Kategoria: Henkilöhaastattelu

Pisaran purjehtiva punk-poliitikko

Published on julkaissut Pisarateatteri1 kommentti

Pikku-Hukka, Ruuperi, Ruikku. Rakkaalla lapsella on lähes yhtä monta nimeä kuin Sami “Samppa” Metsärannalla. Lahden lahja Nastolan näyttämötaiteelle valloittaa tulevana kesänä pienenä sudenpoikana. Mutta miksi sinulla on tämmöinen harrastus?

– Jos minut otettaisiin mukaan punk-bändiin, niin jättäisin heti nämä teatterihommat. Totuus on se, ettei niin älyvapaata yhtyettä olekaan, että musiikillinen lahjakkuuteni otettaisiin tosissaan, Sami kertoo.

Iso Paha Susi on kuitenkin melko musiikkipitoinen näytelmä ja olen saanut vihiä, että loppulauluakin olet joutunut jopa herkällä otteella harjoittelemaan. Miten rooli ja sen herkkyys rakentuu?

– Ihan alkuun opetellaan vuorosanat ja sitten yritetään löytää eri konstein se rohkeus, jolla yleisön eteen astutaan. Luin aiheesta taannoin laulaja Kim Gordonin haastattelun. Hänen mukaansa rokkikeikoissa on kyse siitä, että ihmiset pääsevät maksusta näkemään, kuinka joku seisoo lavalla ja uskoo itseensä. Tästä tilanteesta katsoja saa imettyä itseensä varmuutta ja voimaa, ja kaikki ovat tyytyväisiä, Sami pohtii.

Vuorosanoja onkin tänä vuonna ollut opeteltavana melkoinen määrä, ei taida montaa kohtausta olla, joissa pikku sutta ei näy tai kuulu. Miten teatteria jaksaa harrastaa?

– Ajankäytöllisesti harrastajateatterilla ei ole mitään tekemistä harrastelun kanssa. Sitä tekee lähes täysipäiväisesti kahta duunia ja vielä nauttii siitä. Omalla kierolla tavallaan ihan hillitöntä elämänjanoa, josta vain pystyynkuolleet voivat kieltäytyä, kertoo mies jonka vapaa-aikaa täyttää myös aikido, purjehtiminen sekä ei-niin-harrastuspohjalta Lahden kunnallispolitiikka.

– Eniten teatterin tekemisessä tykkään siitä, että tämä on todellista tee-se-itse-meininkiä. Siitä mitä yhdessä tekemällä saadaan aikaiseksi ollaan perkuleen tyytyväisiä sanoivat kriitikot siitä mitä hyvänsä, Sami nivoo yhteen.

Pilkkeen silmäkulmassa omaava velmu onkin teatterin puolesta monessa mukana. Markkinointi ja etenkin verkkomarkkinointi on Samin vastuualueina. Niiden viimeaikaiset tulokset ovat olleetkin apukäsistä huolimatta paljolti hänen osaamisensa aikaansaannosta.

Ihan pian päästään näkemään onko Ruikkuun rakentunut punk-henkeä vain auki jääneiden kengännauhojen muodossa ja osaako se murista. Sillä aikaa voit osallistua vapaalippujen arvontaan tai varata majoituspaketin Pajulahdesta!

Teksti: Janica Pynnönen, Pisarateatteri

Kuva: Mikko Turunen, Nastolan valokuvauskerho

 

Uusi osaaja astuu Pisarateatterin remmiin – Meikkitaiteilija Heli Mäkisalo

Published on julkaissut Pisarateatteri1 kommentti
Tässä Helillä onkin työn alla erityisen vaikea tapaus…

Kuukausi ja vähän toista enää, ja pölähdämme keskelle urbaania viidakkoa. Iso Paha Susi valtaa Taarastin näyttämön. Ensi-iltaa odotellessa tutustutaan jälleen tekijäkaartiin. Tänä vuonna meillä on suunnaton ilo ja kunnia saada oikea meikkitaitelija loihtimaan roolihahmot harrastajien kasvoille.

