdottomia ja mahdollisia, olla kiusallisia ja tylsiä, rajuja ja ujoja, vihaavia ja rakentavia…

– Viimeisellä kolmanneksella alamme sitten kutoa räsymattoamme kasaan lopulta meidän kaikkien koettavaksi, Mikko toteaa.

Voisiko kuherruskuu olla vuosi?

– Puheenjohtajamme Timo tapaa aina kysyä harjoitusten jälkeen: ”No miten on mennyt.” Tähän minä olen aina vastannut: ”Kyllä oli taas mukavaa, ihmeellisen mukavia näyttelijöitä.” johon taas Timo ”Niin, se on se kuherruskuu mikä teitä vetää…”

– Ja joka kerta kun käymme tämän dialogin ihmettelen aina enemmän, että voisiko se kuherruskuu olla kuukautta pitempikin – ja kuinka pitkälle sillä vielä päästäänkään. Voisiko kuherruskuu olla vuosi?

Lue lisäksi:

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 1.)

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 2.)

Liian paksu perhoseksi – mikä on näytelmän sanoma? Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 2.)

Mikko juontamassa Pisaran potpuria Nastola-viikon toritapahtumassa

Kuka: Mikko Lammi
Ammatti: Ohjaaja
Kysymys: Liian paksu perhoseksi – mikä on näytelmän sanoma?

-Pois mainosten ja median sanelemasta maailmasta, jossa meidän roolimme on olla vain passiivisina kuluttajina ja manipuloinnin kohteena. Meillä on omakin elämä elettävänä, kunhan vain ymmärrämme sen, toteaa Liian paksu perhoseksi -näytelmän sanomasta ohjaaja Mikko Lammi.

Sisko Istanmäen synnyttämät sankarihahmot seikkailevat Ruutinojalla taistellen ympäristön asettamia paineita kohtaan. Kaisu ja Erni edustavat molemmat omista lähtökohdistaan ääritapauksia, joita koko ajan yritetään pakottaa yleisen normiston alle ja hallittavaksi. Onneksi nämä kaksi löytävät toisistaan tarkoituksensa ja rakkauden. Mutta elämä ei koskaan artikuloidu pelkäksi onneksi, sen tämä nuoriparimmekin saavat kokea, toteaa Mikko Lammi.

-Kaisun suuri oivallus ja vahvuus on siinä, että elämä parhaimmillaan ja onnellisimmillaan on yhteisen arkisen aherruksen onnistumisen hetkiä, joista silkkilakanat ovat kaukana – ja tarpeettomia. Haaveilusta ja haalimisesta elävillä jää se arkinen onni huomaamatta. Tästä ajatuksesta esimerkkinä Mikko lainaa Kaisun puuskahdusta Liian paksu perhoseksi -teoksen lopusta:

Kunhan makasiini saadaan kuntoon niin voimme yhdessä pyrähtää ja pulahtaa järveen. Kuinka minä en ole sitä ennen huomannut – vieressä olevaa järveä? Siinä se onnikin on koko ajan vieressä kulkenut…

-Meidän roolimme meidän omassa elämässämme on olla sen toimijoita ja toteuttajia, oman elämämme asiantuntijoina, Mikko huudahtaa haastattelun lopuksi.

Lue lisäksi:

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 1.)

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 3.)

Mane – ilmeikäs näyttelijä ja Pisaran lavastemestari

Mane kuvassa 2. oikealta

Mauno ”Mane” Nissinen on pisaralainen pitkän matkan takaa. Harrastajanäyttelijää on nähty usean kesän ajan rooleissa laidasta laitaan, joten voidaan kai puhua jo näyttelijästä, joka harrastuksenaan häärii lavalla ja vähän sen reunallakin. Mauno, mistä lähti kipinä teatteriin?

– Tutustuin pisaralaisiin Saksan risteilyllä, ja lähdin sitten kokeilemaan uskaltautuisiko sitä itsekin lavalle, kyseessä oli siis täysi vahinko.

Tämä vahinko on kesäteatterimme onneksi kantanut jo vuosia ilmeikästä hedelmää, mistä roolin rakentuminen lähtee?

– On tullut koettua elämän aikana aikamoinen tunteidenkirjo, sitten vaan käännetään tunnekytkin kuhunkin rooliin sopivalle kohdalle ja naps. Välillä se kytkin on aika jäykkä, toteaa Nissinen nauraen.

Lavastaminen on ohjaajan toiveiden kuulemista ja epätoivoista piirtelyä ruutupaperille

Vuosien ajan lavasteidenkin kimpussa ahertanut Mauno on tulevan kesän näytelmää varten tekemisissä, ehkä haastellisimpien kulissien kanssa koskaan. On Ruutinojan Sekatavaraa, makasiinia, kioskia ja huvilaa, miten kaikki rakentuu?

– Lavastaminen on ohjaajan toiveiden kuulemista ja epätoivoista piirtelyä ruutupaperille. Onneksi pisarassa on monen alan osaajia, jotka toteuttavat käytännön.

Talkoovoimaa taaskin tarvittiin, kun näitä kulissikomeuksia kyhättiin. Maalattiin ja rakennettiin uutta, entisöitiin edelliskesän seiniä, sahattiin, porattiin ja saranoita etsittiin. Siellä ne nyt Taarastin lavalla komeilee ja ensi-iltaa odottelee.

Sitä ennen Mauno haalii vielä lisää rakennustarvikkeita ja maalattavaakin on. Kaiken kukkuraksi välillä täytyy käydä ohjaajan toiveesta heittämässä repliikit, ainakin kolmeen rooliin tänä vuonna.

– Joka kevät päätän etten koskaan enää. Ja edelleen mukana olen. Kai tässä sitten joku juttu on, keksis vaan että mikä?

Ei se keksi, ainakin toivotaan niin, että saadaan ihastella ilmeikästä työskentelyä edelleen. Myös kulissien edessä!