Warsinainen Weckström!

Väinö Weckström vastaanotti Pisarateatterin ohjaajan pestin viime syksynä. Sen jälkeen onkin menty monitoimimiehen armoilla niin, että hyvä jos kylpytakinvyöt kiinni pysyvät.

Vaikka Nastolassa keskitytäänkin Pisaran näytelmään, ei ole voinut olla huomaamatta kuinka monta rautaa yhdellä miehellä voi yhtä aikaa olla tulessa. Töitä on tehtävä harrastelun lisäksi jokaisen, tosin Väinölle tämä on työtä. Mutta onko hän nyt sitten ohjaaja vai näyttelijä?

– Molemmat. Teatterin tekeminen on kausiluontoista. Ohjaustyössä työn tekeminen loppuu ensi-iltaan, kun näytellessä se jatkuu viimeiseen esitykseen asti. Lapsen vuoksi ei voi sitoutua ihan mihin tahansa tai minne vain pitkäkestoisiin projekteihin. Teen siis kumpaa jompaa näillä puitteilla.

Väinön ohjatessa ei jää epäselvyyttä mitä mies haluaa. Harjoitusten aikana singahdetaan näyttämön ja katsomon väliä luontevasti, jos tilanne niin vaatii. Ohjaajalle saa ja on jopa suotavaa tarjoilla vaihtoehtoja, mutta apuakin löytyy, jos tekeminen unohtuu. Millainen ohjaaja olet omasta mielestäsi?

Kuva Taru Leskinen

– Alkuun lempeä. (toim.huom. tähän hymyilyä). Vaativampi sitten etenemisen myötä. Pyrin huomioimaan ja asettumaan näyttelijän asemaan, mihin suuntaan siitä on luontevaa lähteä etenemään.

Tämän me olemme jo saaneet huomata. Lavalla saa olla täysin omana itsenään. Ja myös ryhmädynamiikka on huomioitu. Ei ole itsestään selvää tarrata tuiki tuntemattomaan, kymmenen vuotta nuorempaan missään tunnetilassa, jollei ohjaaja huolehdi sen onnistumisesta. Ohjaaminen on keskustelua ja kokeilua.

– Huutaminen on mielestäni turhaa. Siten vain lukitsee näyttelijän. Ohjaajana olen semmoinen Clint Eastwood-tyyppi.

Ohjauksesta esitykseen. Tulevan kesän näytelmä on siis Naisten sauna. Miksi?

– Jo pelkästään Kylävaaran teksti on syy. Ja tietysti tyypit, vaikka mennään karikatyyreihin, jokainen voi samaistua ja löytää jotain itsestään. Ja onhan se kiinnostava ajatus, mitä siellä naisten saunailloissa oikein tapahtuu, eroaako ne miesten vastaavista loppujen lopuksi mitenkään.

Miksi minä edes kysyin. Näinhän se on. Tekin jo palasen Nastolan toripäivässä (s.3) nähneenä tiedätte sen. Selvää myös on, että näytelmä on hauska, karikatyyrimäisen kamala, naurussa riittää pitelemistä harjoituksissa. Jotka tosin ovat enää loppusilausta vailla. Mitä sitten tekee Väinö?

– Tavoitteeni on tehdä laaja-alaista teatteria, klassikoista hömppään. Näyttelijänä haluaisin päästä haastamaan itseäni kunnolla, kuten esimerkiksi Who’s that life anyway Harrisonin roolissa. Mainittava kuitenkin, että esimerkiksi viime vuoden Badding Pesäkallion kesäteatterissa oli yksi tällainen rooli.

Niitä ennen pääsemme nauttimaan “Väinön näköisestä Naisten saunasta” 19.7. 2014 alkaen, Taarastissa tavataan!

Puheenjohtajan leiviskä täynnä talentteja

Timo Väisänen tiesi jo syksyllä, että tulevana kautena hän keskittyy hieman erilaisiin vuorosanoihin. Viime kesän Iso Paha Susi antoi roolina niin paljon haastetta, että oli aika istua pelkästään puheenjohtajan penkkiin. Joko olet tullut toisiin aatoksiin?

– En missään nimessä, olen nauttinut täysin siemauksin vain seuratessani harjoituksia ja tietysti päästessäni aina silloin tällöin näytelmää lukemaankin. Muutoin olen keskittynyt markkinoinnin rakentumiseen ja niihin puheenjohtajan hommiin, hymyilee Väisänen.

