Minustahan on muuhunkin kuin hepsankeikaksi!

Anna Ruutinojan sekatavarakaupassa näkkäriostoksilla

Paljasjalkainen Nastolan tyttö löysi tiensä pisaraan, kun palasi kotikuntaansa ja pojan päivähoitaja houkutteli mukaan toimintaan. Nyt mukana on oltu lähes 10-vuotta ja pelkän lavalla heilumisen lisäksi Taru hoitaa Pisarateatterin tiedoitussihteerin virkaa, miten siinä näin kävi?

– Sitä vaan Pipsan (toim.huom. Pirjo Haukkavuori, Pisaran pitkäaikanen puvustaja, ohjaaja ja jäsen) innostamana eksyin harjoituksiin ja tämä vaan vei mukanaan, Leskinen kertaa.

Taru Leskiselle on vähintäänkin tuttua harrastajateatterilaisten joka vuotuinen kamppailu ensin vuorosanojen, sitten sään ja lavasteiden kanssa ennen yleisön eteen astumista. Mikä se on se teatterin juju?

– Teatterin tekeminen on pääsääntöisesti hauskaa. Kamppailut kuitenkin unohtuu, kun näytökset alkavat ja saa yleisön nauramaan ja taputtamaan, toteaa Leskinen innokkaana ja muistuttaa teatterin tekemisen olevan muutakin kuin näyttelemistä.

– Aina tarvitaan lavasteet ja rekvisiitta. Talkoilla ne on joka vuosi valmiiksi puuhattu ja jokaiselle on tekemistä löytynyt.

Tarusta on muuhunkin kuin hepsankeikaksi

Useamman kesän kokemus takana ja olet tehnyt rooleja näpsäkkänä naisena kuten, sihteerikkönä, mallina ja kauneuskonsulttina. Tänä vuonna on luvassa jotain aivan muuta, miltä ammattiohjaajan käsissä on tuntunut, miten roolisi rakennat?

– Tänä vuonna se on ollut haastavaa, rooli on niin erilainen aikaisempiin verrattuna. Mutta niin vaan palaset löytää paikkansa ja ehkä se kuitenkin kumpuaa siitä, mitä elämä on opettanut.

– Vaikeudet on tehty voitettaviksi, sitä kautta myös roolihahmo löytää syvyytensä. On ollut mukava tehdä ihan erilaista, eikä ohjaajan apua voi väheksyä, vaikka itse roolia saakin rakentaa.

Paljastettakoon sen verran, että tulevan kesän Annan roolissa, Kaisun ainoana naispuolisena ystävänä, on niitä kohtalon pohjamutien syvänteitä ja vakavuutta, joita Taru ei aiemmin ole tulkinnut.

– Tämä menisi kuitenkin vaikka siitä unelmaroolista, juuri erilaisuutensa vuoksi. Ja on antanut eväitä näyttelemiseen, minustahan on muuhunkin kuin hepsankeikaksi, Leskinen hymyilee.

Ja mihin Tarusta vielä onkaan, sen verran harjoituksissa nähneenä voinee todeta, että tätä roolitulkintaa kannattaa esityksen keskellä pysähtyä miettimäänkin. Tule, koe ja ihastu!

Lue lisäksi:

Ernit – yksi miespääosa, kaksi erilaista näyttelijää

Mane – ilmeikäs näyttelijä ja Pisaran lavastemestari

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 1.)

Missä nyt mennään? Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 3.)

Ei oo helppoo olla ohjaaja…

Kuka: Mikko Lammi
Ammatti: Ohjaaja
Kysymys: Missä nyt mennään?

– Käsityö alkaa olla tehty, teksti alkaa olla jo päässä, olemme siirtymässä seuraavaan, luovaan vaiheeseen jossa kaikki on luvallista. Saamme kokeilla mahdottomia ja mahdollisia, olla kiusallisia ja tylsiä, rajuja ja ujoja, vihaavia ja rakentavia…

– Viimeisellä kolmanneksella alamme sitten kutoa räsymattoamme kasaan lopulta meidän kaikkien koettavaksi, Mikko toteaa.

