Minustahan on muuhunkin kuin hepsankeikaksi!

Anna Ruutinojan sekatavarakaupassa näkkäriostoksilla

Paljasjalkainen Nastolan tyttö löysi tiensä pisaraan, kun palasi kotikuntaansa ja pojan päivähoitaja houkutteli mukaan toimintaan. Nyt mukana on oltu lähes 10-vuotta ja pelkän lavalla heilumisen lisäksi Taru hoitaa Pisarateatterin tiedoitussihteerin virkaa, miten siinä näin kävi?

– Sitä vaan Pipsan (toim.huom. Pirjo Haukkavuori, Pisaran pitkäaikanen puvustaja, ohjaaja ja jäsen) innostamana eksyin harjoituksiin ja tämä vaan vei mukanaan, Leskinen kertaa.

Taru Leskiselle on vähintäänkin tuttua harrastajateatterilaisten joka vuotuinen kamppailu ensin vuorosanojen, sitten sään ja lavasteiden kanssa ennen yleisön eteen astumista. Mikä se on se teatterin juju?

– Teatterin tekeminen on pääsääntöisesti hauskaa. Kamppailut kuitenkin unohtuu, kun näytökset alkavat ja saa yleisön nauramaan ja taputtamaan, toteaa Leskinen innokkaana ja muistuttaa teatterin tekemisen olevan muutakin kuin näyttelemistä.

– Aina tarvitaan lavasteet ja rekvisiitta. Talkoilla ne on joka vuosi valmiiksi puuhattu ja jokaiselle on tekemistä löytynyt.

Tarusta on muuhunkin kuin hepsankeikaksi

Useamman kesän kokemus takana ja olet tehnyt rooleja näpsäkkänä naisena kuten, sihteerikkönä, mallina ja kauneuskonsulttina. Tänä vuonna on luvassa jotain aivan muuta, miltä ammattiohjaajan käsissä on tuntunut, miten roolisi rakennat?

– Tänä vuonna se on ollut haastavaa, rooli on niin erilainen aikaisempiin verrattuna. Mutta niin vaan palaset löytää paikkansa ja ehkä se kuitenkin kumpuaa siitä, mitä elämä on opettanut.

– Vaikeudet on tehty voitettaviksi, sitä kautta myös roolihahmo löytää syvyytensä. On ollut mukava tehdä ihan erilaista, eikä ohjaajan apua voi väheksyä, vaikka itse roolia saakin rakentaa.

Paljastettakoon sen verran, että tulevan kesän Annan roolissa, Kaisun ainoana naispuolisena ystävänä, on niitä kohtalon pohjamutien syvänteitä ja vakavuutta, joita Taru ei aiemmin ole tulkinnut.

– Tämä menisi kuitenkin vaikka siitä unelmaroolista, juuri erilaisuutensa vuoksi. Ja on antanut eväitä näyttelemiseen, minustahan on muuhunkin kuin hepsankeikaksi, Leskinen hymyilee.

Ja mihin Tarusta vielä onkaan, sen verran harjoituksissa nähneenä voinee todeta, että tätä roolitulkintaa kannattaa esityksen keskellä pysähtyä miettimäänkin. Tule, koe ja ihastu!

Lue lisäksi:

Ernit – yksi miespääosa, kaksi erilaista näyttelijää

Mane – ilmeikäs näyttelijä ja Pisaran lavastemestari

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 1.)

Missä nyt mennään? Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 3.)

Ei oo helppoo olla ohjaaja…

Kuka: Mikko Lammi
Ammatti: Ohjaaja
Kysymys: Missä nyt mennään?

– Käsityö alkaa olla tehty, teksti alkaa olla jo päässä, olemme siirtymässä seuraavaan, luovaan vaiheeseen jossa kaikki on luvallista. Saamme kokeilla mahdottomia ja mahdollisia, olla kiusallisia ja tylsiä, rajuja ja ujoja, vihaavia ja rakentavia…

– Viimeisellä kolmanneksella alamme sitten kutoa räsymattoamme kasaan lopulta meidän kaikkien koettavaksi, Mikko toteaa.