Koska harjoittelemme parasta aikaa vielä hetken Väisäsen suomissa harjoittelutiloissa, hänen kotitalonsa kellarissa, on väistämätöntäkin, että miestä nähdään. Harjoitusten ajaksi hän sen sijaan ei kyllä kampea yläkertaan vaan jää usein harjoittelutilaan hymisemään itsekseen ja muidenkin kuullen. Miksi näin?

– On niin mieletöntä seurata porukan hitsautumista yhteen, josta kiitos kuuluu ohjaajallemme, kehityskaarta jonka pisaran vanhat näyttelijät ovat saavuttaneet ja uusien tulokkaiden antia, ei sieltä malta olla pois.

Mikko Lammi antoi meille kahtena kautenaan sellaisen määrän kehittymistä ilmaisuun, että sitä vain ihastelee miten tutut naamat tekevät roolejaan aivan uusissa sfääreissä. Nyt innokkaan Väinö Weckströmin käsissä näkyviin tulleet uudet puolet saavat kehityskaaren vain säihkymään enemmän, kuvailee Väisänen.

Selvää siis on, että kehitytty ollaan muutamassa vuodessa aikamoinen taival ja onhan Nastolan Pisarateatterista kuulunut viime vuosina vain hyvää. Puhuessaan Timo korostaa ammattiohjaajan käsiin pääsemisen merkitystä harrastajanäyttelijöille. Se on kenties tuonut mukanaan uusiutumisen voimavaran.

20140415_113828
Katse yhä kohti tulevaa

– Pitkään tätä teatteria tehdessäni, eri vinkkeleistä katsottuna, on suurin haasteemme ollut juuri uusiutuminen. Nyt olemme selvästi saavuttaneet jotain: meitä halutaan tulla ohjaamaan, teatteria halutaan harrastaa niin vanhat kuin aivan uudetkin. On saavutus, että meistä ollaan kiinnostuneita, olemme itse yhä kiinnostuneita ja haluamme ylittää aidan yhä korkeammalta.

Kunnianhimoa teatteri sai kahden vuoden aikana esittäessään tarinoiltaan hyvinkin vaativat ja erilaiset näytelmät. Laadusta ei tingitä nytkään, vaikka onhan Naisten sauna, sanalla sanoen, erilainen.

– On muistettava kuitenkin kenelle tätä tehdään ja miksi: haluamme palvella kesäteatteriyleisöä, antaa elämyksen, hetken, sellaisessa seurassa, että voi tuntea itsensä virkistyneeksi, iloiseksi ja siinä sivussa jotain ajatelleeksikin.

Ja näinhän se on. Naisten saunan teksti on koko ajan ajankohtaisempi, jonka tekin tulette huomaamaan sitten heinäkuussa. Teillä tarkoitamme tietysti naisia ja niitä miehiä, jotka palavat halusta nähdä mitä noissa saunailloissa oikein tapahtuu.

– Kohderyhmällemme on varmasti kova juttu tulla katsomaan tällaista näytelmää. Nykyään osataan jo kuitenkin nauraa enemmän itselleen ja tätä pätkää seuratessaan ei muuta voi. Roolit ovat herkulliset kuten niiden tekijät, näkökulmaa ja vinkkeliä löytyy jokaiselle. Ei ole syytä jättää tätä näkemättä.

Selvä. Laatuun on satsattu ihan kaikkia ajatellen. Ja vaikka puheenjohtajalla on haasteensa saada homma pyörimään noin niinkuin yhdistyksen näkökulmasta, on selvää, että Pisarateatteri elää ja voi hyvin.

Tyttö – sinä olet tähti

Krista & Taru - Kesän 2013 punahilkat Isossa Pahassa Sudessa
Krista & Taru – Kesän 2013 punahilkat Isossa Pahassa Sudessa

Krista Tuominen Nastolasta, kaipaa ehkä vielä esittelyä, mutta jatkamalla tähän malliin, ei sitä enää tarvitse. Pippurinen punahilkka aloitti viime kesänä Pisarassa, kun mukaan tarvittiin lapsia. Tänä vuonna Krista sitten näytteleekin kaksoisroolin, sävelsi näytelmään muutaman laulun, valmisti rekvisiittoja ja lavasti. Miten ihmeessä 16-vuotias tekee tuon kaiken?

