Nastolan Pisarateatteri on harrastajateatteri, joka on toiminut yhdistyksenä lähes 40 vuotta. Pisarateatterin näytelmiä esitetään kesäisin Nastolassa taidekeskus Taarastissa.
Kuka: Mikko Lammi Ammatti: Ohjaaja Kysymys: Missä nyt mennään?
– Käsityö alkaa olla tehty, teksti alkaa olla jo päässä, olemme siirtymässä seuraavaan, luovaan vaiheeseen jossa kaikki on luvallista. Saamme kokeilla mahdottomia ja mahdollisia, olla kiusallisia ja tylsiä, rajuja ja ujoja, vihaavia ja rakentavia…
– Viimeisellä kolmanneksella alamme sitten kutoa räsymattoamme kasaan lopulta meidän kaikkien koettavaksi, Mikko toteaa.
Voisiko kuherruskuu olla vuosi?
– Puheenjohtajamme Timo tapaa aina kysyä harjoitusten jälkeen: ”No miten on mennyt.” Tähän minä olen aina vastannut: ”Kyllä oli taas mukavaa, ihmeellisen mukavia näyttelijöitä.” johon taas Timo ”Niin, se on se kuherruskuu mikä teitä vetää…”
– Ja joka kerta kun käymme tämän dialogin ihmettelen aina enemmän, että voisiko se kuherruskuu olla kuukautta pitempikin – ja kuinka pitkälle sillä vielä päästäänkään. Voisiko kuherruskuu olla vuosi?
Mikko juontamassa Pisaran potpuria Nastola-viikon toritapahtumassa
Kuka: Mikko Lammi Ammatti: Ohjaaja Kysymys: Liian paksu perhoseksi – mikä on näytelmän sanoma?
-Pois mainosten ja median sanelemasta maailmasta, jossa meidän roolimme on olla vain passiivisina kuluttajina ja manipuloinnin kohteena. Meillä on omakin elämä elettävänä, kunhan vain ymmärrämme sen, toteaa Liian paksu perhoseksi -näytelmän sanomasta ohjaaja Mikko Lammi.
–Sisko Istanmäen synnyttämät sankarihahmot seikkailevat Ruutinojalla taistellen ympäristön asettamia paineita kohtaan. Kaisu ja Erni edustavat molemmat omista lähtökohdistaan ääritapauksia, joita koko ajan yritetään pakottaa yleisen normiston alle ja hallittavaksi. Onneksi nämä kaksi löytävät toisistaan tarkoituksensa ja rakkauden. Mutta elämä ei koskaan artikuloidu pelkäksi onneksi, sen tämä nuoriparimmekin saavat kokea, toteaa Mikko Lammi.
-Kaisun suuri oivallus ja vahvuus on siinä, että elämä parhaimmillaan ja onnellisimmillaan on yhteisen arkisen aherruksen onnistumisen hetkiä, joista silkkilakanat ovat kaukana – ja tarpeettomia. Haaveilusta ja haalimisesta elävillä jää se arkinen onni huomaamatta. Tästä ajatuksesta esimerkkinä Mikko lainaa Kaisun puuskahdusta Liian paksu perhoseksi -teoksen lopusta:
Kunhan makasiini saadaan kuntoon niin voimme yhdessä pyrähtää ja pulahtaa järveen. Kuinka minä en ole sitä ennen huomannut – vieressä olevaa järveä? Siinä se onnikin on koko ajan vieressä kulkenut…
-Meidän roolimme meidän omassa elämässämme on olla sen toimijoita ja toteuttajia, oman elämämme asiantuntijoina, Mikko huudahtaa haastattelun lopuksi.
Mauno ”Mane” Nissinen on pisaralainen pitkän matkan takaa. Harrastajanäyttelijää on nähty usean kesän ajan rooleissa laidasta laitaan, joten voidaan kai puhua jo näyttelijästä, joka harrastuksenaan häärii lavalla ja vähän sen reunallakin. Mauno, mistä lähti kipinä teatteriin?