Voisiko kuherruskuu olla vuosi?

– Puheenjohtajamme Timo tapaa aina kysyä harjoitusten jälkeen: ”No miten on mennyt.” Tähän minä olen aina vastannut: ”Kyllä oli taas mukavaa, ihmeellisen mukavia näyttelijöitä.” johon taas Timo ”Niin, se on se kuherruskuu mikä teitä vetää…”

– Ja joka kerta kun käymme tämän dialogin ihmettelen aina enemmän, että voisiko se kuherruskuu olla kuukautta pitempikin – ja kuinka pitkälle sillä vielä päästäänkään. Voisiko kuherruskuu olla vuosi?

Lue lisäksi:

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 1.)

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 2.)

Liian paksu perhoseksi – mikä on näytelmän sanoma? Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 2.)

Mikko juontamassa Pisaran potpuria Nastola-viikon toritapahtumassa

Kuka: Mikko Lammi
Ammatti: Ohjaaja
Kysymys: Liian paksu perhoseksi – mikä on näytelmän sanoma?

-Pois mainosten ja median sanelemasta maailmasta, jossa meidän roolimme on olla vain passiivisina kuluttajina ja manipuloinnin kohteena. Meillä on omakin elämä elettävänä, kunhan vain ymmärrämme sen, toteaa Liian paksu perhoseksi -näytelmän sanomasta ohjaaja Mikko Lammi.

Sisko Istanmäen synnyttämät sankarihahmot seikkailevat Ruutinojalla taistellen ympäristön asettamia paineita kohtaan. Kaisu ja Erni edustavat molemmat omista lähtökohdistaan ääritapauksia, joita koko ajan yritetään pakottaa yleisen normiston alle ja hallittavaksi. Onneksi nämä kaksi löytävät toisistaan tarkoituksensa ja rakkauden. Mutta elämä ei koskaan artikuloidu pelkäksi onneksi, sen tämä nuoriparimmekin saavat kokea, toteaa Mikko Lammi.

-Kaisun suuri oivallus ja vahvuus on siinä, että elämä parhaimmillaan ja onnellisimmillaan on yhteisen arkisen aherruksen onnistumisen hetkiä, joista silkkilakanat ovat kaukana – ja tarpeettomia. Haaveilusta ja haalimisesta elävillä jää se arkinen onni huomaamatta. Tästä ajatuksesta esimerkkinä Mikko lainaa Kaisun puuskahdusta Liian paksu perhoseksi -teoksen lopusta:

Kunhan makasiini saadaan kuntoon niin voimme yhdessä pyrähtää ja pulahtaa järveen. Kuinka minä en ole sitä ennen huomannut – vieressä olevaa järveä? Siinä se onnikin on koko ajan vieressä kulkenut…

-Meidän roolimme meidän omassa elämässämme on olla sen toimijoita ja toteuttajia, oman elämämme asiantuntijoina, Mikko huudahtaa haastattelun lopuksi.

Lue lisäksi:

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 1.)

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 3.)

Mane – ilmeikäs näyttelijä ja Pisaran lavastemestari

Mane kuvassa 2. oikealta

Mauno ”Mane” Nissinen on pisaralainen pitkän matkan takaa. Harrastajanäyttelijää on nähty usean kesän ajan rooleissa laidasta laitaan, joten voidaan kai puhua jo näyttelijästä, joka harrastuksenaan häärii lavalla ja vähän sen reunallakin. Mauno, mistä lähti kipinä teatteriin?

– Tutustuin pisaralaisiin Saksan risteilyllä, ja lähdin sitten kokeilemaan uskaltautuisiko sitä itsekin lavalle, kyseessä oli siis täysi vahinko.

Tämä vahinko on kesäteatterimme onneksi kantanut jo vuosia ilmeikästä hedelmää, mistä roolin rakentuminen lähtee?

– On tullut koettua elämän aikana aikamoinen tunteidenkirjo, sitten vaan käännetään tunnekytkin kuhunkin rooliin sopivalle kohdalle ja naps. Välillä se kytkin on aika jäykkä, toteaa Nissinen nauraen.