Heli Mäkisalo nivottiin remmiin sattuman kaupalla ja yhteistyön alkutaival on kulkenut kuin sivellin taiteilijan paletilla. Kuka oikein olet ja missä olet piileksinyt?

– Olen Joensuusta lähtöisin, Kotkan kautta Lahteen laskeutunut 28-vuotias kahden lapsen äiti. Lukion jälkeen kävin For Style maskeeraus-meikki koulun, sekä yksityisen kosmetologikoulun. Maskeeraus vei mennessään ja Lumenella työskentelyn jälkeen aloitin estenomin opinnot, kertoo Heli ammatinvalintansa kulkeutumisesta.

Suhtautuminen ammattiinsa näkyy Helin olemuksessa ja tekemisessä. Rakas harrastus voi olla myös intohimolla toteutettava työ. Opettajan pätevyyteen tähtäävä taituri on tehnyt omalla toiminimellään (Tmi Heli Mäkisalo) meikkauksia, kynsiä sekä maskeerauksia harrastusmielessä.

-Rakastan maskeerausta, kun jokin inspiraatio iskee, ei kukaan ole turvassa. Lapseni ja mieheni joutuvat usein kohteeksi ja olemmekin muun muassa pääkallo-perhe, valaisee Heli.

Puhuessaan työstään Helin silmiin syttyy se palo, joka meitä taiteentekijöitä yhdistää. Koemaskeerauksia tehdessä tarvittiin vain sananen ja Heli loihti pienin yksityiskohdin juuri sen minkä vain muiden mielissä näki.

Johtuneeko Karjalaisista juurista, mutta valoisan ja iloisen luonteen omaavan Helin kanssa on ollut suorastaan taianomaista työskennellä. Näyttelijät malttavat tuskin odottaa päästä malliksi ja muuntautumaan hahmoihinsa.

-Sitä minä usein tuskailen, kun en saa ideaa, mutta haluan maskeerata. Tai sitten on idea, mutten osaa toteuttaa sitä ilman mallikuvaa. Parasta on se, kun itsekin hämmästyy, että osasinko minä tuollaisenkin tehdä, Heli kertoo haasteistaan.

Kaipaamaansa idearikkautta ei tarvitse toivottavasti tulevana kesänä etsiä. Innokkaita naamoja riittää kilistä sammakkoon, aina isoäidin kautta punahilkkaan. Haluamme päästä kaikki tuomaan sen tunteen, jonka vain onnistunut maskeeraus antaa!

Kuva: Mikko Turunen, Nastolan valokuvauskerho

Kirjoittaja: Janica Pynnönen, Pisarateatteri

Kun hahmoja on paljon ja näyttelijöitä vähän, tarvitaan hyvä puvustaja

Published on julkaissut PisarateatteriJätä kommentti
Kyllä Hansu on nyt laittanut parasta päälleen!

Hannele “Hansu” Väisänen tekee pisarateatterin puvustajana pitkää päivää, ympäri vuoden. Ensin kuljetaan läpi varastot, vintit, kirpputorit, ja vielä opetellaan omat vuorosanat. Ja voilá ensi-iltaan mennessä roolihahmot on ajan hengen mukaisissa asuissa odottamassa lavalle pääsyä. Miten ihmeessä onnistut?

– Valmistelu lähtee aina tietysti näytelmästä, aikakausi, roolit ja näyttelijät persoonineen, kokoineen, kaikkineen, rajaavat oman osansa. Sitten penkomaan pukuvarastoa, kirpputoreja ja loput ommellaan tai valmiit muokataan.

– Tänä vuonna urakka oli suuri, yli 40 hahmoa, monella näyttelijällä useampi asu ja nopeita vaihtoja. Haastavuus lisää ainoastaan mielenkiintoa. Ohjaajan antamat melko vapaat kädet ja yhteistyö koko porukan kanssa on ollut onnistunutta ja kaikesta saatiin toimivaa.

Pitkin harjoituskautta koko työryhmä on penkonut kaappejaan milloin Hansun, milloin ohjaajan käskystä. Liian paksun perhosen 60-luvulle sijoittuva tyyli ei harrastelijoiden varastolle ole sieltä helpoimmasta päästä, mutta nyt kokonaisuutta katsellessaan huomaa miten työ kannatti.