Voisiko kuherruskuu olla vuosi?

– Puheenjohtajamme Timo tapaa aina kysyä harjoitusten jälkeen: ”No miten on mennyt.” Tähän minä olen aina vastannut: ”Kyllä oli taas mukavaa, ihmeellisen mukavia näyttelijöitä.” johon taas Timo ”Niin, se on se kuherruskuu mikä teitä vetää…”

– Ja joka kerta kun käymme tämän dialogin ihmettelen aina enemmän, että voisiko se kuherruskuu olla kuukautta pitempikin – ja kuinka pitkälle sillä vielä päästäänkään. Voisiko kuherruskuu olla vuosi?

Lue lisäksi:

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 1.)

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 2.)

Liian paksu perhoseksi – mikä on näytelmän sanoma? Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 2.)

Mikko juontamassa Pisaran potpuria Nastola-viikon toritapahtumassa

Kuka: Mikko Lammi
Ammatti: Ohjaaja
Kysymys: Liian paksu perhoseksi – mikä on näytelmän sanoma?

-Pois mainosten ja median sanelemasta maailmasta, jossa meidän roolimme on olla vain passiivisina kuluttajina ja manipuloinnin kohteena. Meillä on omakin elämä elettävänä, kunhan vain ymmärrämme sen, toteaa Liian paksu perhoseksi -näytelmän sanomasta ohjaaja Mikko Lammi.

Sisko Istanmäen synnyttämät sankarihahmot seikkailevat Ruutinojalla taistellen ympäristön asettamia paineita kohtaan. Kaisu ja Erni edustavat molemmat omista lähtökohdistaan ääritapauksia, joita koko ajan yritetään pakottaa yleisen normiston alle ja hallittavaksi. Onneksi nämä kaksi löytävät toisistaan tarkoituksensa ja rakkauden. Mutta elämä ei koskaan artikuloidu pelkäksi onneksi, sen tämä nuoriparimmekin saavat kokea, toteaa Mikko Lammi.

-Kaisun suuri oivallus ja vahvuus on siinä, että elämä parhaimmillaan ja onnellisimmillaan on yhteisen arkisen aherruksen onnistumisen hetkiä, joista silkkilakanat ovat kaukana – ja tarpeettomia. Haaveilusta ja haalimisesta elävillä jää se arkinen onni huomaamatta. Tästä ajatuksesta esimerkkinä Mikko lainaa Kaisun puuskahdusta Liian paksu perhoseksi -teoksen lopusta:

Kunhan makasiini saadaan kuntoon niin voimme yhdessä pyrähtää ja pulahtaa järveen. Kuinka minä en ole sitä ennen huomannut – vieressä olevaa järveä? Siinä se onnikin on koko ajan vieressä kulkenut…

-Meidän roolimme meidän omassa elämässämme on olla sen toimijoita ja toteuttajia, oman elämämme asiantuntijoina, Mikko huudahtaa haastattelun lopuksi.

Lue lisäksi:

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 1.)

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 3.)

Mane – ilmeikäs näyttelijä ja Pisaran lavastemestari

Mane kuvassa 2. oikealta

Mauno ”Mane” Nissinen on pisaralainen pitkän matkan takaa. Harrastajanäyttelijää on nähty usean kesän ajan rooleissa laidasta laitaan, joten voidaan kai puhua jo näyttelijästä, joka harrastuksenaan häärii lavalla ja vähän sen reunallakin. Mauno, mistä lähti kipinä teatteriin?

– Tutustuin pisaralaisiin Saksan risteilyllä, ja lähdin sitten kokeilemaan uskaltautuisiko sitä itsekin lavalle, kyseessä oli siis täysi vahinko.

Tämä vahinko on kesäteatterimme onneksi kantanut jo vuosia ilmeikästä hedelmää, mistä roolin rakentuminen lähtee?

– On tullut koettua elämän aikana aikamoinen tunteidenkirjo, sitten vaan käännetään tunnekytkin kuhunkin rooliin sopivalle kohdalle ja naps. Välillä se kytkin on aika jäykkä, toteaa Nissinen nauraen.