– Tutustuin pisaralaisiin Saksan risteilyllä, ja lähdin sitten kokeilemaan uskaltautuisiko sitä itsekin lavalle, kyseessä oli siis täysi vahinko.
Tämä vahinko on kesäteatterimme onneksi kantanut jo vuosia ilmeikästä hedelmää, mistä roolin rakentuminen lähtee?
– On tullut koettua elämän aikana aikamoinen tunteidenkirjo, sitten vaan käännetään tunnekytkin kuhunkin rooliin sopivalle kohdalle ja naps. Välillä se kytkin on aika jäykkä, toteaa Nissinen nauraen.
Lavastaminen on ohjaajan toiveiden kuulemista ja epätoivoista piirtelyä ruutupaperille
Vuosien ajan lavasteidenkin kimpussa ahertanut Mauno on tulevan kesän näytelmää varten tekemisissä, ehkä haastellisimpien kulissien kanssa koskaan. On Ruutinojan Sekatavaraa, makasiinia, kioskia ja huvilaa, miten kaikki rakentuu?
– Lavastaminen on ohjaajan toiveiden kuulemista ja epätoivoista piirtelyä ruutupaperille. Onneksi pisarassa on monen alan osaajia, jotka toteuttavat käytännön.
Talkoovoimaa taaskin tarvittiin, kun näitä kulissikomeuksia kyhättiin. Maalattiin ja rakennettiin uutta, entisöitiin edelliskesän seiniä, sahattiin, porattiin ja saranoita etsittiin. Siellä ne nyt Taarastin lavalla komeilee ja ensi-iltaa odottelee.
Sitä ennen Mauno haalii vielä lisää rakennustarvikkeita ja maalattavaakin on. Kaiken kukkuraksi välillä täytyy käydä ohjaajan toiveesta heittämässä repliikit, ainakin kolmeen rooliin tänä vuonna.
– Joka kevät päätän etten koskaan enää. Ja edelleen mukana olen. Kai tässä sitten joku juttu on, keksis vaan että mikä?
Ei se keksi, ainakin toivotaan niin, että saadaan ihastella ilmeikästä työskentelyä edelleen. Myös kulissien edessä!
Kuka: Mikko Lammi Ammatti: Ohjaaja Kysymys: Mistä tulet Mikko?
Olen ihmiseksi kasvanut Nastolan Uudessakylässä, missä oli kyllä hyvä kasvaa: Samassa talossa oli kaikki elämän tarpeet; posti, apteekki, pankki, kirjasto ja heti vastapäätä kirjakauppa, juna-asema, mäen alla koulu!
Ankean armeija-aika sai hakemaan Teatterikorkeaan
Hakeuduin vahvan pappiskutsumuksen kautta teologiseen tiedekuntaan, mutta armeija-aikani oli sen verran ankeaa, että päätin saada sieltä lomaa käymällä erinäisissä pääsykokeissa. Kohtalon ivaako se oli kun osuin Teatterikorkeankin kokeisiin – minä, joka en ollut koskaan edes koulun näytelmissä uskaltanut esiintyä.
Niin se syrjäkylän poika sitten kuitenkin koulunsa selvitti ja lähti sitten näyttelijänä maakuntakierrokselle – Kouvola (1987), Tampereen Työväenteatteri, Oulu ja sitten takaisin Helsinkiin (1991), johon päättyi kiinnitysnäyttelijän ura kaupunginteatterin suurelle näyttämölle (2002).
On ollut riemullista palata paikoille, joissa sain harrastaa ihmiseksi kasvamista
Näyttelijän toimi ei antanut riittävästi tilaa taka-alalla väijyneen kutsumuksen toteuttamiseen, joten jo heti alkuun otin tavakseni perustaa aina kulloiselle paikkakunnalleni oman teatterin ja kirjoittaa ja ohjata siellä näytelmiä ihmisten koettavaksi.
Viimeiset kymmenen vuotta olen jo pelkästään kirjoittanut ja ohjannut, lähinnä Helsingissä, kunnes vihdoin tuli kutsu takaisin tänne kasvukunnailleni. On ollut riemullista palata tänne tutuille paikoille ja törmäillä ihmisiin joiden kanssa aikoinaan sai täällä harrastaa ihmiseksi kasvamista.