Hengästyttävän nopeita vaihtoja on monella, hahmot ovat hiottu pienimpiä yksityiskohtia myöten jotta vaihtuvuus erottuu. Välillä niinkin hyvin, ettei tunnista edes itse näyttelijää. Lähteekö puvustajan roolityö liikenteeseen vaatteista?

– Ensin luetaan käsikirjoitusta, rivienkin välistä ja kuunnellaan ohjaajaa. Ennen vaatteita tulee kyllä kaiken muun miettiminen, kävelytyyli, puhe ja eleet. Ja niin jokainen henkilö muotoutuu omaksi itsekseen.

Vielä ehdit hyvin seuraamaan Ruutinojan muotinäytöstä ja vaatteiden vaihdon ilotulitusta esityskauden viimeiseen näytökseen sunnuntaina 19.8. klo 17.00.

Kaisu – päärooli ei todentotta ole Outille mikään pala kakkua!

Published on julkaissut PisarateatteriJätä kommentti
pieni mies, iso nainen ja vielä isompi rakkaus

Outi Sirvolla on takanaan kaksi kesää pisaralaisena ja rooli aiempina vuosina oli kutakuinkin sama poliisi ja nimismies. Tänä vuonna tilanne on melkolailla muuttunut. Liian paksun perhosen rehti ja rehevä Kaisu, taitaa kyllä poliisin otteet, mutta muutoin tämä roolityö ammennetaan jostain ihan muualta. Mistä?

– Roolin rakentuminen alkoi kun ohjaaja antoi käsikirjoituksen luettavaksi ja kysyi jo parin päivän päästä mietteitä sen sisällöstä. Itse ei heti tajunnutkaan miten oma mieli alkaa sisäistämään ja analysoimaan lukemaansa tekstiä. Tätä rooliani työstetään edelleen, ehkäpä sitten viimeisessä esityksessä se olisi koossa, kertoo Outi Kaisun alkuvaiheista.

– Kun vuorosanat oli opittu (kiitos ammattilaisen ohjauksen) alkoi vasta näyttelemisen jalon taidon oppiminen. Pääsi testaamaan kohtauksia ja etsimään uusia ulottuvuuksia. Nyt harjoittelun ja esityksien välisellä lomatauolla on luettava alkuperäinen kirja parikin kertaa läpi. Vasta nyt pystyy kirjan tekstiä havainnoimaan ja ottaa omaan näyttelemiseen mukaan kohtauksien tunnelmat, Outi lisää roolinsa monivaiheisesta rakentamisesta.

Monologimaisia repliikkejä, vaihtuvia vastanäyttelijöitä ja harjoituksia jokaisena viikonpäivänä

Päärooli ei todentotta ole harrastajalle pelkästään pala kakkua, monologimaisia repliikkejä, vastanäyttelijöinä vaihtuvat Ernit ja harjoituksissa toista kuukautta lähes jokaisena viikonpäivänä. Kuinka kaiken ehtii ja jaksaa harrastuksen muuttumatta työksi?

– Kaisun roolin opettelu on ollut varsin mielenkiintoista kahden niin erilaisen Ernin kanssa. Antoisan siitä tekee se, että kummatkin Ernit oivaltavat asioita, jotka ovat loppujen lopuksi kaikkien kolmen avuksi.

– Vaikka harjoitusaikataulu on ollut erittäin sitova, niin onhan vuodessa 12 kuukautta. Aikaa löytyy vesijumpalle, tiffany-lasitöille, kudonnalle, lukemiselle, tietokoneella ololle ja ehdottomasti mökkeilylle kalastuksen ja puutöiden parissa. Aivan ihanaa aikaa, kun lapset ovat aikuistuneet ja voit nauttia omasta ajasta itsenäisesti sekä puolison kanssa, Outi toteaa optimistin otteellaan.

Leipätyönään kurinalaista aivotyöskentelyä tekevä Outi, toteaa teatterin olevan oiva vastapaino arjelle.