– Aikaisemmat kokemukset ovat Minoksesta (lasten ja nuorten teatteri Nastolassa), jossa olin mukana neljä vuotta. Olen aina pitänyt esiintymisestä ja taiteesta ylipäätään: musiikista ja kuvataiteista, Krista valottaa.

Edellisen kesän lapsirooleja täyttäessään ei Krista olisi uskonut, että tänä vuonna ohjaaja soittaa ja pyytää mukaan. Edessä olikin Punahilkan rooli ja siihen sivuun vielä Kili, parhaimmillaan molempia samassa näytöksessä. Millainen prosessi on ollut?

– Roolin rakentumisen muodostavat vuorosanat ja kohtaukset, joista hahmo lähtee rakentumaan itsekseen. Eläytyminen on avainsana ja näytteleminen on paljon aidompaa ja näin mukavampaa, kun voi oikeasti ajatella elävänsä hahmon maailmassa.

– Kaksoismiehitys antaa mahdollisuuden nähdä hahmosta eri version toisen ihmisen näkökulmasta. Silti kummassakin on aina oma vivahteensa ja toiselta voi oppia. Kaksoisroolissa on paljon haastetta, nopeissa vaihdoissa kohtauksesta toiseen. Mutta muiden eläytyessä sitä tempautuu mukaan kulloinkin oikeana hahmona.

Krista on löytänyt teatterin taian, leikkimisen. Ja myös huomannut sen tuomat valttikortit elämässä lavan ulkopuolella: sosiaaliset taidot ja itsevarmuus kasvavat. Ikäisekseen erittäin lahjakas ja kypsä nuori analysoi varmalla otteella tuntojaan.

– On minulla pienestä pitäen ollut pieni auktoriteetti ongelma ja hihat meinaavat palaa ajoittain. Henkisesti julistekuvaukset koin todella rankkoina. Kiehuminen ja kyyneleetkin vain lisäävät lopulta sitä nautintoa, jonka teatterista saa.

Osaamisen vaikeus on juuri siinä, että aina ei voi osata eikä varsinkaan kerralla kaikkea. Toisaalta tuon tytön kehitystä seuraanneena voi vain kuvitella, mitä hänestä vielä kuulemmekaan. Mikä olisi unelmaroolisi?

– Jokin jossa pääsee revittelemään tunteita täysillä. Hauskinta ja samalla helpointa on olla vihainen. Sitä tunnetta elämällä sata lasissa on jotain hienoa.

Sen nautinnon pääsee näkemään seuraavan kerran ensi sunnuntaina (11.8.), jolloin kohtaat Punahilkan, joka ei kyllä jätä ketään kylmäksi. Eikä pidä unohtaa Kiliä, joka suloisena balleriinana pyrkii pysymään kaukana Isosta Pahasta.

Teksti: Janica Pynnönen, Pisarateatteri

Draamaa, draamaa, Janica!

Possu ja kili samassa paketissa: röhkimistä vai määintää, lätti vai pellonpiennar? Janica on aikamoinen pakkaus Pisarateatterissa, mutta onnistuuko kahden erilaisen luontokappaleen esittäminen yhdeltä tipulta?

– Lähden rakentamaan roolia lukemalla tekstiä sekä tekemällä ja kokeilemalla. Sieltä se sitten löytyy ajan kanssa – alkaa vain näyttelemään sitä, mitä sanoo. Jos ei sano mitään, sitä näyttelee mitä on.

– Hahmon mukana kasvan ja kehityn. On mentävä sisälle roolihahmojen ajatuksiin ja tapoihin. Tuplaroolissa joutuu vielä hyppäämään possun diivamaisesta roolista kilin ujouteen ja pelkuruuteen. Ohjaajan avulla näyttelijä osaa rakentaa nämä mielikuvina päähänsä ja sujuvasti muuntautumaan hahmosta toiseen. Haastavaa ja palkitsevaa.

Tänä vuonna kymmenvuotistaiteilijajuhlaansa viettävä pisaralainen on ottanut haasteen vastaan ja viime vuosien kokemuksesta päätellen, kenenkään ei tarvitse pettyä. Janicalla on vuosien saatossa ollut monen moista Taarastin lavalla, mutta tämän vuoden näytelmä perinteisen sadun ja modernin kaupunkitarinan välillä on uutta.