Lavastaminen on ohjaajan toiveiden kuulemista ja epätoivoista piirtelyä ruutupaperille

Vuosien ajan lavasteidenkin kimpussa ahertanut Mauno on tulevan kesän näytelmää varten tekemisissä, ehkä haastellisimpien kulissien kanssa koskaan. On Ruutinojan Sekatavaraa, makasiinia, kioskia ja huvilaa, miten kaikki rakentuu?

– Lavastaminen on ohjaajan toiveiden kuulemista ja epätoivoista piirtelyä ruutupaperille. Onneksi pisarassa on monen alan osaajia, jotka toteuttavat käytännön.

Talkoovoimaa taaskin tarvittiin, kun näitä kulissikomeuksia kyhättiin. Maalattiin ja rakennettiin uutta, entisöitiin edelliskesän seiniä, sahattiin, porattiin ja saranoita etsittiin. Siellä ne nyt Taarastin lavalla komeilee ja ensi-iltaa odottelee.

Sitä ennen Mauno haalii vielä lisää rakennustarvikkeita ja maalattavaakin on. Kaiken kukkuraksi välillä täytyy käydä ohjaajan toiveesta heittämässä repliikit, ainakin kolmeen rooliin tänä vuonna.

– Joka kevät päätän etten koskaan enää. Ja edelleen mukana olen. Kai tässä sitten joku juttu on, keksis vaan että mikä?

Ei se keksi, ainakin toivotaan niin, että saadaan ihastella ilmeikästä työskentelyä edelleen. Myös kulissien edessä!

Mikä olet Mikko miehiäsi? Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 1.)

Händyesperando – Mikon toinen äidinkieli…

Kuka: Mikko Lammi
Ammatti: Ohjaaja
Kysymys: Mistä tulet Mikko?

Olen ihmiseksi kasvanut Nastolan Uudessakylässä, missä oli kyllä hyvä kasvaa: Samassa talossa oli kaikki elämän tarpeet; posti, apteekki, pankki, kirjasto ja heti vastapäätä kirjakauppa, juna-asema, mäen alla koulu!

Ankean armeija-aika sai hakemaan Teatterikorkeaan

Hakeuduin vahvan pappiskutsumuksen kautta teologiseen tiedekuntaan, mutta armeija-aikani oli sen verran ankeaa, että päätin saada sieltä lomaa käymällä erinäisissä pääsykokeissa. Kohtalon ivaako se oli kun osuin Teatterikorkeankin kokeisiin – minä, joka en ollut koskaan edes koulun näytelmissä uskaltanut esiintyä.

Niin se syrjäkylän poika sitten kuitenkin koulunsa selvitti ja lähti sitten näyttelijänä maakuntakierrokselle – Kouvola (1987), Tampereen Työväenteatteri, Oulu ja sitten takaisin Helsinkiin (1991), johon päättyi kiinnitysnäyttelijän ura kaupunginteatterin suurelle näyttämölle (2002).

On ollut riemullista palata paikoille, joissa sain harrastaa ihmiseksi kasvamista

Näyttelijän toimi ei antanut riittävästi tilaa taka-alalla väijyneen kutsumuksen toteuttamiseen, joten jo heti alkuun otin tavakseni perustaa aina kulloiselle paikkakunnalleni oman teatterin ja kirjoittaa ja ohjata siellä näytelmiä ihmisten koettavaksi.

Viimeiset kymmenen vuotta olen jo pelkästään kirjoittanut ja ohjannut, lähinnä Helsingissä, kunnes vihdoin tuli kutsu takaisin tänne kasvukunnailleni. On ollut riemullista palata tänne tutuille paikoille ja törmäillä ihmisiin joiden kanssa aikoinaan sai täällä harrastaa ihmiseksi kasvamista.

Tällä hetkellä ohjaan siis täällä Nastolan Pisarateatterissa ja Helsingissä Via Crucista -pääsiäisvaellusta aina keväisin. Vapaa-aikana purjehdin (kesäisin) ja pelaan sulkapalloa (lopun aikaa).