Lavastaminen on ohjaajan toiveiden kuulemista ja epätoivoista piirtelyä ruutupaperille

Vuosien ajan lavasteidenkin kimpussa ahertanut Mauno on tulevan kesän näytelmää varten tekemisissä, ehkä haastellisimpien kulissien kanssa koskaan. On Ruutinojan Sekatavaraa, makasiinia, kioskia ja huvilaa, miten kaikki rakentuu?

– Lavastaminen on ohjaajan toiveiden kuulemista ja epätoivoista piirtelyä ruutupaperille. Onneksi pisarassa on monen alan osaajia, jotka toteuttavat käytännön.

Talkoovoimaa taaskin tarvittiin, kun näitä kulissikomeuksia kyhättiin. Maalattiin ja rakennettiin uutta, entisöitiin edelliskesän seiniä, sahattiin, porattiin ja saranoita etsittiin. Siellä ne nyt Taarastin lavalla komeilee ja ensi-iltaa odottelee.

Sitä ennen Mauno haalii vielä lisää rakennustarvikkeita ja maalattavaakin on. Kaiken kukkuraksi välillä täytyy käydä ohjaajan toiveesta heittämässä repliikit, ainakin kolmeen rooliin tänä vuonna.

– Joka kevät päätän etten koskaan enää. Ja edelleen mukana olen. Kai tässä sitten joku juttu on, keksis vaan että mikä?

Ei se keksi, ainakin toivotaan niin, että saadaan ihastella ilmeikästä työskentelyä edelleen. Myös kulissien edessä!

Mikä olet Mikko miehiäsi? Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 1.)

Händyesperando – Mikon toinen äidinkieli…

Kuka: Mikko Lammi
Ammatti: Ohjaaja
Kysymys: Mistä tulet Mikko?

Olen ihmiseksi kasvanut Nastolan Uudessakylässä, missä oli kyllä hyvä kasvaa: Samassa talossa oli kaikki elämän tarpeet; posti, apteekki, pankki, kirjasto ja heti vastapäätä kirjakauppa, juna-asema, mäen alla koulu!

Ankean armeija-aika sai hakemaan Teatterikorkeaan

Hakeuduin vahvan pappiskutsumuksen kautta teologiseen tiedekuntaan, mutta armeija-aikani oli sen verran ankeaa, että päätin saada sieltä lomaa käymällä erinäisissä pääsykokeissa. Kohtalon ivaako se oli kun osuin Teatterikorkeankin kokeisiin – minä, joka en ollut koskaan edes koulun näytelmissä uskaltanut esiintyä.

Niin se syrjäkylän poika sitten kuitenkin koulunsa selvitti ja lähti sitten näyttelijänä maakuntakierrokselle – Kouvola (1987), Tampereen Työväenteatteri, Oulu ja sitten takaisin Helsinkiin (1991), johon päättyi kiinnitysnäyttelijän ura kaupunginteatterin suurelle näyttämölle (2002).

On ollut riemullista palata paikoille, joissa sain harrastaa ihmiseksi kasvamista

Näyttelijän toimi ei antanut riittävästi tilaa taka-alalla väijyneen kutsumuksen toteuttamiseen, joten jo heti alkuun otin tavakseni perustaa aina kulloiselle paikkakunnalleni oman teatterin ja kirjoittaa ja ohjata siellä näytelmiä ihmisten koettavaksi.

Viimeiset kymmenen vuotta olen jo pelkästään kirjoittanut ja ohjannut, lähinnä Helsingissä, kunnes vihdoin tuli kutsu takaisin tänne kasvukunnailleni. On ollut riemullista palata tänne tutuille paikoille ja törmäillä ihmisiin joiden kanssa aikoinaan sai täällä harrastaa ihmiseksi kasvamista.

Tällä hetkellä ohjaan siis täällä Nastolan Pisarateatterissa ja Helsingissä Via Crucista -pääsiäisvaellusta aina keväisin. Vapaa-aikana purjehdin (kesäisin) ja pelaan sulkapalloa (lopun aikaa).

Kuva: Mikko Turunen, Nastolan Valokuvauskerho

Lue lisäksi:

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 2.)

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 3.)