Valitaan yksi näytelmä. Näytelmässä replikoituja sivuja 83. Päätetään kuusi roolia, joita yksi on mies ja jaetaan ne kymmenen ihmisen kesken. Sen tekee yksi ohjaaja. Tarvitaan yksi tuottaja, joka organisoi markkinoinnin, julisteiden jaon, delegoi lipunmyynnin sekä liikenteenohjauksen, keittää kahvit kahdellakymmenelläseitsemällä harjoituskerralla. Merkitään työvuorotoiveet kalentereihin. Hermostutetaan keskimäärin 9 esimiestä, jotka kuitenkin leppyvät ajan myötä. Päätetään 13 esityspäivän päivämäärät ja kellonajat. Sovitaan viisi tapaamiskertaa, joiden aikana valmistuu juliste, flyer ja käsiohjelma, joiden kuvat on otettu yhtenä talvisena iltana kylmässä saunassa.
Pyöritään toreilla ja muilla markkinapaikoilla muutamana päivänä jakaen noin 8 000 flyeria. Kirjoitetaan 10 artikkelia, joita on kesäkuukausina käyty lukemassa 9 315 kertaa. Ollaan 4 860 minuutin harjoittelun jälkeen valmiita yleisölle ja jännitetään kenraalia, jonka myötä jännitetään potenssiin neljä ensi-iltaa, jota ennen oksennetaan kerran. Kahdentoista esityksen aikana ei sada kertaakaan vettä eikä lunta. Ampiaisia esiintyy useampi kymmen. 12.8. neljä näyttelijää tekevät viimeisen esityksensä. Jäljellä on yksi näytös. Tänään.
Katsojia on ollut tähän mennessä 1 200. Viimeinen saunavuoro jäljellä 20 minuutin ajomatkan päässä Lahdesta. Lämpötilaksi ennustettu 21 astetta ja 20 prosentin todennäköisyys sateelle. Sateen mahdollisuus katoksen alla olematon. Mahdollisuus viihtyä, nauraa, kokea viimeistä kertaa reviteltävä esitys aimoannoksella löylyä ja leikkiä 99.9%.
Sanalla sanoen, tervetuloa!