Janican mukaan teatterin tekeminen antaa valtavat mahdollisuudet kokea sellaista, jota muuten ei ole mahdollista kokea, se antaa luvan vaikkei sitä pyydäkään. Janica on ollut Pisaran riveissä jo pitkään ja into näyttelemiseen on kasvanut siinä määrin, että haaveissa siintelee mahdollisuus saada tehdä tätä joskus (puoli)ammattilaisena työkseen. Kokemusta on jo haettu teatterikorkeakoulun pääsykokeistakin.

– Koskaan ei voi sanoa ei koskaan. Mun matka on alkanut Kannaksen ilmaisutaidon lukiosta ja aika näytellessä on mennyt nopeaan. Yhtään ei ole ajat muuttuneet, enkä ole yhtään vanhettunutkaan, vinkkaa Janica hymyillen. Ehkä näytteleminen nuorentaa! Ainakin nauru antaa ikää lisää, koska tämä harrastus ei sovi ryppyotsaisille.

Miten selvinnee Pikku-Kili susien, kettujen ja karhujen kanssa? Ehkä heikoimpia eivät olekaan Nisut tai Nasut, vaan ahneiden susien masut?

Teksti: Mari Mero, Pisarateatteri

Kuva: Mikko Turunen, Nastolan valokuvauskerho

Iso Paha Puheenjohtaja

Unelmaroolissaan Onnellinen mies, mutta tulevana kesänä sitä jokseenkin erikoisella tavalla. Timo Väisänen on toiminut Pisarassa niin rahastonhoitajana kuin ohjaajanakin. Nyt kolmatta vuotta puheenjohtajana häärivä vaari saa täyttää Ison Pahan mahan.. siis saapikkaat. Kuinka tässä näin kävi?

– Niinpä, pidin 10 vuoden tauon ja tulin pari kesää sitten takaisin, ajatuksella, että saan vain näytellä. Tänä vuonna olin valmis pitäytymään vain puheenjohtajan pallilla, mutta päärooli tuli. Sitä on sitten työstetty tosissaan huhtikuusta lähtien.

– Iso Paha on ollut työläs tehtävä, välillä kokonaisuuden pyörittäminen sai tunteet kuumenemaan ja sanan säilän lentämään.

Kuten sanottu roolia ei vain tehdä. Viime kevät on vaatinut lähes kaikki arki-illat ja viikonloppujakin, jotta vuorosanat siirtyisivät käsikirjoituksesta mieliin ja sieltä hahmona lavalle.

– Omasta itsestään ja kokemuksistaan sitä yrittää ammentaa sisältöä. Nyt kuitenkin harjoitustauolla rooli kypsyy mielessä ja suhtaudun turvallisin mielin esityskauteen.

Aikanaan runojakin lausunut Väisänen on 60-luvulta lähtien nauttinut esillä olosta. Alkuun oli kahden hengen näytelmäryhmä Nastolan Nuoret Kotkat. Sitten 80-luvulla nuori perheen isä halusi vain löytää jonkun harrastuksen. Tai siihen tuli tarve. Puheenjohtajamme toteaakin usein meissä harrastajissa elävän pienen pääsiäiskukkasen.

– Näytteleminen on jotenkin luonteva valinta harrastukseksi. Työni puolesta olen paljon esillä, mutta teatterissa se on ihan erilaista. Toisaalta tykkään vetäytyä mökin rauhaan nauttien lukemisesta ja hiljaisuudesta, sellaista vastapainottelua arjelle.

Arjessa mies on siis isä, vaari, palvelujohtaja, mökkeilevä harrastajateatterin puheenjohtaja, joka kaiken lisäksi toimii myös osana Pisaran markkinointiryhmää. Ei siis ihme, jos vapaa-ajan kaipuu pääsee iskemään.

– Isäni Tauno olisi suonut minusta metsästäjän tai kalastajan, mutta innokas kulttuurintekijä tuli! Terveisiä vaan sinne pilven reunalle.

Tuskinpa Väisäs-Narsissi jaksaisi kovin kauaa vapa kädessä istuskella, kun olisi tarve ihmisten ilmoille, esille. Monen roolin mies, se onnellinen mies, ei ihan Jaatinen, mutta Timo Väisänen.

Teksti: Janica Pynnönen, Pisarateatteri

Kuva: Mikko Turunen, Nastolan valokuvauskerho