Kuva: Mikko Turunen, Nastolan Valokuvauskerho

Lue lisäksi:

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 2.)

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 3.)

Ernit – yksi miespääosa, kaksi erilaista näyttelijää

Kaisu ja kaksi Erniä!

Liian paksun perhoseksi -näytelmän miespääosan, Ernin, kapeita hartioita on täyttämässä kaksi uutta pisaralaista. Luokanopettaja Timo Suvisilta ja lukiolainen Ekke Hyvönen ovat ottaneet uuden harrastuksen pilke silmäkulmassa tosissaan.

Minusta tulee joskus näyttelijä

Puoli vuotta näytelmän valmistamista alkaa olla takana ja ensi-ilta lähestyy yhtä varmasti, kuin pääskysestä ei ole enää päivääkään. Missä tunnelmissa herrat elävät tulevaa kesää kohti, miksi tulitte ja mitä harrastus on tuonut mukanaan?

-Harrastajateatteriin liityin puhtaasti kokemuksen kartuttamiseksi, sekä jonkun näköisen pohjan luomiseksi tulevaisuutta varten. Päätin jo ala-asteella, että minusta tulee joskus näyttelijä, enkä oikeastaan osaa sanoa, mistä se johtuu, tuntui vain siltä ja se sama tunne on voimassa vieläkin, kertoo Hyvönen. Suvisilta puolestaan lähti mukaan Pisarateatterin puheenjohtajan, Timo Väisäsen innoittamana.

Vaikka miehet lähtivät uuteen harrastukseen erilaisista lähtökohdista, teatteria tehdään samalla sykkeellä. Aikaa ja paneutumista vaativa harrastus on saanut Suvisillan mietteliääksi.

-Juuri nyt olisin kaikkein mieluiten pienessä sivuroolissa taka vasemmalla lavastekoivun juurella. Ernin roolin omaksuminen vie yllättävän paljon aikaa ja aika on minusta riippumattomista syistä kortilla.

Rooli rakentuu hiljalleen pala palalta

Ohjaaja Mikko Lammia käy kumpaiseltakin kiittäminen, että roolia on saanut kehittää vapaasti. Alusta asti on myös ollut selvää, ettei Lammi hae kahta samanlaista näkemystä.

-Rooli rakentuu hiljalleen pala palalta. Mikko on julmetun hyvä neuvomaan ja valamaan itseluottamusta. Hän osaa kuunnellakin, jos joskus päähän pätkähtää joku ajatuksen poikanen. Taidan tehdä enemmän tunteella kuin ajatuksella, miettii Suvisilta.

Harjoituksissa nähtyjä oivalluksia saatetaan kokeilla molemmin puolin, mutta Ernin eleet, ilmeet ja reaktiot ovat kuitenkin omanlaisensa toisen esittämänä.

-On ollut antoisaa, sekä myös hauskaa nähdä toisenkin näyttelijän näkemys Ernistä. Siten on ollut helppoa nähdä ja kokea, kuinka hän (Suvisilta) ja minä reagoimme usein samalla tavalla ärsykkeisiin ympärillä, mutta sanomme asiamme hieman eri sävyllä. Toki yhtäläisyyksiä löytyy myös, toteaa Hyvönen.

Yksi pääosa, kaksi näyttelijää

Esityksissä miehet vuorottelevat niin, että Suvisilta näyttelee kenraalissa (25.7.) ja Hyvönen ensi-illassa (26.7.). Sen myötä esitykset Erneillään vuorotellen. Paitsi viimeiseen esitykseen ohjaaja kaavailee molemmille puoliajoille kummankin Ernin näkyvyyttä. Jopas!

Tässähän on jo syytä tulla katsomaan Liian paksu perhonen vähintään kolme kertaa. Oi, ensi-illan odotusta!