– Saa heittäytyä oman minän kanssa kohti haasteita vapaasti, luovasti, ilman ennakkoluuloja. Voit etsiä itsestäsi aivan uusia ulottuvuuksia ja oivalluksia. Ja kun teatteri on harrastus, sitä ei tarvitse miettiä leipätyönä: sen voit vaihtaa toisenlaiseen harrastukseen syystä tai toisesta.

Ne lukuisat toisenlaiset harrastukset odottavat sitten siellä syksymmällä, sitä ennen Outi liihottaa Taarastin lavalla valmiina, kuoriutuneena Kaisuna. Enää reilut kaksi viikkoa ensi-iltaan!

Minustahan on muuhunkin kuin hepsankeikaksi!

Published on julkaissut PisarateatteriJätä kommentti
Anna Ruutinojan sekatavarakaupassa näkkäriostoksilla

Paljasjalkainen Nastolan tyttö löysi tiensä pisaraan, kun palasi kotikuntaansa ja pojan päivähoitaja houkutteli mukaan toimintaan. Nyt mukana on oltu lähes 10-vuotta ja pelkän lavalla heilumisen lisäksi Taru hoitaa Pisarateatterin tiedoitussihteerin virkaa, miten siinä näin kävi?

– Sitä vaan Pipsan (toim.huom. Pirjo Haukkavuori, Pisaran pitkäaikanen puvustaja, ohjaaja ja jäsen) innostamana eksyin harjoituksiin ja tämä vaan vei mukanaan, Leskinen kertaa.

Taru Leskiselle on vähintäänkin tuttua harrastajateatterilaisten joka vuotuinen kamppailu ensin vuorosanojen, sitten sään ja lavasteiden kanssa ennen yleisön eteen astumista. Mikä se on se teatterin juju?

– Teatterin tekeminen on pääsääntöisesti hauskaa. Kamppailut kuitenkin unohtuu, kun näytökset alkavat ja saa yleisön nauramaan ja taputtamaan, toteaa Leskinen innokkaana ja muistuttaa teatterin tekemisen olevan muutakin kuin näyttelemistä.

– Aina tarvitaan lavasteet ja rekvisiitta. Talkoilla ne on joka vuosi valmiiksi puuhattu ja jokaiselle on tekemistä löytynyt.

Tarusta on muuhunkin kuin hepsankeikaksi

Useamman kesän kokemus takana ja olet tehnyt rooleja näpsäkkänä naisena kuten, sihteerikkönä, mallina ja kauneuskonsulttina. Tänä vuonna on luvassa jotain aivan muuta, miltä ammattiohjaajan käsissä on tuntunut, miten roolisi rakennat?

– Tänä vuonna se on ollut haastavaa, rooli on niin erilainen aikaisempiin verrattuna. Mutta niin vaan palaset löytää paikkansa ja ehkä se kuitenkin kumpuaa siitä, mitä elämä on opettanut.

– Vaikeudet on tehty voitettaviksi, sitä kautta myös roolihahmo löytää syvyytensä. On ollut mukava tehdä ihan erilaista, eikä ohjaajan apua voi väheksyä, vaikka itse roolia saakin rakentaa.

Paljastettakoon sen verran, että tulevan kesän Annan roolissa, Kaisun ainoana naispuolisena ystävänä, on niitä kohtalon pohjamutien syvänteitä ja vakavuutta, joita Taru ei aiemmin ole tulkinnut.

– Tämä menisi kuitenkin vaikka siitä unelmaroolista, juuri erilaisuutensa vuoksi. Ja on antanut eväitä näyttelemiseen, minustahan on muuhunkin kuin hepsankeikaksi, Leskinen hymyilee.

Ja mihin Tarusta vielä onkaan, sen verran harjoituksissa nähneenä voinee todeta, että tätä roolitulkintaa kannattaa esityksen keskellä pysähtyä miettimäänkin. Tule, koe ja ihastu!

Lue lisäksi:

Ernit – yksi miespääosa, kaksi erilaista näyttelijää

Mane – ilmeikäs näyttelijä ja Pisaran lavastemestari

Ohjaaja Mikko Lammin haastattelu (Osa 1.)