Tällä hetkellä ohjaan siis täällä Nastolan Pisarateatterissa ja Helsingissä Via Crucista -pääsiäisvaellusta aina keväisin. Vapaa-aikana purjehdin (kesäisin) ja pelaan sulkapalloa (lopun aikaa).
Liian paksun perhoseksi -näytelmän miespääosan, Ernin, kapeita hartioita on täyttämässä kaksi uutta pisaralaista. Luokanopettaja Timo Suvisilta ja lukiolainen Ekke Hyvönen ovat ottaneet uuden harrastuksen pilke silmäkulmassa tosissaan.
Minusta tulee joskus näyttelijä
Puoli vuotta näytelmän valmistamista alkaa olla takana ja ensi-ilta lähestyy yhtä varmasti, kuin pääskysestä ei ole enää päivääkään. Missä tunnelmissa herrat elävät tulevaa kesää kohti, miksi tulitte ja mitä harrastus on tuonut mukanaan?
-Harrastajateatteriin liityin puhtaasti kokemuksen kartuttamiseksi, sekä jonkun näköisen pohjan luomiseksi tulevaisuutta varten. Päätin jo ala-asteella, että minusta tulee joskus näyttelijä, enkä oikeastaan osaa sanoa, mistä se johtuu, tuntui vain siltä ja se sama tunne on voimassa vieläkin, kertoo Hyvönen. Suvisilta puolestaan lähti mukaan Pisarateatterin puheenjohtajan, Timo Väisäsen innoittamana.
Vaikka miehet lähtivät uuteen harrastukseen erilaisista lähtökohdista, teatteria tehdään samalla sykkeellä. Aikaa ja paneutumista vaativa harrastus on saanut Suvisillan mietteliääksi.
-Juuri nyt olisin kaikkein mieluiten pienessä sivuroolissa taka vasemmalla lavastekoivun juurella. Ernin roolin omaksuminen vie yllättävän paljon aikaa ja aika on minusta riippumattomista syistä kortilla.
Rooli rakentuu hiljalleen pala palalta
Ohjaaja Mikko Lammia käy kumpaiseltakin kiittäminen, että roolia on saanut kehittää vapaasti. Alusta asti on myös ollut selvää, ettei Lammi hae kahta samanlaista näkemystä.
-Rooli rakentuu hiljalleen pala palalta. Mikko on julmetun hyvä neuvomaan ja valamaan itseluottamusta. Hän osaa kuunnellakin, jos joskus päähän pätkähtää joku ajatuksen poikanen. Taidan tehdä enemmän tunteella kuin ajatuksella, miettii Suvisilta.
Harjoituksissa nähtyjä oivalluksia saatetaan kokeilla molemmin puolin, mutta Ernin eleet, ilmeet ja reaktiot ovat kuitenkin omanlaisensa toisen esittämänä.
-On ollut antoisaa, sekä myös hauskaa nähdä toisenkin näyttelijän näkemys Ernistä. Siten on ollut helppoa nähdä ja kokea, kuinka hän (Suvisilta) ja minä reagoimme usein samalla tavalla ärsykkeisiin ympärillä, mutta sanomme asiamme hieman eri sävyllä. Toki yhtäläisyyksiä löytyy myös, toteaa Hyvönen.
Yksi pääosa, kaksi näyttelijää
Esityksissä miehet vuorottelevat niin, että Suvisilta näyttelee kenraalissa (25.7.) ja Hyvönen ensi-illassa (26.7.). Sen myötä esitykset Erneillään vuorotellen. Paitsi viimeiseen esitykseen ohjaaja kaavailee molemmille puoliajoille kummankin Ernin näkyvyyttä. Jopas!
Tässähän on jo syytä tulla katsomaan Liian paksu perhonen vähintään kolme kertaa. Oi, ensi-illan odotusta!
NASTOLAN PISARATEATTERI 