Pisarateatteri on liian hyvä vain röhönaurattajaksi

Nastolan Pisarateatteri ei turhia ujostele tänä kesänä, vaan tuo Taarastin näyttämölle yhden kesän vaativimmista tuotannoista koko maakunnassa. Pisarateatteri on liian hyvä vain röhönaurattajaksi, kirjoittaa Orvokki Jaakkola Seutunelosten Nastola-lehdessä. Olemme tehneet Orvokki Jaakkolan alkuperäisestä artikkelista (Nastola-lehti 23.5.2012, 13) nyt lyhennelmän, jotta artikkelin voisivat lukea nekin, jotka eivät vielä ole tajunneet tilata Nastolan-lehteä.

Kaisu on suomalainen naisen malli

Mikko Lammi sanoo jännittäneensä hiukan etukäteen, mutta se oli turhaa. Kaisu Pisarateatterilla oli omasta takaa: Vaimolaarin tomera poliisi ja monen muun hersyvän roolin tulkki Outi Sirvo sopii rooliin mainiosti. Rooli ei ole helppo, sillä Istanmäen Kaisu-kauppias ei suinkaan ole mikään kuoliaaksinaurattaja – jopa itseään hennomman Erni-puolison olalle nostaminen on kaikessa kooomisuudessaan enemmänkin pakahduttava kuin röhönaurua herättävä episodi sydämeenkäyvän parisuhteen käänteissä.

Ernin rooliin tulikin sitten valittua kaksi herrahenkilöä, ensikertalainen lahtelaisnuorukainen Ekke Hyvönen ja Timo Suvisilta, jolla on joitakin hajakokemuksia näyttämöltä. Lopuissa rooleissa on tuttuja pisaralaisia, jotka kertovat nauttineensa Mikko Lammin kovasta koulutuksesta. Taru Leskinen sai pienen mutta tärkeän roolin kylän naisena, josta tulee Kaisun ystävä.

-Nyt on ollut aivan erilainen tapa tehdä, ja sekin on tosi hauskaa ja haastavaa. Mikko on suorastaan lutunen ja tosiammattilainen, ja se näkyy kaikessa. Meillä on harjoitukset joka päivä, ainoa tauko oli ulkomaan matkan takia viikko – mutta joka kerta kaikki ei ole paikalla, vaan kunakin iltana treenataan tiettyjä kohtauksia, Taru selvittää innostuneena.

Tekemällä, ei tankkaamalla

Taru on kokenut tehokkaana senkin, että vuorosanoja ei tankata kukin kotonaan ulkoa ennen harjoitusten varsinaista alkua, vaan kohtauksiin mentiin melkein heti.

-Jotenkin vuorosanat ovat menneet jokaisen päähän vähän kuin itsestään – tekemällä oppii kumman nopeasti ja pysyvästi roolit, Taru pohtii.

Mikko Lammi on niin innostunut tästä pestistään, että esisopimusta ensi vuodesta rustataan jo nyt. Isoja produktioita pääkaupungissa ohjannut Lammi on yllättynyt iloisesti pisaralaisten taidoista ja sitoutumisesta. Istanmäen tekstistä työryhmä on löytänyt uusiakin ulottuvuuksia sitä työstäessään. Lammin mukaan kirjailija on sisällyttänyt tarinaan monia ulottuvuuksia myös syvyyssuunnassa.

– Se on tavattoman älykkäästi rakennettu ja kannustavakin tarina ihmisistä, jotka kykenevät ratkomaan todella suuretkin ongelmansa ja löytämään tavan kulkea rinnakkain. Kaisu on monumentaalinen naishahmo, joka sitkeydellään jaksaa nousta isojenkin katastrofien jälkeen uuteen alkuun, Lammi kuvailee.

Lammi lähti kokeilemaan harrastajateatterin ohjaamista melko pienellä korvauksella, ja nyt hän paljastaa, että tekisi urakan vaikka maksutta loppuun hienona harrastuksena, niin kiintynyt hän on projektiinsa. Rooleihin hän katsoo saaneensa onnistuneen miehityksen, ja Ernin roolissa vuorottelee kaksi hyvin erityyppistä miestä.

Liian paksu perhoseksi ensi-iltaan 26.7.